1956 historiapolitiikan kohteena

Bjarne Nitovuori

Niin kuin ainakin koko 2000-luvun on ollut tapana vuoden 1956 kansannousun vuosipäivää vietettiin Unkarissa jälleen tänä vuonna poliittisten ristiriitojen sävyttämänä.  Pääjuhlassa Budapestin Kossuthin aukiolla pääministeri Viktor Orbánin puhetta häirittiin vihellyspilleillä. Koko oppositio ei kuitenkaan tätä protestimuotoa hyväksynyt. Tämän vuoden lokakuun 23. päivänä oli kulunut tasan 60 vuotta kansannousun puhkeamisesta.

Näitä ristiriitoja sekä Unkarissa vuoden 1956 tapahtumiin liittyvää historiapolitiikka eli historian käyttöä poliittisiin tarkoituksiin analysoi yht. tri Heino Nyyssönen artikkelissaan Antti Blåfieldin toimittamassa kirjassa ”The Use and Abuse of History” (teos on ilmestynyt myös suomeksi nimellä ”Historian käyttö ja väärinkäyttö”. Käytettävissäni on ollut vain englanninkielinen versio). Nyyssösen artikkeli on kirjoitettu ennen tämän vuoden juhlallisuuksia ja mielenosoituksia.

Unkari julistautui tasavallaksi 23. lokakuuta 1989 kansannousun 33-vuotispäivänä sosialististen maiden ensimmäisenä jo ennen Berliinin muurin murtumista muutamaa viikkoa myöhemmin, kuten Nyyssönen toteaa. Se oli uuden tasavallan syntymäpäivä. Sitä ennen Unkari oli vuodesta 1949 lähtien ollut kansantasavalta ja yksipuoluejärjestelmä.

Vuoden 1956 kansannousuun liittyvät ristiriidat koskevat sekä itse 60 vuoden takaisten tapahtumien luonnetta (mihin vallankumouksella pyrittiin) että nykypäivää (kenellä on oikeus muistaa ja vaalia kansallista perintöä). Nyyssönen toteaa, että historian käyttö politiikan välineenä pikemminkin ylläpitää ja kärjistää ristiriitoja kuin edistää kansallista sovintoa.

Vuonna 1989 vallitsi suhteellinen yksimielisyys vuoden 1956 vallankumouksen luonteesta, mutta se osoittautui väliaikaiseksi. Vielä 1990-luvulla keskeiset poliitikot osallistuivat yhdessä tapahtumien ja niiden sankarien muistamiseen. Vuosi 1996, kun kansannoususta oli kulunut 40 vuotta, edustaa vielä kansallista sovintoa. 50-vuotisjuhlan yhteydessä vuonna 2006 poliittiset ristiriidat nousivat erityisen kärkevinä pinnalle.

Nykyinen pääministeri Viktor Orbán oli ensimmäisten joukossa haastamassa konsensusta vuoden 1956 vallankumouksesta jo 1990-luvun puolivälissä. Vuonna 2000 pitämässään puheessa Orbán väitti, että kansannousun päämääränä oli järjestelmän muuttaminen, ei sosialismin uudistaminen. Se on keskeinen poliittinen kiistanaihe nykypäivän Unkarissa.  Nyyssönen toteaa, että vallankumousyritys tosiasiassa keskeytettiin. On siten ideologisen uskon asia mitä mahdollisesti olisi tapahtunut, elleivät neuvostojoukot olisi puuttuneet tapahtumien kulkuun. Ennen neuvostojoukkojen toista tuloa useat eri mielipidesuunnat olivat ehtineet nousta esille ja Nyyssönen mainitsee niistä neljä merkittävintä: sosialismin uudistajat, kansallisdemokraattiset talonpojat, lähinnä katoliset konservatiivit sekä antikommunistinen äärioikeisto.

Kymmenen vuotta sitten 50-vuotisjuhlintaa edelsi mielenosoitusten sarja parlamentin edessä Kossuthin aukiolla sen jälkeen kun sosialistisen pääministerin Ferenc Gyurcsányin puhe, jossa hän myönsi hallituksensa valehdelleen ennen voittoisia vaaleja, oli vuotanut julkisuuteen. Mielenosoitusten takana olivat lähinnä oikeistolaiset kansallisradikaalit ryhmät, ja äärioikeistolainen Jobbik-puolue sai näistä tapahtumista virtaa. Jobbik katsookin edustavansa vuoden 2006 sukupolvea.

Viktor Orbánin ja hänen oikeistopuoleensa Fideszin mielestä vuoden 2010 vaalivoitto, jolloin puolue sai kaksi kolmannesta parlamenttipaikoista, merkitsi vuoden 1956 taistelun viemistä voittoon. Sosialistien historiantulkinnan mukaan puolestaan vuosi 1989 legitimoi vuoden 1956 vallankumouksen.

Heino Nyyssönen lainaa unkarilaista historioitsijaa Ignác Romsicsia, joka vuonna 2015 totesi, ettei hän ole missään törmännyt niin rajuihin ristiriitoihin historian tulkinnasta kuin Unkarissa, ”ei Yhdysvalloissa, Ranskassa, Suomessa, Etelä-Koreassa tai Romaniassa”.

Nyyssönen toteaa, että ongelmana ei ole niinkään se, että on olemassa keskenään ristiriitaisia kertomuksia historiasta, vaan se, että pyritään luomaan kaikenkattava yhdenmukainen tarina.

Heino Nyyssösen artikkeli ’Unkari ja vuoden 1956 konflikti’ on ilmestynyt Historian käyttö ja väärinkäyttö -nimisessä kirjassa (toim. Antti Blåfield. Siltala 2016). Kirja on syntynyt Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen projektina.

Artikkeli on ilmestynyt Suomi-Unkari-lehdessä 4-2016.