Lajos Kassák, avantgardisti

Kassákin Béla Bartók -aineistoa. H. Launosen kokoelma.

Kuva Pia Koskinen-Launonen

 

Runoilijan ja kuvataiteilijan syntymästä 130 vuotta, kuolemasta 50 vuotta

Hannu Launonen

 

totta on että runoilija rakentaa itselleen

jotain mikä häntä miellyttää

hän voi päästä myös sikarintumppienkerääjäksi

tai

tai

linnut nielaisivat äänen

mutta puut laulavat yhä

tämä on jo vanhuuden merkki

mutta ei se mitään

minä olen LAJOS KASSÁK

ja nikkelisamovaari lentää tiehensä

päämme yli.

 

Näin päättyy Lajos Kassákin laaja surrealistinen runoelma ”Hevonen kuolee linnut lentävät pois” (A ló meghal a madarak kirepülnek).

Lajos Kassák kirjoitti runon Wienissä vuonna 1922, maanpakolaisuutensa aikana, ja hän julkaisi sen yhdessä Andor Némethin kanssa 2×2 -nimisen aikakauskirjan ensimmäisessä ja ainoassa numerossa.

Runo kuvaa vuotta 1909, ajankohtaa, jolloin ”sepän oppipoika, kulkuri ja kaupustelija” Lajos Kassák lähti Budapestista ja vaelsi jalkaisin Itävallan, Saksan, Belgian ja Ranskan läpi ja päätyi kirjavien vaiheiden jälkeen Pariisiin. Sieltä hänet oitis passitettiin takaisin Unkariin, ”irtolaisena”, nykytermein sanottuna kenties ”paperittomana maahanmuuttajana”.

*

Lajos Kassák (1887–1967) oli kirjailijana, lehtimiehenä ja taidemaalarina monipuolinen vaikuttajahahmo Unkarin kulttuurielämässä 1910-luvun alusta aina 1960-luvulle saakka. Hänen lahjakkuutensa jakautui tasapuolisesti kuvataiteiden ja kirjallisuuden, ennen muuta lyriikan alalle. Hänen työnsä kävi dialogia koko eurooppalaisen modernin taiteen kanssa. Hänen työtovereihinsa kuului muun muassa László Moholy-Nagy, sittemmin Bauhausin mestarikurssin vetäjä ja nerokas valokuvataiteilija, myös Alvar Aallon ystävä.

Omaa konstruktiivista suuntaustaan Kassák nimitti kuva-arkkitehtuuriksi. Sen lähtökohtana olivat yksinkertaiset, geometriset muodot. Kuva-arkkitehtuurin manifestissa sanottiin: ”Kuva-arkkitehtuuri ei tahdo mitään.” Seuraavalla rivillä todettiin: ”Kuva-arkkitehtuuri tahtoo kaiken.” Uusi todellisuus piti ottaa täydellisesti haltuun.

Läpi koko tuotantonsa runoilija tähdensi etsintää ”vaivojen tuulten ja myrskyjen pyörteessä”: joka tekee työtä tällä vuosisadalla, joka haluaa luonnehtia tätä vuosisataa, sen täytyy olla ajan ihminen joka hermollaan, verellään, koko työssään.”

*

Ensimmäinen ajatukseni Kassákista: monialainen. Hän on taiteilija: runoilija, kuvataiteilija, romaanikirjailija, esseisti, manifestien laatija, toimittaja; hänen työnsä liittyi myös teatteriin ja näytelmäkirjallisuuteen, samoin typografisiin kokeiluihin. Hän poikkesi muista unkarilaisista taiteilijoista.

Ehkä vedän kotiin päin, jos sanon, että merkittävin Kassák oli kirjailijana ja nimenomaan runoilijana. Tunnen kuvataiteita huonommin kuin kirjallisuutta. Silti monet luultavasti ovat yhtä mieltä kanssani.

Kassákin ominaislaatu runoilijana oli käsittääkseni ihan erilainen kuin kuvataiteilijana. Kaikkialla hän oli kokeilija, mutta taiteen puolella hän oli (myös omien sanojensa mukaan) nimenomaan kuva-arkkitehti, geometristen muotojen, erityisesti konstruktivismin ja kubismin unkarilainen soveltaja. Monet ismit vaikuttivat häneen tasavahvasti: ekspressionismi, futurismi, konstruktivismi, surrealismi ja dadaismi. Hän ei silti varsinaisesti pysähtynyt mihinkään ismiin. Selkeästi havaittava luokkatietoisuus johdatti hänet avantgardismista proletariaatin taiteeseen, tyylilajiin, jolle unkarilaiset antoivat nimen ”proletkult”. Muun muassa surrealismi luonnehtii hänen muototajuaan. Hän oli silti tutkinut tarkasti venäläistä 1920-luvun taidetta, Rodšenkon diagonaaleja, Malevitšin mustia aukkoja sekä Tatlinin taidokkaita torneja. Kaiken hän teki kuin leikiten, kouluja käymättömän sepän oppipojan varmuudella.

