Minnamari Pitkänen Kuvat: Minnamari ja Mikko Pitkänen

 

Monien eurooppalaisten kaupunkien tapaan on myös Budapest pullollaan katutaidetta. Eniten muraaleja, graffiteja, jalkakäytävämaalauksia, julistetaidetta ym. löytyy kaupungin VII alueelta. Osana Façade Rehab -projektia rauniokapakoista ja vilkkaasta kaupunkikulttuuristaan tunnettu alue on saanut entistä enemmän väriä kasvoilleen, kun NeopaintWorks-nimiselle taiteilijaryhmälle annettiin vapaat kädet toteuttaa yhteensä kahdeksan suurikokoista muraalia.

Budapestissa purettujen vanhojen rakennusten tilalle avautuvien tyhjien tonttien paikalle on usein perustettu parkkipaikkoja ja ulkoilmaravintoloita, samalla uusi avara tila on tarjonnut suuria vapaita maalauspintoja katujen jatkuvasti elävän gallerian käyttöön. Seinämaalausten lisäksi myös jalkakäytävät ja kivetykset, liikenteenjakajat ja puistonpenkit on monin paikoin koristeltu kirkkain värein, kirjoituksin ja kuvin. Katutaiteen aiheisto on yhtä monimuotoista kuin minkä tahansa muunkin taiteen alan, nimenomaan Unkarin katutaiteelle tyypillistä on huumorin ja politiikan vahva edustus.

Paikanna mm. nämä teokset:

Canga – Akácfa utca
Pääskyt (Fecskék) – Akácfa utca
Vuosisadan ottelu–6:3 (Az Évszázad Mérkőzése–6:3) – Rumbach Sebestyén u.
Ystävyyden puu (Barátság fa) – Klauzál utca
Vihanneskauppias (Zöldséges) – Klauzál tér
Rubikin kuutio (Rubik) – Rumbach Sebestyén utca
Katu vai galleria (Utca, vagy galéria) – Dob utca
Pilvinen leikkikenttä (Felhős játszótér) – Király u:n ja Kazinczy u:n kulmaus

   

    

Juliste kadulla:

”Löysin tästä lähistöltä lompakon.
Turha pyytää takaisin.
Shalala-lalalaa.
Puh. xx-xx-xxx-xx-xx
Älkää soittako aamupäivällä!”