Opiskelijaliikehdinnästä tuli uutisten kestoaihe

Toisen asteen opetuksesta ja korkeakoulutuksesta vastaava ministeri Zoltán Balog ja pääministeri joutuvat eri yhteyksissä ottamaan kantaa liikehdintään. Opiskelijat jatkavat yhä marssejaan ja joukkokokouksiaan. – Tiistaina 17.12. pääministeri ilmoitti todellisen uutisen: Opiskelupaikkoja ei enää seuraavissa opiskelijavalinnoissa jaeta maksullisiin ja maksuttomiin eli valtion subventoimiin opiskelupaikkoihin. Viesti oli hyvin selkeä: Jokainen joka täyttää hakukreiteerit päsee korkeakouluun tai yliopistoon.

Joukkokokouksia jatkettiin pääministerin ilmoituksesta huolimatta, M1:n uutisissa mainittiin pääkaupungin Mihály Vörösmartyn lukio ja Szegedin István Tömörkény-lukio ja ammattiin valmistava kuvataidelukio. Budapestin kokouksessa oli läsnä myös opiskelijoita. Mielenosoittajat päästivät ilmaan mustia ilmapalloja, kukin kiinnitti palloonsa viestin, jossa kertoi, mitä alaa haluaisi opiskella. Opiskelijat kokoontuivat Kansallisten voimavarojen ministeriön, Nemzeti erőforrások minisztérium, edessä ja halusivat jatkaa parlamenttitalon eteen Kossuth térille, mutta poliisiketju esti kulkueen etenemisen ja joukko kääntyi Suurelle kaarikadulle. Nagykörút. Uutisissa kerrottiin, että kulkue oli usean kilometrin pituinen: kun toinen pää oli Läntisen rautatieaseman luona, oli kärki jo Astória-metroasemalla.

Korkeakoulutuksesta vastaava ministeri Balog totesi valtiopäiväkeskustelun yhteydessä, että jokainen hyvin keskiasteen opinnoistaan suoriutunut pääsee siirtymään korkea-asteen opintoihin, korkeakouluihin tai yliopistoihin ja että nykyinen hakujärjestelmä kaventaa hakijan valinnanmahdollisuuksia. Opiskelu tulee olemaan ilmaista, mikäli opiskelija valmistuu ja työskentelee valmistumisensa jälkeen Unkarissa.

Liikehdintä kytkeytyi myös budjettikäsittelyyn, sillä sosialistit (MSZP) tekivät oman ehdotuksensa korkeakoulutuksen rahoittamiseksi kuitenkin niin, että jako maksullisiin ja maksuttomiin opiskelupaikkoihin säilyisi, esitys sisälsi myös ehdotuksen, mistä tarvittavat määrärahat, n. 30 mrd. forinttia, leikattaisiin. Hallituspuolue Fidesz lupasi, että hallitus tuo parlamenttiin keskiviikkona esityksen korkeakoulutuksen rahoittamiseksi siten, että tulevat opiskelijat eivät joudu maksamaan lukukausimaksuja.

17.12. 2012  Debrecenin pormestari Lajos Kósa ilmoitti opiskelijaliikehdinnän alkupäivinä, että hän monissa kysymyksissä oli samaa mieltä opiskelijoiden kanssa vaikka ei voinutkaan yhtyä menettelytapoihin. Tiistaina (17.12.) hän totesi, että opiskelijoiden kuusikohtaiselta ohjelmalta oli pudonnut pohja pois. Kósa korosti, ettei tule olemaan puhettakaan lukukausimaksuista, hallituksen korkeakoulutuksen järjestämistä koskeva esitys tulee monilta osin käsittelemään juuri opiskelijoiden esittämiä vaatimuksia.

Tiistain lehdistötilaisuudessaan Fideszin johtaviin poliitikoihin kuuluva Kósa kertoi hallituksen ja Fideszin seuraavan tarkaan, mitä opiskelijat vaativat. Hänen mukaansa opiskelijoiden kuuden kohdan ohjelman, hatpontos lista,  – ohjelmassa on mukana sekä keskiasteen l. toisen asteen että korkea-asteen kokonaisuudistus, átfogó reform, opiskelijasopimusjärjestelmän purkaminen, aloituspaikkojen osalta maksullisten ja valtion tukemien maksuttomien opiskelijapaikkojen suhteen ja määrän palauttaminen vähintään vuoden 2011 valintojen tasolle, määrätahojen supistamisen pysäyttäminen, yliopistojen autonomian turvaaminen ja taloudellisesti heikossa asemassa olevien perheiden lasten korkeakoulutukseen pääsyn helpottaminen – osalta käsitykset eroavat vain opiskelijasopimusta koskevassa kysymyksessä.

21.12.2012, Pääministerin käsityksen mukaan opiskelijaliikehdintyä on ”suurenmoinen asia”. Näin totesi Orbán Kossuth-radion 180 minuuttia-ohjelmassa. Hänen mukaansa hallitus on pelannut avoimin kortein, mutta opiskelijat eivät olleet hallituksen kanssa samaa mieltä valitun tien suhteen. Siksi luodaan aiempien tavoitteiden mukainen, uusi mutta aiemmista suunnitelmista poikkeava järjestelmä.

Perjantaisessa (21.12.) radiohaastattelussa pääministeri piti opiskelijaliikehdintää suurenmoisena asiana korostaen samalla kuitenkin sitä, että itse kunkin on on pyrittävä näkemään selkeästi, siksi hän toivoi, että myös opiskelijat näkevät, mihin asti he itse määräävät tilanteen kehittymisestä ja milloin he ovat manipulaation uhreja.

Orbán selitti puhuessaan korkeakoulutuksen kehittämisestä, átalakítás, että hallitus on pelannut avoimin kortein, ja sillä oli käsityksensä siitä, mten asetettuihin tavoitteisiin päästäisiin, mutta opiskelijat eivät olleet hallituksen kanssa yksimielisiä tästä vaan heissä heräsi pelko. Siksi hallitus päätti yksinkertaistaa järjestelmää.

Opiskelijamielenosoituksista – jollaisten organisoinnissa hänelläkin oli roolinsa vuonna 1982 – Orbán sanoi, on oma logiikkansa, koskaan ne eivät ala käskystä, mutta ne eivät myöskään laannu käskystä, ja aina mukaan tulee politiikka, oppositio nimittäin pyrkii hyödyntämään liikehdintää ohjatakseen sen hallituksen vasaiseen toimintaan.

Hallituksella oli kolme tavoitetta korkeakoulutuksen kehittämisessä. Ensimmäisenä on korkeakoultuksen laadun parantaminen, jotta vastavalmistuneet eivät tulisi työmarkkinoille sellaisen tutkintotodistuksen kanssa, jota eivät pysty hyödyntämään. Toinen tavoite pintojen keskeytymisen vähentäminen, hallituksen suunnitelma on vähentää se noin 30 %:sta alle 5:n %:n. Kolmas olennainen tekijä on, että Unkari ei kouluta nuoriaan, jotta nämä valmistuttuaan voisivat työskennellä Norjassa tai Saksassa, totesi pääministeri. Pääministerin mukaan juuri siinä vaiheessa, kun hallituksen käsitys oli selkiytymässä, opiskelijoiden mukaantulo muutti suunnitelmat. – Hallitus ei halua velkaannuttaa opiskelijoita. Suunnitelmana oli, että jokaisen tulisi ottaa opintolaina, mutta työtehtävistä riippuen valtio työnantajana olisi maksanut lainan, myös muiden työnantajien osalta valtio samoin olisi välillisesti vastannut lainan takaisinmaksusta.