*

Tunteet Kassák päästi valloilleen runoissa, ei sileissä vaan särmikkäissä. Eikä kysymys ollut pelkästään tunteista.

Millaisia hänen runonsa ovat? Hurjia. Lukekaa niitä, kuunnelkaa niitä: matkoja läpi ihmisen sisäisten ja ulkoisten kokemusten.

Majakovskin tavoin Kassák oli valmis asettamaan runonsa edistyksellisen politiikan käytettäväksi. Venäläistä kollegaa Kassák muistutti myös siinä, että hän ei saavuttanut tasapainoa puolueen kanssa, ei minkään puolueen, ei minkään aikakauden.

”Kirjoitti kuin leikiten”. Otetaanpa uudestaan. Esseistä ja yksityisten runojen nooteista tajuaa, millainen työmäärä Kassákin kaikkeen luomistyöhön sisältyi. Kyllä leikki silti nousee esiin. Ajatellaanpa nimeä Kassák. Jos aksentti jätetään pois, tavut voidaan lukea niin tai näin, ja nimi todeta samanlaiseksi alusta loppuun tai lopusta alkuun. Kas, kas: KASSAK. Mitä tämä muuta on kuin runoa, jo ristiäislahjana. Mieleeni juolahti, että Lajos Kassák teki Kristus-aiheisen maalauksen. Kirkkoa ja pappeja hän pilkkasi. Tarkemmin sanoen: hänen runoissaan pilkattiin. En voi tietää, mitä henkilö Kassák teki. Voin kyllä lukea, mitä kirjailija kertoo tehneensä. Silloin luen hänen biografista, 8-osaista romaaniaan Egy ember élete (Erään ihmisen elämä, 1928–1939). Hieno teos. Rohkenisin verrata sitä Gyula Illyésin Pustan kansaa -opukseen. Kukahan suomentaisi Kassákin proosaa?

Kassák oli muun ohella myös Majakovskin oppipoika. Hänelle tuli tutuksi runotyö, se mistä Majakovski puhuu esseessään ”Miten säkeitä valmistetaan”. Kaikki alkaa havainnosta ja muistiinpanoista, pienet laput ja liput ovat tärkeämpiä kuin suurinkaan kirjasto tai lähdeapparaatti. Kannattaa lukea Majakovskin teos Pilvi housuissa (suom. Arvo Turtiainen) ja siitä tuo essee. Se on kuin johdatus Kassákin tuotantoon, mutkan kautta. Yhtäläisyyksiä löytyy. Runoilija on ihminen, joka luo taiteen sääntöjä. Hän on kielen ja sanonnan uudistaja. Runokuvat saavat voimansa puhutusta kielestä. Kaunis ja ihmeellinen sana sanotaan, kun on sen vuoro: ”kamaraloogos kun teemme tilinpäätöksen me / vedämme lyhemmän korren / ja siinä silmämme aukenivat / me muutuimme syviksi kuin mustat kaivot kaivosalueella/ ja me kuljimme ja kuljimme / 13 enkeliä edellämme / nekin jalan / ja lauloivat meille nuoruudestamme.” Ja vielä siitä, ”miten muistot fosforoituivat lattialla keltaisissa lätäköissä”:

 

voi herra jumala

seinillä marssivat luteet alaspäin punaisina laumoina

jokainen suolatkoon nenänpäänsä

kas miten lyhyt on elämä

mutta meistä tulee sittenkin kollikissoja Pariisin palomuureille

tuuti tuuti pikkuiseni

ihminen nukahtaa

sillä tavoin tulee pystysuorista vaakasuoria

ja päinvastoin

oi että sinäkin täällä

minä ja sinä

sinun päälläsi

minä

köytä vain minuun polvesi

armaani

hopeinen salamanteri

papukaija

elämäni ritarinauha

(Runoelmasta Hevonen kuolee linnut lentävät pois)

 

Rohkea, uhkea tai ruma sana sanotaan juuri niin kuin pitää.  Tämä oli uutta Unkarissa, jossa katujen ja kapakoiden puhekieli ei vielä ollut ehtinyt runouden käyttöön. Kassákilla kaikki meni niin päinvastoin kuin mikään tavanomaisessa unkarilaisessa runoudessa. Myös toisin kuin Majakovskin elämässä. Hän ei ampunut kuulaa kalloonsa. Hän muisti säkeet, Sergei Jeseninille osoitetut: ”Ei tässä elämässä kuolla vaikeaa, / vaikeaa on luoda elämää.” Runot, kuvat ja runokuvat olivat Kassákille elämää.

