Isoäidin etäopetuksesta graduun

zugl%c2%a6-007

Koululaiset pihalla. Kuva Margit Wagner.

Árvácska Major, suom. Anna Kokko

Unkarissa syyskuun ensimmäisestä kesäkuun puoliväliin kestävä kouluvuosi määrittää perheiden elämää. Se ei riipu siitä, onko kyse peruskoulusta, lukiosta vai yliopistosta. Eikä siitäkään, millaiset yksityistunnit, harrastukset tai työt odottavat oppilaita koulupäivän päätteeksi.

 

Boglárka Kiss (12 vuotta, peruskoulun 6. luokka)

– Käyn koulua kuuluisan arkeologi-historioitsija László Gyulan mukaan nimetyssä peruskoulussa Budapestissa Újpalotan kaupunginosassa. Opiskelen perinteisessä – tai kuten me sanomme – ”normaalissa” 8-luokkaisessa järjestelmässä. Asumme lähellä koulua, joten syön aamupalan ja lounaan kotona. Isoäitini, joka on englannin ja historian opettaja, auttaa minua opinnoissani. Hän tarkistaa joskus läksyni kaksikin kertaa viikossa. Isoäiti ”etäopettaa” minua: käymme tehtävät läpi puhelimessa. Lastentarhaikäisestä asti olen harrastanut kempo-nimistä japanilaista itsepuolustuslajia, ja kesälomalla osallistun urheiluleireille. Äitini on lastentarhaopettaja, ja käyn usein hänen työpaikallaan, koska pidän lasten kanssa puuhailusta. Isona minäkin haluaisin olla lastentarhaopettaja.

 

György Südy (10 vuotta, peruskoulun 4. luokka), Eszter Südy (7 vuotta, peruskoulun 1. luokka) ja Johanna Südy (lastentarhassa)

Budapestin Soroksárin kaupunginosassa asuvan Südyn perheen elämä muuttui syksyllä: Eszter kulkee nyt Gyurin rinnalla kouluun, ja Johanna käy päiväkotia. Äiti Márta Südy (ammatiltaan lastentarhaopettaja, mutta viimeiset 10 vuotta kokopäiväinen äiti) kuljettaa lapset kouluun ja päiväkotiin. Koulunkäynnin lisäksi Gyuri soittaa selloa ja ratsastaa, ja kesäisin hän käy ratsastusleireillä. Kaikki kolme lasta rakastavat luontoa, mistä todistavat lemmikkikilpikonna, muutama kummitussirkka ja leppäkerttu sekä uljas kivikokoelma. Südyn lapsilla ei ole omia tietokoneita tai puhelimia, ja he istuvat tv:n edessä vain harvoin. Lasten mielestä on suunnaton vääryys, jos Gyuri vanhimmaisena saa poikkeusluvalla käyttää vanhempien älypuhelinta muutaman minuutin.

 

Flóra Gabeli (22 vuotta, neljännen vuoden opiskelija, ELTE-yliopiston oikeustieteen laitos)

– Yliopistossa lukuvuoden alku tarkoittaa jotakin ihan muuta kuin lukiossa tai peruskoulussa! Olen opiskelun ohessa käynyt jonkin aikaa töissä, en niinkään rahan vuoksi, vaikka saankin hyvät taskurahat. Asun kotona, ja vanhempani hoitavat opiskelukustannukset. Kansalaisoikeudet kiinnostavat minua, ja voisin hakea harjoitteluun lakiasiaintoimistoon ja hankkia työkokemusta. Alun alkaen halusin opiskella lääkäriksi (pikkusiskoni valmistuu hammaslääkäriksi). Lopulta päädyin kuitenkin lukemaan lakia, koska huomasin, että tälläkin alalla voin auttaa ihmisiä. Jokaisen yksittäistapauksen taustalla vaikuttavat ihmisten tilanteet ja ongelmat.

 

Bence László (15 vuotta, lukion 1. luokka) ja Márton László (14 vuotta, peruskoulun 8. luokka)

Marci: – Fysiikka, kemia ja matematiikka sujuvat minulta hyvin. Haluaisin päästä kaksikieliseen saksalaiseen lukioon peruskoulun jälkeen.

Bence: – Minulla ei oikeastaan ole lempiaineita. Käyn saksalaista koulua.

Bence: – Meillä on tapana herätä seitsemältä aamulla, koska asumme kolmen minuutin matkan päässä koululta.

Marci: – Muut joutuvat heräämään puoli tuntia aiemmin.

Bence: – Syömme aamupalaksi mysliä, ja lounaan syömme kotona tuntien jälkeen.

Marci: – Pelaamme molemmat tennistä.

Bence: – Ja soitamme kitaraa ja käymme erilaisissa harrastuksissa.

Bence, Marci: – Joskus tulee painittuakin. Mutta minä olen vahvempi!

 

Petra Simonics (12 vuotta, peruskoulun 6. luokka), Janka Simonics (10 vuotta, peruskoulun 4. luokka) ja Léna Simonics (5 vuotta, suuriryhmäinen päiväkoti)

Simonicsin perheen elämä on erilaista kuin unkarilaisperheiden yleensä: Rita, perheen äiti, kasvattaa kolmea lasta yksin. Perhe lähtee aamuisin yhdessä autolla kotoa varttia vaille seitsemän, ja lapset ovat päiväkodissa ja koulussa jo seitsemältä. Äidin täytyy ehtiä julkisella liikenteellä työpaikalleen kaupungin toiselle puolen. Kampaajaksi valmistuva Petra saa parhaita arvosanoja, on koulun unkarilaiskuoron jäsen, tanssii ja laulaa kauniisti ja suorittaa opintojaan englanniksi. Erinomainen oppilas Janka opiskelee saksaksi, ja siirtyy 5. luokalta saksankieliseen huippukouluun. Hän myös laulaa saksalaisessa kuorossa. Iltapäivisin molemmilla tytöillä on iltapäiväkerho tai yksityistunteja: sävelasteikon opettelua, kitaransoittoa ja hiphop-tanssia. Illalla kello käy jo kuutta tai seitsemää, ennen kuin kaikki ehtivät kotiin. Joskus naapurit auttavat ja hakevat Lénan päiväkodista. Viikonloppuisin on hiphop-esityksiä ja -kilpailuja. Simonicsin lasten eläinrakkaudesta kertovat kääpiökani, siili ja koira. Vanhimmaisella, Petralla, on oma puhelin: lasten äiti tavoittaa muutkin lapset sen kautta, jos on tarve.

 

Tamás Balogh (22 vuotta, viimeisen vuoden opiskelija, Corvinus-yliopisto)

– Minua on aina kiinnostanut historia, siksi valitsin valtiotieteen ja politiikantutkimuksen. Valtio hoitaa opiskelukustannukset, joten voin opiskella ilmaiseksi, mutta käyn silti säännöllisesti töissä pankissa. Asun kotona, mutta yritän helpottaa äitini taakkaa käymällä töissä. Tentit ovat jo takanapäin, enää jäljellä on ”vain” gradun kirjoittaminen. Jonkin aikaa olen harrastellut sukupuututkimuksen parissa, joka ei ole kovin kaukana opinnoistani. Saattaa olla, että jonain päivänä harrastuksesta tuleekin ammatti.

 

Artikkeli on ilmestynyt Suomi–Unkari-lehdessä 3-2016.