Nádudvarin mustaa keramiikkaa. Kuva Merja Viitanen.

 

Marketta Huitu

Musta keramiikka valmistetaan tekniikalla, jossa lasittamaton astia kuivatuksen ja mahdollisen koristelun jälkeen poltetaan. Ensin astiat kuumennetaan hehkuvan punaisiksi, sitten suljetaan kaikki uunin aukot, jonka jälkeen tuli sammutetaan ja kaikki palosta tulevat kaasut ja noki imeytyvät astioihin. Lopuksi esineet otetaan uunista ja kiillotetaan esimerkiksi petrooliin kastetulla rievulla.

Astian koristeet tehdään polttamattomaan astiaan sileällä pikkukivellä hankaamalla. Tämä hankausjälki näkyy kiiltävänä mattapinnalla.

Lautanen Nádudvarista. Kuva Marjatta Manni-Hämäläinen.

Tekniikka tunnettiin jo unkarilaisten maahantulon ajalta, ja se on laajalti levinnyt. Se tunnettiin Etelä- ja Keski-Euroopassa, mutta myös Intiassa, Egyptissä, Meksikossa ja Perussa.

Unkarissa on ollut ja on edelleen useita seutuja, joissa mustaa keramiikkaa on valmistettu ja valmistetaan. Tunnetuin on tällä hetkellä Koillis-Unkarissa Hortobágyin pustan tuntumassa sijaitseva Nádudvar, mutta toinen keskus on maan eteläosassa Mohácsissa. Aikaisemmin sitä valmistettiin myös esim. Szentesissä, Mezőtúrissa, Tiszafüredissä ja Hódmezővásarhelyssä. Myös useat uudet yksittäiset keraamikot ovat ryhtyneet kokeilemaan tätä tekniikkaa.

Lautanen Mohácsista. Kuva Marjatta Manni-Hämäläinen.

Nádudvarilainen István Fazekas, joka edustaa kuuluisan mustan keramiikan valmistajasuvun nykypolvea, kertoo astioiden valmistamisesta omilla verkkosivuillaan. Työ alkaa sopivan saven etsimisellä, jonka jälkeen saveen lisätään vettä, se sekoitetaan huolellisesti ja siivilöidään. Tätä puhdistettua savea kuivatetaan 2─3 kuukautta, sitten sitä ”kypsytetään” vähintään 2–3 vuotta kellarimaisessa tilassa. Tästä savesta dreijataan astia, jonka annetaan kuivua pari päivää. Tämän jälkeen astia koristellaan pienellä kivellä (nádudvarilaiset pitävät tätä koristelua omana erikoisuutenaan). Näin koristepinta saadaan kiiltävän ruskeaksi. Sitten seuraa astian polttaminen monisatavuotisella tavalla: uunia lämmitetään 8–10 tuntia, kunnes lämpötila on 900–950 astetta. Sitten noki ja savu johdatetaan uuniin, jossa se tarttuu astioiden pintaan. Kun astiat on otettu uunista ja niiden on annettu ensin jäähtyä, pyyhitään liika noki pois, ja astia on valmis.

Tammenterhokuvioita. Kuva Marjatta Manni-Hämäläinen.

Tavallisimpia tuotteita ovat erilaiset kannut, lautaset ja vadit.  Aikaisemmin musta keramiikka oli käyttötavaraa, mutta nykyisin menetelmällä valmistetaan lähinnä koristeita. Niiden käytössä on syytä olla varovainen, koska valmistustavasta saattaa jäädä haitallisia aineita. Maljakkona käytettäessä kannattaa pitää astian sisällä vaikka lasia.

Artikkeli on ilmestynyt Suomi–Unkari-lehdessä 3-2016.