Mainosvero

Laki mainosverosta. reklámadó,  ei ole suunnattu toimittajia vastaan eikä valtiopäivät tehnyt päätöstä mediaveron kantamisesta. Näin kertoi lehdistötilaisuudessa keskiviikkona 11.6. Fidesziä edustava lakiesityksen tekijä L. Simon László mainosveron kantamista koskevan esityksen tultua hyväksytyksi.  Uusi vero on progressiivinen ja nousee yritysten liikevaihdon ja voittojen kasvaessa. – Uutisten yhteydessä ei kommentoitu sitä, että mediavero on ilmeisestikin osa sitä politiikkaa, jonka Orbánin 2. hallitus aloitti ulkomaisessa omistuksessa olevia monikansallisia yrityjsiä, multik, vastaan ”estääkseen niitä kotiuttamasta ylisuuriksi arvioituja voittojaan”. Veron vastustajien mielestä kysymys on mediaverosta, joka vaikeuttaa median toimintaa syödessään sen kannattavuutta.

Hän korosti, että mainosvero, ”jonka säätämisen ei pitänyt tulla kenellekään yllätyksenä” koskee nimenomaan kaupallisten medioiden mainostuiloja siitä riippumatta […] ”miten lähellä hallituspuolueita ne ovat toiminnassaan, suuntautumisessaan tai uutislähetyksissään”. Parlamenttiedustaja ei kuitenkaan sulkenut pois sitä, että mainosveron määrittämistä koskevaa järjestelmää mahdollisesti tarkistettaisiin myöhemmmässä ”hienosäädössä”, mutta siihen ”voitaisiin palata aikanaan”.

Hänen käsityksensä mukaan laki ei millään tavalla vaikuta tiedotusvälineiden toimitustyöhön ja poliittiseen linjaan eli kuten hän määritteli asian: ”meidän tavoitteemme ja intressimme on, että Unkarissa säilyisi edelleenkin [erilaisten] mielipiteiden muodostama pluralismi”.

L. Simon  kertoi lain valmistelusta ja parlamentin hyväksymästä muutosesityksestä, että sen tavoitteena oli estää taloudellisessa ahdingossa olevia kaupallisia mediataloja, médiaszolgáltatók, tilapäisesti ”alaskirjaamasta” mediaveron avulla osaa tappioistaan. Hänen mukaansa tuollaista menettelyä ei voida tukea, sillä tappiollisiakaan mediataloja ei voida vapauttaa mainosverosta.

Hän myös totesi – vastauksena kysymykseen, miksi oppositio, joka oli nimennyt lakiesityksen Lex TV2:ksi, oli muistuttanut siitä, että muutosesitys olisi tehty TV2:n intressien reduksi – että ”hän voisi kutsua TV2 lähes miksi muuksi tahansa, mutta ei hallitusta lähellä olevaksi mediaksi”.

Siihen kysymykseen, miksi Fideszin parlamenttiedustaja ja ministeri Varga lainvalmistelusta vastaavassa valiokunnassa äänesti muutosta vatsaan L. Simon ei osannut vastata. Kysymykseen mainosveron takia mahdollisesti tapahtuvista työsuhteen purkamisista hän vastasi: jos toimittajia joutuu mainosveron kantamisen seurauksena kadulle, tämä kysymys otetaan uudelleen esille.

Poliitikko ei antannut yksityisen – ja TV2:n kilpailijan – RTL Klubin reportterille mahdollisuutta uusiin kysymyksiin sen jälkeen, kun kanavan edustaja nosti esille, että Simonin veli on nostanut oikeusjutun tätä vastaan erään perinönjaon yhteydessä.

Unkarin suurimmat kaupalliset kanavat ovat TV2 ja RTL Klub. Tällä hetkellä suurin RTL Klub, asettui lain valmisteluvaiheessa avoimesti vastustamaan lakiesitystä ja ilmoitti verkkosivullaan, että sotasuunnitelma on valmiina, meg van a haditerv. Pääministeri itse katsoi, että kaupalliset televisiokanavat ovat tähän asti voineet välttää veron, jota muut monikansalliset yritykset jo maksavat. Kysymys — pääministeri Orbánin sanoin — ei olekaan valtion talousarvion vajeen paikkaamisesta vaan eri aloilla toimivien suurten yritysten tasapuolisesta kohtelusta.

Mainostulojen verotus on porrastettu (alle 0,5 mrd:n forintin mainostuloista ei makseta lainkaan veroa):

  • 0,5—5 mrd:n tulot > vero 1 %
  • 5—10 mrd:n tulot > vero 10 %
  • 10—15 mrd:n tulot > vero 20 %
  • 15—25 mrd:n tulot > vero 30 %
  • yli 20 mrd:n tulot > vero 40 %