Fideszin vaalikampanja alkoi Miskolcissa

Miskolcin pormestarin Kriza Ákosin mukaan kaupungin aiempi – so sosialistinen – johto ei löytänyt Miskolcin tarjoamia mahdollisuuksia, nykyiselle kaupunginjohdolle se on kuitenkin onnistunut. Kriza kertoi Kossuth-radion Vasárnapi Újság -lähetyksessä, että kaupunki on vapautunut kaikkiaan 36 mrd:n forintin velkataakastaan, käänsi trendin [positiiviseksi] eikä tällä vaalikaudella työttömien määrä ole enää kasvanut, vaan kaikkiaan 3000 henkeä on saanut työtä. Kaupunki on toteuttanut tärkeitä investointeja ja kaupunki saattaa ehkä rikastua uuden stadioninkin avulla.

Noudatetulle pollitiikalle antaa oikeutuksensa se, että mahdollisimman monet käyttävät äänioikeuttaan seuraavissa vaaleissa. Unkarilainen yhteiskunta pitää erityisen tärkeänä sitä, että kansalaiset osallistuvat politiikan luomiseen, ja juuri se on hyvä, poliitikko voi tällaisesta kehityksestä vain iloita, totesi Kriza Ákos radiohaastattelussa. Haastattelun yhteydessä nousi esille, että presidentti Áder János oli esittänyt toiveenaan, että mahdollisimman monet äänestäisivät paikallisten itsehallintoelinten vaaleissa, önkormányzati választás, suomalaisttain sanottaisiin ”kunnallisvaaleissa”. – Presidentti Áder antoi lausuntonsa 23.7. päättäessään, että vaalit pidetään 12. lokakuuta 2014.

Kaupunginjohtaja puhui myös siitä, että miskolcilaiset ovat selvillä siitä, miten vaikea tilanne kaupoungissa on. Nykyjohto peri edeltäjiltään suuren ongelmaröykkiön, ”kahteen vuoteen emme edes nähneet raunioiden takaa ulos”. Yritykset ja instituutiot piti saada jaloilleen ja toimimaan, suunnaton velkataakka esti kaupunginjohtoa toimimasta, kuvasi pormestari Kriza tilannetta. Hän lisäsi, että vasta tämän vaiheen jälkeen kaupungin johto on kyennyt keskittymään työpaikkojen luomiseen ja talouden kehittämiseen.

Krizan mukaan Mercedes-tehtaan jälkeen tärkein investointi on ollut Takatan rakentaminen, yritys on jo rekrytoimassa työntekijöitä. Päättyneen vaalikauden aikana työttömien määrä väheni kaupungissa kolmella tuhannella, mistä 2/3 sijoittui yksityiselle sektorille ja kolmannes sai yleisiä töitä, közmunka. Jälkimmäisen ryhmän osalta Kriza piti tärkeänä työhön liittyvää sosialisaatiota, munkába való szocializáció,sillä – kuten hän asian muotoili – nämä eivät olleet nähneet isoisiensäkään käyvän ansiotyössä. [Takata Safety Systems Hungary Kft. on autojen ilmatyynyjä ja muita turvalaitteita valmistava tehdas, joka on aloittamassa toimintansa Miskolcissa.]

 

Kaupungille kertynyt velkataakka oli noussut 36 miljardiin forinttiin. Se kuitenkin ”nollautui”, kun valtio otti kantaakseen kaupungin silloiset velat, minkä jälkeen kaupunki saattoi toteuttaa merkittäviä investointeja kuten Selyemrétin uimalan ja kylpylän rakentamisen sekä Diósgyőrin linnan restauroinnin.

Kriza kertoi myös siitä, että Miskolcista oli tulossa festivaalikaupunki. Pormestari. luetteli sylttyfestivaalin, kocsonyafeztivál, operettifestivaalin sekä CineFest -elokuvafestivaalin. Erikseen kysyttäessä hän vastasi neuvottelevansa säännöllisesti paikallisen mustalaisten itsehallintoelimen johtajan kanssa. Kaupunki auttaa myös itsehallintoelintä, jotta mahdollisimman monet paikkakunnan romanit voisivat työllistyä. Kriza sanoi, että kaupungin johto oli ylpeä siitä, kuinka monta romania he olivat kyenneet työllistämään ja kuinka moneen romanilapseen ovat kyenneet luomaan yhteyden. Hänen mukaansa tällainen yhteisnen pohdiskelu tulee pitkällä aikavälillä vaikuttamaan hyvin positiivisesti Miskolcin kehitykseen. Tunnelmaa hiukan häiritsevät niin oikean kuin vasemman laidankin huutelijat, mutta tässä kritiikissä on paljon porua mutta vähän villoja, arvioi pormestari.

Hänen mukaansa Miskolcissa voimakkain yhtenäisyyttä luova tekijä on jalkapallo. Jalkapallostadionin rakentaminen on vielä avoin kysymys, mutta hallitus tukee tätä suunnitelmaa. Kaupungilla on hyvä yhteys ao. ministeriön henkilöihin ja jalkapallofanit on pormestarin mukaan otettu mukaan suunnitteluun. Tavoite jalkapallossa on asetettava pitemmälle kuin Unkarin mestaruiuden saavuttamiseen, mutta siihen tasoon on vielä pitkä matka.