Kuka johtaa vasemmisto-oppositiota?

”Esitin vaatimuksen, Attila päätti ja Gordon hyväksyi”. Tällainen oli ”roolijako” Ferenc Gyurcsányn mukaan ainakin siinä tilanteessa, kun päätettiin liberaalisosialistien johtajan Gábor Fodorin kutsumisesta vasemmisto-opposition yhteiseen neuvottelupöytään. Tämä tilannekuvaus vain vahvistaa lehdistössä aiemmin jo esitettyä käsitystä, jonka mukaan nimenomaan Gyurcsány soittaisi ensi viulua vasemmiston vaaliyhteistyössä. Toisaalta politiikan asiantuntijat arvioivat, että Gyurcsányn tavoitteet ovat huomattavasti pitemmällä ja että taistelu johtoasemasta jatkuu hänen ja Attila Mesterházyn (MSZP) välillä. Näennäisesti vallitsee yksimielisyys, mutta ilmeisen vaikeaa oli kahden poliitikon luonnehtia toisiaan televisiohaastattelun yhteydessä hyvin myönteisessä sävyssä, molemmat ainakin pitivät pitkähkön tauon etsiessään sopivaa ilmaisua.

MSZP ja Együtt–PM sopivat vaaliyhteistyöstä jo syyskuussa. Vaali-organisaation laajentaminen osoittautui osapupolille vaikeaksi. Tärkein yhteistyökumppani olisi ollut Gyurcsányn johtama Demokraattinen koaliitio, mutta esteenä oli sekä Gyurcsányn henkilö että hänen puolueensa, joka erityisesti Együtt–PM -ryhmittymään kuuluville edusti sitä vanhaa – jos kohta vuoden 1989 jälkeen syntynyttä – ”rämettynyttä” poliittista valtaa, josta haluttiin päästä eroon. Yhteistyön sloganeihin kuului mm. käsite korszakváltás, aika- kauden vaihtaminen, jolla tarkoitettiin vaalivoiton saavuttamisen ohella myös pesäeron tekemistä edeltäneisiin sisialistisiin hallituksiin. Gyurcsányn henkilön uskottiin jakavan vasemmiston kannattajakuntaa: vaaliyhteistyöstä sopinut MSZP:n ja Együtt–PM:n ryhmittymä uskoi koko loppuvuoden, että Gyurcsányn mukaantulo koaliitioon karkottaisi tukijoita enemmän kuin toisi uusia kannattajia. Együtt–PM:n piirissä oli myös non possumus -ryhmiä, jotka suhtautuivat yhteistyöhön periaatteellisen kielteisesti. Vielä syyskuussa MSZP:n johto arvioi, että yhteistyö vähentäisi koaliition kannatusta. Uudelleenarviointia tehtiin joulutauon aikana ja 14.1. julkistettiin uusi yhteistyökuvio, joka tavallaan manifestoitui myös valtakunnallisen listan paikkajaossa: 1.) Mesterházy; 2.) Bajnai; 3.) Gyurcsány ja 4.) Fodor. Mesterházy kuvasi tilannetta haastattelussa toteamalla: Poliittinen kartta on muuttunut, megváltozott a politikai térkép.

Keskeinen rooli muutaman päivän kestäneiussä neuvotteluissa ja uuden poliittisen kartan piirtämisessä on tiedotusvälineiden arvioiden mukaan ollut nimenomaan Gyurcsánylla. Tämä ei myöskään ei peitellyt aloitteentekijän rooliaan vaan totesi eräässä haastattelussa lähettäneensä asiasta Bajnaille tekstiviestin: Beszélnünk kell (Meidän täytyy keskustella [yhteistyöstä]). Hänen aloitteestaan yhteistyökuvioon oltettiin mukaan Szabad Demokrátak Szövetsége -puolueen (Vapaiden Demokraattien Liitto) johtoon kuuluvat Gábor Fodor ja Gábor Kuncze.

Erityisesti yhteistyökuvion ulkopuolelle jäänyt Unkarin sosialidemokraattien puheenjohtaja Andor Schmuck ihmetteli syntynyttä sovintoa ja erityisesti Mesterházyn ja MSZP:n sekä Gyurcsányn ja DK:n keskinäistä suhdetta. Hänestä oli perin outoa, että aiemmista lausunnoistaan huolimatta osapuolet olivat päässeet sopimukseen. Eräs politiikan asiantuntija arvioikin, että huolimatta siitä, että Gyurcsány nyt oli valtakunnallisella listalla kolmannella tilalla, hän ennen pitkää haastaisi Mesterházyn – ja Bajnain – johtoaseman. Eikä Gyurcsány lausunnoissaan sulkenutkaan pois sitä vaihtoehtoa, että hän 2018 tai 2022 pyrkisi pääministeriksi.

