Palkintona viikonloppu Tampereella!

Tampereen ja Miskolc solmivat ystävyyskaupunkisopimuksen vuonna 1963. Juhlavuoden merkeissä Miskolcin kaupunki ja Miskolcin Unkari-Suomi Seura, Miskolci Magyar – Finn Baráti Társaság, sekä Suomen suurlähetystö järjestävät koululaisille Suomi- ja Tampereaiheisen tietokilpailun:Tunne Suomi, tunne Tampere!, Ismerd meg Finnországot, Ismerd meg Tamperét!. Toistakymmentä 9-luokkalaisista koottua joukkuetta osallistuu kilpailuun, jonka pääpalkintona  voittoisalle joukkueelle on luvassa viikonloppu Tampereella. – Erään ryhmän pontimena osallistua kisaan oli vuoden alussa tapahtunut tamperelais-luokan vierailu Miskolcissa, suomalaisnuoret olivat olleet ”reiluja ja sympaattisia”.

Miskolcin paikallistelevision uutisissa kerrottiin lyhyesti 50-vuotisesta yhteistyöstä  kaupunkien tasolla sekä kansalaisjestöjen yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta. Tietokilpailun avulla pyritään – Miskolcin Unkari-Suomi Seuran puheenjohtajan Dr. Tamás Farkasin mukaan – saamaan nuoret kiinnostuneiksi Suomesta ja toiminnasta ystävyysseurassa. Miskolcin kaupungissa järjestetään 11.5., Miskolcsin päivänä, Miskolc város napja, juhla, johon uutisen mukaan osallistuu myös kolmipäiväiselle vierailulle saapuva Tampereen kaupungin delegaatio.

Tampereen vanhin ystävyyskaupunkisuhde syntyi jo 2. maailmansodan aikana Ruotsin Norrköpingin kanssa. Norrköping auttoi mm. keräyksin sodan runtelemaa kaupunkia ja sen asukkaita. Myöhemmin tämä “humanitäärinen erityissuhde” sai ystävyyskaupunki-sopimuksella virallisen vahvistuksen.

Seuraavina vuorossa olivat muut pohjoismaat (Tanskan Odense, Norjan Trondheim) ja molemmat Saksat (BRD:n Essen ja DDR:n Karl-Marx-Stadt) sekä Itävalta (Linz). Tampereen kaupunki sai Koillis-Unkarin Miskolcin ystävyyskaupungikseen vuonna 1963 vasta Ukrainan Kiovan (ukr. Kиïв, ven. Киев)  ja Puolan Lodzin (puol. Łódź) jälkeen.