Teksti ja kuva Anikó Lehtinen

Olut on ollut yleinen juoma ympäri Eurooppaa hyvin pitkään ja Unkarissakin olutta on pantu jo yli tuhat vuotta. Vaikka ulkomailla unkarilaiset ovat tunnettuja lähinnä viinistään, on olut kuulunut myös unkarilaiseen juomakulttuuriin. Pitkään olutta tehtiin pieniä määriä kerrallaan, kotikäyttöön.

Kaupunkilaistumisen myötä oluenteko muuttui sekä Euroopassa ja Unkarissakin. Ensimmäinen teollinen panimo (sörfőzde) perustettiin Budan kaupunkiin 1800-luvun alkupuolella. Myöhemmin samalla vuosisadalla Kőbányan panimon kautta tästä kaupunginosasta tuli panimoteollisuuden keskus Budapestissa ja koko Unkarissakin. Toinen Unkarissa pitkään vaikuttanut panimo on Dreher, jonka perusti Budapestiin vuonna 1862 itävaltalainen Anton Dreher. Dreherin panimo hallitsikin Unkarin olutmarkkinoita ennen toista maailmasotaa.

Nykyään Unkarin panimomarkkinoita hallitsee muutama panimo, jotka tuottavat suuren osan unkarilaisten juomasta oluesta. Panimot ovat kokonaan tai osittain kansainvälisessä omistuksessa. Isoimpina panimoina voidaan mainita Dreher Sörgyárak, Borsodi Sörgyár ja Soproni-oluet paneva Heineken Hungária. Kyseiset panimot ovat jäseninä myös Unkarin Panimoliitossa (Magyar Sörgyártók Szövetsége) joka on myös eurooppalaisen panimoliiton, Brewers of Europen jäsen. Dreherin panimon tunnetummat merkit ovat Dreher, Arany Ászok sekä Kőbányai. Borsodin oluita ovat Borsodi ja Borostyán, jonka lisäksi panimo valmistaa lisenssillä mm. Stella Artois- ja Beck-oluita. Heineken Hungárian olutmerkkejä ovat mm. Soproni ja Arany Hordó. Lisenssillä panimolla pannaan mm. Heineniä, Göseriä, Kaiseria ja Amstelia. Pienempiä tunnetumpia panimoita on mm. Pécsi Sörfőzde.

Olutta juodaan Unkarissa noin 75 l per henkilö, joka on kymmenisen litraa vähemmän kuin Suomessa. Oluen pakkauksista suurin osa ostetaan tölkissä päivittäistavarakaupassa, pullomyynnin laskiessa tällä hetkellä. Pullojen kierrätysaste on korkea, koska olutpulloista maksetaan pantti.

Unkarissa juodaan nykyään pääasiassa vaaleaa lager-olutta, joka on suosituin oluttyyppi koko maailmassa. Jonkin verran juodaan myös erilaisia tummia oluita, kuten tummaa lageria tai saksalaistyylistä bockia. Nyt nousussa Unkarissa ovat erilaiset vehnäoluet sekä koko maailmassa nyt trendikkäät, amerikkalaistyyppiset pale ale- ja india pale ale- oluet.

Olutkulttuuri elää Unkarissa murrosta, kiinnostus olutta kohtaan on noussut ja erilaisten oluttyyppien ja oluiden kysyntä kasvaa koko ajan. Lyhyen ajan sisään Unkariin on syntynyt kolmisenkymmentä käsityöläispanimoa joiden tuotteita myydään usein paikallisesti. Samalla on syntynyt nk. vaeltavien oluentekijöiden joukko (vándorfőző), joilla ei ole omaa kiinteätä panimoa, vaan he panevat olutta aina yhteistyössä jonkun toisen pienpanimon kanssa.

Perinteisesti Unkarissa olutta juodaan tsekkiläistyyppisissä olutravintoloissa (söröző), jossa tilataan olutta joko laseittain (pohár) tai tuopeittain (korsó). Hyvin usein näissä paikoissa oluttyypeistä on edustettuna lähinnä vaalea ja tumma lager-olut. Nyt kuitenkin perinteisten söröző-oluttupien rinnalle on nyt syntynyt omaa oluttaan myyviä ravintolapanimoita, joissa oluiden kirjo on paljon laajempi. Olutkulttuurin nousu näkyy myös erilaisten oluttapahtumisen määrässä ja suosiossa.

Kuuluisin olueen liittyvä unkarilainen tapa on ollut se, että oluen kanssa ei kilistetä. Tapa juontaa juurensa legendaan, jonka mukaan itävaltalaiset kilistivät oluella kun mestasivat unkarilaisia vapaussotasankareita vuonna 1849. Silloin kuulemma vannottiin, ettei oluella kilistetä Unkarissa 150 vuoteen. Jotkut pitävät tapaa yllä, vaikka 150 vuoden sanktio päättyikin jo vuonna 1999.

Järjestä unkarilaisten oluiden tasting!

Kerää yhteen 3-6 erilaista olutta. Hauska tapa on järjestää oluiden maisteleminen illanvieton ohjelmana, vaikka ennen ruokailua tai sitten erilaisten pienten suupalojen kanssa. Hyviä unkarilaisia oluen seuralaisia ovat erilaiset juustot ja salami-makkarat tai perinteinen vaalea leipä, joka on sivelty porsaanihralla ja maustettu suolalla ja paprikajauheella (zsiros kenyér). Oluita kannattaa maistaa yksi kerrallaan ja sitten keskustella niistä. Kaada olut vasta juuri ennen tarjoilua, koska se väljähtyy helposti. Maistele oluet kevyimmästä vahvimpaan. Tarjoa oluet vaikka viinilaseista, olutta kannattaa varata noin desin verran per henkilö.

Lisätietoa Unkarin olutmaailmasta:

Unkarin panimoliitto
Olutuutisia unkariksi
Pienpanimoita ja olutravintoloita
Unkarilaista olut-bloggausta
Olut-tapahtumia

Käy Budapestissa:

Csak a jó sör -olutkauppa ja baari: Csakajosor
Mielenkiintoinen olutravintola: Elesztohaz
Kirjoittaja on puoliksi unkarilainen Sinebrychoffin olutasiantuntija Anikó Lehtinen, joka kirjoitti viime syksynä Yks Olut -nimisen oluen käsikirjan. Työkseen Lehtinen luennoi ja kirjoittaa oluesta. Vapaa-aikanaan hän tekee väitöskirjaa keskioluen vapautumisesta. Yhdessä oluthullun miehensä kanssa hän koluaa ravintoloita ja tapahtumia ympäri maailmaa ja panee olutta omassa kotipanimossaan.