Olympialaisten avajaiset 27.7.

Unkarilaiset odottivat 27.7. illalla Lontoon olympialaisten, unkariksi käytetään myös olympiaukisojen tunnuksen, olympiarenkaiden, mukaan termiä ötkarikás játek, avajaisia vähintäänkin yhtä suurella mielenkiinnolla kuin suomalaiset urheilun ystävät. Illan uutislähetys taustoitti myös alkavia kisoja ja erityisesti kisavamisteluja. Kokonainen kaupunginosa oli pessyt kasvonsa, 9 eri lajeille soveltuvaa stadionia on rakennettu, jopukossa myös 80000:lle katsojalle rakennettu Olympiastadion. Koko kisa-alueen, 250 hehtaarin Olympiapuiston ja muiden fasiliteettien rakentamiskustannukset olivat moninkertaistuneet 8000 miljardiin forinttiin, summaan, joka uutisankkurin mukaan on puolet Unkarin valtion vuosibudjetista. Unkarilaiset penkkiurheilijat tulisivat haastattelujen mukaan seuraamaan erityisesti lajeja, joissa unkarilaisten oetettiin menestyvän eli vesipalloa, melontaa, 5-ottelua ja uintia sekä eräitä yleisurheilulajeja.

Uutiskatsauksessa oli myös legendaarisen urheiluselostajan, Unkarin Martti Jukolan, Pekka Tiilikaisen tai Paavo Noposen eli György Szepesin haastattelu. Ensimmäiset Szepesin selostamat olympialaiset olivat juuri Lontoon kisat 1948 ja sen jälkeen hän ehti selostaa 15:issä olympiakisoissa. Hän muisti yhä hyvin Lontoon saavutukset: 10 kultaa, 5 hopeaa ja 11 pronssimitalia.

Kommentaattorit odottivat unkarilaisille – aiemman kisamenestyksen ja kuluvan kesän näyttöjen perusteella – Lontoosta 10-15 mitalia. Uutisissa esitettiin katsaus myös aiempaan olympiamenestykseen Atlantassa 1996, Sydneyssä 2000, Ateenassa 2004 ja Pekingissä 2008. Unkarin kokonaismitalisaalis alkaen Ateenan olympialaisista vuonna 1896 on 463; 160 kultamitalia, 142 hopeaa ja 161 pronssia, eli 8. sija kansainvälisessä vertailussa. Jos taas – edelleen uutislähetyksen mukaan – suhteutetaan nimenomaan kultamitalien kokonaismäärä asukaslukuun, niin ensimmäiseksi tulee Suomi (101 mitalia) suhdeluvulla 19,22 kultamitalia miljoonaa asukasta kohden; toiselle sijalle nousee Unkari 160 kultamitalillaan ja suhdeluvulla 16,00 ja kolmanneksi tulee Ruotsi, 142 mitalia ja suhdeluku 15,65.

Uutislähetys siteerasi myös KOK:n puheenjohtajan Jacques Roggen lausuntoa, jonka mukaan kisat toivottavasti säästyisivät dopingskandaaleilta, sillä avajaisia edeltäneen kahden kuukauden aikana kaikkiaan 107 urheilijaa oli jäänyt dopingepäilyjen takia pois kisajoukkueesta.  – Uutisankuri ei maininnut sitä, että joukossa oli mahdollisesti myös kaksi unkarilaisurheilijaa.