Lasten kanssa Budapestissa

Teksti Henna Salo
Kuva Petteri Mård

Kaupunkiloma kesähelteessä vauvan ja leikki-ikäisen kanssa – uhka vai mahdollisuus? Testasimme tätä heinäkuussa 2014 vaihtamalla asuntoja budapestiläisen ystäväperheen kanssa kahden viikon ajan. Kokemus oli pelkästään positiivinen!

Sääilmiöitä
Kuten Unkarin-kävijät arvaavat, perillä meitä tervehti hautova kuumuus. Lämpö verotti kaikkien jaksamista. Reipas kolmivuotias olikin yhtäkkiä vetelähkö rattaissa istuja. Päätimme siis unohtaa liiat lomasuoritteet ja ottaa rennosti. Leikkipuistojen suurten puiden alta löytyi kaivattuja varjopaikkoja. Vesipulloihin sai kätevästi täydennystä vesiposteista.

Pari kertaa pienet matkailijat uuvahtivat eikä bussi tai ratikka osunut kohdalle, joten otimme taksin. Nykyisin Budapestin taksijärjestelmä on tiukasti säädelty ja tariffit yhdenmukaistettu, joten huijatuksi tulemisen vaara on melko vähäinen ja hinta edelleen murto-osa kotimaisesta.

Lomaa kaikille aisteille
Ravintolapöytään istahtaminen on suomalaisen kukkarolle Unkarissa edullista – jopa suhteessa ruokakauppojen hintoihin. Päivällisruokaa otimme usein mukaamme läheisestä turkkilaisesta pikaruokalasta, jonka falafelit, tsatsikit ja baklavat maistuivat koko perheelle. Kolmen hengen runsas ateria maksoi yhteensä 2000-2500 forinttia – 7-8 euron paikkeilla siis.

Useissa ravintoloissa on edullisia lounasmenuja: yleinen hinta kahden ruokalajin pöytään tarjoillulle lounaalle on 990 ft eli noin 3,20 euroa. Toiset paikat ovat lapsiystävällisempiä kuin toiset, mutta yleisesti ottaen saimme hyvää kohtelua kaikkialla. Illallinen onkin sitten oma hieno lukunsa: pelkkä ravintolan valitseminen – etenkin illallispöydässä istumisesta jo nauttivien isompien lasten kanssa – aiheuttaa tietenkin todellisen runsaudenpulan. Budapest tarjoaa nykyisin huikeita gastronomisia elämyksiä, joita ei kannata jättää väliin.

Varoituksen sana: kävelykatu Váci utca on edelleen täynnä Tourist Menujaan tyrkyttäviä ruokaloita, joissa matkailijaa huijataan, vedätetään, pahimmillaan uhkaillaan. Jos nälkä yllättää Vácilla, menkää hampurilaisketjupaikkaan. Oikeasti. Muutoin saatatte päätyä mukaan pitkään ja kummalliseen näytelmään, jonka päätteeksi kaikki ovat edelleen nälkäisiä, pahoilla mielin ja tyhjin lompakoin.

3,5-vuotiaamme söi reissulla samaa ruokaa kuin me aikuisetkin. (Jos ruokakriisi iskee, ”bolognai spagetti” löytyy lähes joka ravintolasta ja maistuu useimmille leikki-ikäisille. Toimi ainakin meillä.) 11-kuinen kuopus sai toisinaan myös pienten purkkiruokia. Vauvanruokia löytyy Unkarissa helposti ja kaikissa kategorioissa. Pienimmissä ruokakaupoissa niitä ei aina ole, mutta ei hätää: joka kadunkulmassa on joko kemikalio-krääsämarket DM tai kilpailijansa Rossman. Näistä löytyy laajat valikoimat lastenruokia, vaippoja, tutteja. DM:stä löysimme myös esikoisellemme uimakellukkeet, tuiki tärkeät kosteuspyyhkeet ja aurinkovoiteet.

Pulikointia ja sirkushuveja
Suurin suosikkimme oli Margit-saaren kylpylä-vesipuisto Palatinus. Lilluimme uudistetun terveysvesialtaan kuumuudessa, riekuimme lastenaltaissa, kokeilimme aikuisten kesken myös hurjia, pitkiä vesiliukumäkiä – ja maistelimme unkarilaisia uimarantaruokia keitettyä maissia ja ihanan syntistä, uppopaistettua suola-rasvapommia lángosia. Palatinus on auki vain kesäkuukausina.