*

Kassákin perustamia ja/tai toimittamia aikakauskirjoja on useita, niin kuin MA. Niissä hän esitteli taiteen kansainvälisiä modernistisia suuntauksia, tekijöitä ja teoksia. Niitä ja taiteilijan omia töitä kannattaa katsella Kassákin muistomuseossa Budapestissa, Budan puolella entisessä Zichy-suvun palatsissa. Hyödyllinen on Edit Sasvárin ja Judit Csatlósin toimittama pysyvän näyttelyn esittelyteos esseineen ja artikkeleineen sekä kuvineen: Kassák! A Kassák Múzeum állándo kiállítása (Budapest 2011). Ferenc Csaplárin työtä ei ole unohdettu. Hän tutki Kassákin tuotantoa, kirjoitti siitä ja johti vuosikymmenet Kassák-museota. Huomaan, että hän on antanut minulle teoksensa Kassák az európai avantgárd mozgalmakban 1916–1928 (Kassák ja eurooppalaisen avantgardismin suuntaukset 1916-1928) ja signeerannut sen ”Budapest, 1997. július 9”. Vielä hän sanoi: Muista, että Kassák oli Unkarin PEN-klubin puheenjohtaja 1940-luvulla.

Kun ajatellaan taiteen avantgardismia, muutamat tutkijat muistavat vain venäläiset koulukunnat ja Pariisin, ikään kuin itäistä Keski-Eurooppaa ei olisi olemassakaan.  Vaan sieltäpä lähti maailmalle, Prahaan Berliiniin Pariisiin Zürichiin Varsovaan Wieniin ja muihin keskuksiin tämä sepän kisälli ja maailmankansalainen, unkarilais-slovakialainen, syntynyt Érsekújvárissa (Slovakiassa) 21. maaliskuuta 1887, poistunut keskuudestamme 22. heinäkuuta 1967.

Kassákista tuli vanhoilla päivillään Unkarin avantgarden toisen sukupolven organisoija ja opettaja. Kun ennen vanhaan elivät, rimpuilivat, kuolivat tai joutuivat kiellettyjen listalle hänen aikakauskirjansa (muiden muassa) Tett (Teko), MA (Tänään), Munka (Työ), nyt tulivat esiin Alkotás (Luominen) ja Kortárs (Aikalainen). Hänen taiteensa näyttelyitä järjestettiin eri puolilla Eurooppaa vuoden 1968 jälkeen. Entinen maanpakolainen sai Unkarin korkeimman kirjallisuuspalkinnon, Kossuthin palkinnon vuonna 1965. Suomessa Kassákin ja kumppaneiden töitä tuotiin esille näyttelyssä: Unkarin avantgardismi: ryhmä Kahdeksan ja aktivistit (Amos Anderssonin taidemuseo ja Porin taidemuseo 1981). Näyttelyluettelon parhaat esseet olivat kirjoittaneet Krisztina Passuth ja Julia Szabó.

Unkarin 1910-luvun avantgardismia esiteltiin sittemmin Taideteollisuusmuseon näyttelyssä Sielu ja muoto, aiheena vuosisadan vaihteen taide Unkarissaa. Pääesitelmän piti taiteentutkija Éva Gerevich-Kopteff. Hänellä oli oivaltavia teosanalyyseja; hän myös muistutti mieliin Kassákin Bartók-runon.

Nykytaiteilijoistamme Kassákin kenties läheisimmin tuntee Jorma Hautala, jonka oma näyttely nähtiin äskettäin Galerie Anhavassa. Tiesin jo aikaisemmin, että Hautala oli kirjoittanut hienon esseen Lajos Kassákin tuotannosta.

Kysymys on siis kuvasta, runosta – aineen muotoilusta.

Runonäytteet teoksesta Lajos Kassák: Muotoilen ainetta – Anyagot formálok. Runoja. Suom. ja toim. Hannu Launonen ja Béla Jávorszky. Graafinen suunnittelu M-L Muukka. WSOY 1990.

Petőfi-kirjallisuusmuseo järjestää Lajos Kassákin juhlavuotena näyttelyn Kassákizmus 13.10.2017–25.2.2018. Näyttelyn aikana museon verkkosivuille avautuu myös virtuaalinen näyttely: Kassákin yksi laaja runo erikielisinä käännöksinä.

https://pim.hu/hu/kiallitas/kassakizmus

 

Artikkeli on ilmestynyt Suomi-Unkari-lehdessä 3-2017.