Vuosi 2018 tarjoaa jälleen ikimuistoisia kokemuksia matkailijoille. Erilaiset festivaalit ja tapahtumat pitkin Unkaria houkuttelevat kävijöitä tutustumaan paikallisiin perinteisiin ja juhliin. Egerin linnan historialliset ilottelut herättävät henkiin menneet tapahtumat. Szegedin ulkoilmafestivaali tarjoaa katsojalle huikeita teatteri- ja musiikkiesityksiä akustiikaltaan ainutlaatuisella Dóm térillä. Lukuisista paikallisista festivaaleista ja perinnejuhlista löytää parhaimmin ajankohtaista tietoa paikkakuntien omilta kotisivuilta.

Budapest toimii monen tapahtuman näyttämönä, mutta on myös oivallinen kohde viikonlopun shoppailu- ja hemmottelumatkalle tai vaikkapa merkkipäivien viettoon pienellä ja isommalla porukalla.

Tässä poimintoja tulevista tapahtumista. Osa päivämääristä tarkentuu vielä sitä mukaa kuin järjestäjät päivittävät tapahtumatietoja.



Kuvat Taiteiden laakso, Balaton Sound ja Käsityöläismestarijuhla.

GASTRONOMIA, VIINI JA PÁLINKA

Etyekin piknikit
Neljä kertaa vuodessa järjestettävä suuri pikniktapahtuma Budapestin tuntumassa. Piknikillä on kulloiseenkin vuodenaikaan liittyvä teema.
20.1.2018 possua, glöginkeittoa, gastronomisia erikoisuuksia ja viiniä
14.–15.4.2018 kinkkua ja kuohuviiniä
9.–10.6.2018 roséta ja lécsoa
1.–2.9.2018 juhlitaan viinikorjuuta: rypälemehua, juustoja, viiniä ja kansanmusiikkia.
http://www.etyekipiknik.hu/index.php/hu/

Budapestin pálinka-festivaali
7.–10.5.2018 Budapest
http://budapestipalinkafesztival.hu/home

Budan linnan olutfestivaali
23.-26.8.2018 Budapest
http://budacastlebudapest.com/buda-castle-beer-festival/

Budan linnan viinifestivaali
6.–9.9.2018 Budapest
Festivaalille voi ostaa päivä- tai festivaalilipun ja lippu oikeuttaa maistelemaan siellä tarjottavia viinejä. Lipulla pääsee myös Budapestin historialliseen museoon.
http://www.aborfesztival.hu/

Kalocsan paprikafestivaali
14.–15.9.2018 Kalocsa
Paprikaruokia, maataloustuotteita, viiniä, pálinkaa ja kansantaidetta Kalocsassa.
http://kalocsaipaprikafesztival.hu/

Kattava lista tämän vuoden maaseutufestivaaleista:
https://welovebudapest.com/en/toplists/2018-calendar-of-festivals-and-events-in-hungarys-countryside/

HISTORIA, TAIDE JA KÄSITYÖ

Visegrádin kansainväliset palatsifestivaalit
13.–15.7.2018 Visegrád
http://www.palotajatekok.hu

Taiteiden laakso
20.–29.7.2018 Balatonin pohjoispuolen kylissä
http://www.muveszetekvolgye.hu

Egerin linna – historialliset iloittelut
10.–12.8.2018

Lisää linnan tapahtumia: Ohjelmakalenteri 2018
http://egrivar.hu/?module=cProgs&c=getProgs

Käsityöläismestarijuhla
Tänä vuonna kunniavieraina mongolialaiset käsityöläismestarit
17.–20.8.2018 Budapest, Budan linna
http://mestersegekunnepe.hu

Historiallinen Savaria-karnevaali
23.–26.8.2018 Szombathely
http://Savariakarneval.hu

Cafe Budapest –nykytaidefestivaali/Budapestin syysfestivaali
5.–21.10.2018 Budapest
https://www.budapestbylocals.com/event/budapest-autumn-festival/
https://cafebudapestfest.hu/events

JUHLAPYHÄT

Busójárás-laskiaiskarnevaali ja talvenkarkottamisjuhla
28.2.–5.3.2019 Mohács
http://www.mohacs.hu/info/busojaras/

Hollókőn pääsiäisfestivaali
pääsiäinen, Hollókő
http://www.holloko.hu

Martinpäivän hanhen ja uuden viinin juhla
10.–11.11.2018 Szentendre
http://www.skanzen.hu/en/