Toinen meille suositeltu uimalaitos oli Dagály. Se sijaitsee kauempana keskustasta, ja koska emme tällä reissulla autoilleet, se jäi väliin. Osa Dagályin altaista on auki kylminä kuukausinakin. Isommat lapset nauttivat myös suurista budapestiläiskylpylöistä kuten Széchenyistä ja Gellértistä.

Kaksiviikkoisemme aikana ehdimme myös ihailla Budan kukkuloita ja János-vuorta Libegö-tuolihissillä matkustaen (mikä oli pienten kanssa hieman pelottavaa, turvakaaret ovat melko nimelliset), viettää piknikkiä Margit-saarella, käydä sirkuksessa ja leikkiä läpi lukemattomat leikkipuistot. Ehkä suurin yksittäinen elämys perheellemme oli Kaupunginpuiston sydämessä sijaitseva eläintarha – se on mielestäni lajissaan maailman upein. Eläintarhasta lisää infolaatikossa.

Rohkeasti reissuun vaan! Pakollinen iltalukemisto ennen matkaa on tietysti lystikäs ”Risto Räppääjä ja kauhea makkara”.

SYÖ & JUO

Café Vian (VI. Liszt F. tér 9.)
Erinomainen lounasmenu 990 ft. Ystävällinen palvelu ja lapsille suotu erityishuomio oli vanhemmille mannaa.

Ráday utca (IX. kaupunginosa)
Mikään gastropubeista ja pizzerioista ei ehkä edusta suurinta gourmeeta, mutta kävelykatu on mukava vierailukohde, ja jälkiruoan voi valita monista jätskibaareista. Huomaa myös ihana lastenkirja- ja lelukauppa Két Egér, joka myy unkarinnoksia mm. ihanista Tatu ja Patu- sekä Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoista.

Gelarto Rosa (V. Szent István tér 3.)
Houkuttelevista luomuaineksista ruusun muotoon rakennettu jäätelötötterö on syötävän kaunis. Lisäpisteitä miljööstä, joka tuo mieleen Amélie-elokuvan.

Tarkista tuoreimmat ravintolatiedot juuri ennen matkaa esim.
Budapestinfo.hu

We Love Budapest

HUPIA KAIKENIKÄISILLE

Palatinus-uimala (Margit-saari)
Maailman kauneimpien kylpylaitosten joukkoon The Guardianin listalle päässyt suuri kylpylä on avoinna toukokuulta syyskuulle. Lisää aiheesta toisaalla tällä sivulla.

Eläintarha (Fővárosi Állat- és Növénykert, XIV. Állatkerti krt. 6-12.)
Budapestin eläintarha on elämys kaikenikäisille. Näe laiskiainen ja muurahaiskarhu kosketusetäisyydeltä, vietä meditatiivinen hetki gorilloja tarkkaillen, ihastu eksoottisiin siivekkäisiin Perhostarhassa (Lepkekert – auki kesäkuukausina). Myös vanha tivoli on vastikään sisällytetty osaksi Eläintarhaa, valtavassa alueessa on näkemistä vaikka useaksi päiväksi.

Sirkus (Fővárosi Nagycirkusz, XIV. Állatkerti krt. 12/A.)
Sirkuksen ystävän must. Lipunhinnat ovat nimelliset, esityksiä on lähes päivittäin, ja pienillekin riittää katsottavaa. Esitys on aika pitkä, joten suosittelen sirkusta nelivuotiaille ja sitä vanhemmille.

HYVÄ TIETÄÄ

Leikkipuistot
Budapestissa on paljon hyvin varusteltuja, viihtyisiä leikkipuistoja. Lähimmän löydät tämän sivuston kautta (vain unkariksi, mutta kartat auttavat myös ummikkoa):
jatszoterkereso.hu

We Love Budapest -sivusto (myös englanniksi)

Ajankohtaiset menovinkit, ravintolasuositukset ja muut mukavat löytyvät täältä:

welovebudapest

MUKAAN AINAKIN NÄMÄ

UV-uimapuvut

Unkarin aurinko on Suomea armottomampi. Näitä emme paikan päältä onnistuneet löytämään.

Kantovälineet ja kevyet rattaat

Kantoliinat ja -reput tulevat tässä kaupungissa tarpeeseen, samoin hyvät, kevyet ja ruuhkabussissa helposti kasaan taittuvat matkarattaat.

VAUVAN TÄRKEIMMÄT – SANASTOA

puuro = gabonapép (valmiina jauheena lastenruokahyllyssä)

syöttötuoli = etetőszék

tutti = cumi

tuttipullo = cumisüveg

vaipanvaihtopaikka = pelenkázó

vaippa = pelenka

äidinmaidonvastike = tápszer