Rácz-palkinto 2014 Ele Aleniukselle

Vuoden 2014 István Rácz -palkinto on myönnetty valtiotieteen tohtori Ele Aleniukselle. Alenius oli 10.10.1950 perustamassa Suomi-Unkari Seuraa ja toimi seuran ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 1950-1956.

Hän palasi seuran hallituksen jäseneksi vuonna 1964 ja toimi seuran yhtenä varapuheenjohtajana vuosina 1965-1998. Seuran kunniajäsen Alenius on ollut vuodesta 1999 alkaen.

Palkinto luovutettiin seuran edustajakokouksen yhteydessä Helsingissä 25. huhtikuuta 2015.

Kesäkuussa 90 vuotta täyttävä Ele Alenius kirjoittaa mm. Suomi-Unkari Seuran perustamisvaiheista, kylmän sodan aikakaudesta, vuoden 1956 poliittisesta painostuksesta sekä kirjeenvaihdosta alkaneesta elinikäisestä ystävyydestä ja ensimmäisestä matkasta Unkariin Joli-nimisen tytön seuran muutaman vuoden takaisessa juhlajulkaisussa. Palkinnon luovutustilaisuudessa hän korosti kulttuuriyhteyksien merkitystä ja iloitsi siitä, että 65 vuotta sitten perustetun seuran aktiiviset toimijat ovat täydestä sydämestään mukana ystävyysseuran toiminnassa.

Elen henkilökohtaiset Unkari-yhteydet alkoivat, kun hän vuonna 1942 sai helsinkiläisen Ressun poikakoulun oppilaana kirjeenvaihtotoveriksi unkarilaisen tytön. Kirjeet kulkivat armeija-aikana ja sotavuosinakin, ja vuonna 1947 Ele pääsi Prahan nuorisofestivaalien jälkeen matkustamaan Unkariin ja tapaamaan Jolánia.

Tästä ikimuistoisesta matkasta – myös hykerryttävästä luudanvarsiepisodista – ja syksyllä 65 vuotta täyttävän Suomi-Unkari Seuran alkuvaiheista voi lukea tästä:

Ele Alenius: Ensimmäisenä puheenjohtajana tietä avaamassa (julkaistu kirjassa Meidän Unkari – Suomi-Unkari Seura 1950-2000, toim. Helena Honka-Hallila, SUS 2000)

István Rácz -palkinto on perustettu Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen aloitteesta vuonna 2002. Se myönnetään vuosittain sekä Suomessa että Unkarissa erityisistä ansioista toisen maan kulttuurin hyväksi tehdystä työstä.

Palkinto on saanut nimensä Suomessa työskennelleeltä unkarilaiselta valokuvaajalta ja kääntäjältä István Ráczilta (1908-1998), joka tunnetaan mm. Kalevalan, Kantelettaren ja Seitsemän veljeksen unkarintajana. Rácz muistetaan sydämellisenä henkilönä, joka vaikeinakin aikoina piti yhteyttä kotimaahansa Unkariin ja tarjosi pyyteettömästi apuaan muille ihmisille.