Hallituspuolueille syntynyt sovinto lienee ikävä yllätys. Lausunnoissa kuitenkin viitattiin siihen, että oli syntynyt oppositiokoaliitio, joka oli identtinen 2002–2010 vallassa olleiden hallitusten kanssa. Fideszin ja KDNP:n käsityksen mukaan koaliition näennäis-vasemmistolaiset ja näennäisliberaalit johtajat ovat yhteisten intressien asemesta asettaneet etusijalle oman [poliittisen] olemassaolonsa takaamisen, mikä ilmeni myös siinä, että heidän nimensä löytyivät opposition listan kärjestä.

Oikeisto-oppositiopuolue Jobbik taas totesi, että Fidesz itse on syypää siihen, että keskenään liittoutuneet vasemmistoliberaalit voimat 12 hallitusvuoden jälkeenkin ovat uudelleen nousseet etualalle.

Eräille Együtt–PM -yhteenliittymän osapuolille uusi yhteistyökuvio oli ilmeisen vaikea niellä. Mikä on kuvotukseen paras lääke?, Hányingerre mi a legjobb orvosság?, kysyi eräs PM:n parlamenttiedusta. Toinen PM:n johtoon kuuluva parlamenttiedustaja, Gergely Karácsony puolestaan totesi: Nem szeretem, hogy alakult, de ez van! (Minua ei miellytä, että tällainen [yhteistyökuvio] syntyi, mutta näin kävi.) Puolueen johtajien lausuntoja siteeraten tiedotusvälineet totesivat, että aika monen piti ”ottaa lasillinen” kestääkseen tapahtunut. Monet olivat vannoneet aikakauden vaihtamisen nimiin, mutta löysivätkin nyt toisensa samasta joukkueesta! ”Joimme pari lasillista Unicumia!”, totesi PM:n Benedek Jávor, kun hän puoluetovereineen oli havainnut, etteivät he kyennneet estämään Gyurcsányn mukaantuloa: ”Pitkään olimme sitä mieltä, että Gyurcsányn nimen löytyminen listan kärjestä ei edesauttaisi oppositiota vaalivoittoon, mutta lopulta meidän oli päädyttävä kompromissiin”. – Jávor kuuluu myös Együtt–PM:n puheenjohtajistoon.

Hiukan vahingoniloisesti totesi eräs LMP:n parlamenttiedustaja, että vaikka PM:n parlamenttiedustajat hänen aikaisempina puoluetovereinaan olivatkin vuosia vaatineet, että Ferenc Gyurcsányn järjestelmä oli lopetettava, véget kell vetni Gyurcsány Ferenc rendszerének, he löysivät nyt itsensä Gyurecsányn kanssa samasta sängystä.

Arvioissa todettiin myös, että suurin häviäjä oli ilmeisestikin Gordon Bajnai, sillä hänen johtamansa ryhmittymä saisi vähemmän paikkoja enemmistövaalin vaalipiirijaossa ja joutuisi luopumaan joistakin tärkeistä vaalipiireistään. Tätä mieltä oli myös LMP:n johtoon kuuluva András Schiffer, joka uskoi, ettei Bajnai kyennyt vaalipiirien jaossa säilyttämään asemiaan edellisen hallituskoalition konkareita vastaan.

Aiempi myös parlamentin puhemiehenä toiminut MSZP:n parlamenttiedustaja Katalin Szili puolestaan totesi kuvan selkiytyneen. Hänen mukaansa oli nähtävissä ”kenen ajattelussa ratkaisevia olivat uusliberalistiset näkökohdat, ja kuka vasemmistolaisin toimenpitein palveleekin konservatiiveja. Szili, joka aikaisemminkin on luonnehtinut ”itseään vasemmistolaisina pitäviä puolueita itseasiassa neiliberalistisiksi”, osallistuu vaaleihin oman ja uuden puolueensa, Közösség a Tarsadalmi Igazságosságért Néppárt, Yhteisö Yhteiskunnallisen Oikeudenmukaisuuden Puolesta -kansapuolue, johdossa,

Civil Összefogás Forum, CÖF, Kansalaisten Yhteistyöfoorumi aikoo puolestaan luoda seuraavaa vaalikautta varten uuden yhteiskunnallisen sopimuksen, új társadalmi szerződés. CÖF myös varoittaa, että ”nyt on syntynyt uudelleen maan vararikon partaalle ajaneiden poliitikoiden kourallisenkokoinen, vallanhimoinen ryhmä” újra összeállt az országot a csőd szélére sodró politikusok maroknyi, hatalomra éhes csapata.

Lähteenä käytetty M1:n uutisia sekä artikkelia osoitteessa http://www.hirado.hu/2014/01/15/ellenzeki-osszefogas-gyurcsany-a-szereposztasrol-javor-az-italozasrol-beszelt/