Budapestin joulumarkkinat
9.11.–31.12.2018
http://www.budapestbylocals.com/christmas-markets-in-budapest.html

MUSIIKKI JA MUU KULTTUURI

Budapestin kevätfestivaali
5.–22.4.2019
http://www.btf.hu

Budapestin kesäfestivaali
kesä-, heinä- ja elokuu
http://www.szabadter.hu/

Szegedin ulkoilmafestivaali
ohjelmassa tänä vuonna mm. Verdin Rigoletto
kesä-, heinä- ja elokuu
http://www.szegediszabadteri.hu/en

VOLT-festivaali
Tänä vuonna pääesiintyjinä Depeche Mode, Iron Maiden ja Avenged Sevenfold
26.6.–30.6.2018 Sopron
http://www.sziget.hu/volt

Rockmaraton
Kuusi päivää rockparatiisissa
9.–14.7.2018 Dunaújváros
http://www.rockmaraton.hu

Balaton Sound –festivaali
4.–8.7. 2018 Zamárdi
http://sziget.hu/balatonsound/?language=hu

Sziget-festivaali
8.–15.8.2018 Budapest
http://sziget.hu/fesztival

Debrecenin kukkaiskarnevaali
14.–21.8.2018 Debrecen
http://www.debreceniviragkarneval.hu

Juutalaisen taiteen päivät Budapestissa
28.5.–10.6.2018
https://www.programturizmus.hu/ajanlat-zsido-muveszeti-napok.html

Veszpremin musiikkifestivaali
11.-14.7.2018 Swingiä, Jazzia ja Pop-musiikkia Veszpremissä.
https://veszpremfest.hu/en

URHEILU

Juoksu

Telecom Vivicitta Spring puolimaraton
14.-15.4.2018 Budapest
https://springhalfmarathon.runinbudapest.com/

Wizz air Budapest puolimaraton
9.9.2018 Budapest
https://runinbudapest.com/

SPAR Budapest marathon
6.-7.10.2018 Budapest. Mahdollisuus myös 30 km juoksuun.
https://marathon.runinbudapest.com/

Balatonin supermaraton
22.–25.3.2018. Balatonin ympäristö
http://www.futanet.hu/cikk/11-spuri-balaton-szupermaraton-2018

Balaton marathon ja puolimaraton
24.–25.11.2018 Síofok ja Balatonin ympäristö

Lisätietoja eri juoksutapahtumista: http://www.futanet.hu ja http://runinbudapest.com/

Pyöräily

Balaton Mountain Bike Marathon
1.5.2018 Baltonfüred ja Balatonin kukkulat
http://www.sportaktiv.hu/balaton-maraton-en/

Specialized Maraton Szilvásvárad
26.–27.5.2018 Szilvásvárad, Bükkin kansallispuisto
http://www.szilvasvaradmaraton.hu/page/index.php?o=3

Balaton Marathon 200 km – Tour de Pelso
2.6.2018 Síofok ja Balatonin ympäristö
https://www.tourdepelso.hu/hu/versenykiiras/balaton-maraton-200km

Duna Maraton
7.-8.7.2018 Esztergom
https://www.dunamaraton.hu/?lang=en

Bükk Hegyikerékpár Maraton
4.–5.8.2018 Felsőtárkány
http://www.nse.hu/rendezvenyeink/bukk-hegyikerekpar-maraton/informaciok

Mátra Mountain Bike Maraton
8.–9.9.2018 Mátraszentistvan Sípark
http://www.vuelta.hu/matra-maraton

Muita tapahtumia

Balatonin yliuinti
30.6.2018 Balatonboglár ja Révfülöp
http://www.balaton-atuszas.hu/

Formula 1 Unkarin Grand Prix
27.–29.7.2018 Mogyoród
http://www.hungaroring.hu

Hungária Kupa –rastiviikko
16.–20.8.2018 Tapolca
http://hungariakupa.tajfutas.hu

Széchenyi Bath parties
Maaliskuusta lokakuulle allasbileitä Széchenyin kylpylässä.
http://szechenyispabaths.com/sparties/

Lisää matkailu- ja tapahtumatietoja:

http://fi.gotohungary.com/unkari
https://www.budapestinfo.hu/
http://welovebudapest.com/
http://www.budapestbylocals.com/
http://www.budapesteventsguide.com/
http://www.programturizmus.hu/
http://www.funzine.hu/

Lippuja saatavilla mm.:

http://www.ticketportal.hu
http://www.jegymester.hu/