Työurat voivat pidetä terveydenhuollossa

Kaikkiaan 6000–7000 on nittä terveydenhuollossa toimivia, joiden tulisi ikänsä puolesta siirtyä eläkkeelle vuoden 2013 aikana. – 9.1.2013 kerrottiin uutisissa, että nämä voivat anoa jatkoaikaa työskennelläkseen edelleen. Yksityiskohdista tullaan sopimaan alan järjestöjen kanssa. Niiden osalta, jotka työskentelevät edelleen, ansiot eivät alene.

Myös terveydenhuollosta vastaavan Kansallisten voimavarojen ministeriön, Nemzeti erőforrás minisztérium, ao. valtiosihteeri Miklós Szócska kertoi, että heidän tiedossaan oli, että Unkarissa on vähemmän lääkäreitä ja sairaanhoitajia sekä muita terveydenhuollon ammattilaisia kuin korkeatasoiseeen hoitoon tarvittaisiin. Erityisesti vajaasti resurssoiduissa tehtävissä kuten diagnostiikassa ei kaikkia 62-vuotiaita voitaisi siirtää eläkkeelle, ilmoitti Szócska. Hän korosti myös sitä, että julkisen sektorin eri tehtävissä työskentelevien oikeudellisen aseman tulisi olla samanlainen ja läpinäkyvä sekä että tällaisten työntekijöiden tulisi saada palkkansa yhdestä lähteestä. – Uutisten mukaan sairaaloiden johtajat ”poistuivat rauhallisina” keskiviikkona 9.1. pidetystä kokouksesta, sillä ratkaisu oli syntymässä, korosti valtiosihteeri. Keskustelut jatkuvat ensi viikolla ja helmikuussa sovitaan palkankorotusten yhteydessä myös työtään jatkavien yli 62-vuotiaiden palkoista.

Vuoden 2012 aikana on eri tyhteyksissa toistuvasti keskusteltu niistä julkisen sektorin työntekijöistä, jotka eläkeiän saavutettuaan olivat aiemmin jatkaneet työtään nauttien sekä eläkettä että palkkaa, mikä menettely myös nosti olennaisesti heidän ansioitaan. Tätä hallitus ei – silloisessa talous- ja työllisyystilanteessa – pitänyt tarkoituksenmukaisena ja ilmoitti, että 62 vuoden eläkeikä koski kaikkia. Pian ilmeni, että eräillä korkeasti koulutettua työvoimaa edellyttävullä aloilla kuten sairaaloissa ja yliopistoissa oli sellaista henkilökuntaa, joka ei ollut yhtäkkiä korvattavissa. Tämän takia jouduttiin erityisjärjestelyihin, joiden yhteinen piirre oli, että työuraansa jatkavien ansiotaso ei täysiaikaisessa työssä saanut pudota, mutta palkan piti tulla yhdestä lähteestä. – Vuonna 2012 kansainvälistä huomiota kiinnitti hallituksen tiukka vaatimus tuomarien siirtymisestä eläkkeelle, kun he olivat saavuttaneet eläkeiän; tässä kysymyksessä hallitus joutui myös antamaan periksi.