Uusi vaalilakiesitys tulossa

Uutisissa kerrottiin parlamentin kevätistuntokauden lopulla, että hallitus tulee antamaan syksyllä uuden esityksen vaalilaiksi, lakiesityksen sisällöstä ei juurikaan ole annettu tietoja. Kesän aikana kuitenkin kerrottiin, että seuraavissa parlamenttivaaleissa äänestäminen tulee perustumaan siihen, että kansalainen on ilmoittautunut erilliseen äänestysluetteloon. Opposition mielestä menettely oli tarpeeton, kun äänioikeutetuista oli jo olemassa tiedot äänestysalueittain.

25.8. Emberi erőforrási miniszter Zoltán Balogh tapasi vähemmistökansallisuuksien edustajat. Keskustelussa esillä oli vähemmistöjen asemaan liittyviä kysymyksiä, kuten vähemmistöjen omat instituutiot (koulut), vähemmistökielten opiskelu ja oman kulttuurin säilyttäminen sekä em. kysymyksiin liittyvät tukitoimet. Lisäksi uutisankkuri mainitsi omana kysymyksenään vähemmistöjen edustuksen Unkarin parlamentissa.

Pääministeri veti yhteen molemmat asiat 25.8. kertoessaan, että toistaiseksi avoimia kysymyksia ovat mm., miten äänioikeuttaan käyttävien luetteloon ilmoittautuvat ja merkitään vähemmistökansallisuuksiin kuuluvat, kaksoiskansalaisuuden nykyisen hallituksen aikana saaneet lähialueilla elävät unkarilaiset ja ulkomailla asuvat unkarilaiset. – Näyttää ilmeiseltä, että hallituksen kansallisuuspolitiikka koskevat periaatteet sekä parlamenttikäsittelyyn tuleva vaalilaki tulevat nivoutumaan varsin kiinteästi yhteen.