Zuzuki investoi Unkariin

Uutisten mukaan (5.3.2015) samalla viikolla kolme japanilaisyritystä ilmoitti investoinneista, jotka tulevat luomaan useita satoja uusia työpaikkoja. Näin totesi pääministeri Orbán käynnistäessään autotehtaan laajennuksen yhdessä tehtaan omistajan Osamu Zuzukin kanssa. – Uutinen merkitsee unkarin autoteollisuuden laajenevan edelleenkin eli Orbánin hallituksen 2010 valitsema strategia on tässä suhteessa onnistunut. Audi, Mercedes, Opel ja Suzuki ovat perustaneet  tai laajentaneet kokoonpanotehtaitaan Unkarissa, joka tarjoaa edullista ja tehtaiden toiminnalle tarkoituksenmukaisesti koulutettua työvoimaa sekä suotuisan liiketoimintaympäristön ml. paikallisen alihankkijaverkoston ja valtiovallan myönteisen suhtautumisen.

”Siellä, missä on työtä, on kaikkea, näin ajattelemme tulevaisuudesta”, totesi pääministeri tervehdyksessään ja muistutti sen jälkeen siitä, että Unkarin tavoitteena on täystyöllisyys, joka tultaisiin saavuttamaan vuonna 2018. Pääministerin mukaan Japani on 3,5 miljardin euron – uusiin hankkeisiin kohdennetuilla, zöldmezős – kokonais-investoinneillaan suurin aasialainen investoija Unkarissa. Kaikkiaan 149 yritystä antaa suoraan 25000 ihmiselle työtä, kertoi pääministeri. Hän lisäsi, että kuluvalla viikolla kolme japanilaista yritystä on ilmoittanut uusista investoinneista, joiden avulla luodaan useita satoja uusia työpaikkoja.

Pääminsiteri Orbán tervehti myös tammikuussa 85. syntymäpäiväänsä viettävää Osamu Zuzukia ja totesi, että aiempien lupausten mukaisesti Komáromin lähelle rakennetaan uusi Tonavan ylittävä silta, joka mahdollistaa myös kuorma-autoliikenteen. Mahdollisuus on myös siihen, van rá esely, että Esztergomin kaupunki liitetään moottoritieverkkoon M1:n avulla. ”Suuret taistelut ovat meneillään oman byrokratiamme kanssa, että tämä investointi toteutuisi suunnitelmien mukaisesti”, totesi pääministeri. Hän ilmoitti myös, että hän tulee vielä 1. puolivuotiskauden aikana allekirjoittamaan Esztergomin pormestarin, Etelkä Romanekin kanssa hallituksen ja kaupungin välisen sopimuksen, joka tulee turvaamaan kaupungin kehityksen pitkällä aikavälillä.

Esztergomissa käynnistyy Suzuki Vitaran sarjavalmistus. Osamu Suzuki kertoi, että kuluneen 24 vuoden aikana Esztergomin tehtaalta on lähtenyt maailmalle yli 2,5 miljoonaa autoa, paikallinen tehdas on maailmanlaajuisesti Suzukin kolmanneksi suurin yksikkö. Tehtaassa työntekijämäärä on 3100, alihankkijoista, beszállítók, neljännes unkarilaisia yrityksiä, tuotanto-ohjelmaan osallistuu 74 yritystä, näin tehdas tarjoaa välillisesti elannon 30000 ihmiselle. Tehtaan jakaman lehdistötiedotteen mukaan Magyar Suzuki Zrt. suunnittelee tuottavansa 70000 Suzuki Vitaraa ensimmäisenä tuotantovuonna. Mallia viedään Unkarista 70 maahan, mutta kolmen vuoden aikana maiden lukumäärä tulee nousemaan vielä 30:llä. Magyar Suzuki arvioi tuottavansa vuonna 2015 kaikkiaan 165000 ajoneuvoa.

Suzuki on määritellyt uuden Vitara -mallin vapaa-ajanautoksi. Autoon asennetaan 120 hevosvoiman 1,6 litran bensiini- tai dieselmoottori, maavara, hasmagasság,  on 17 tuuman renkailla 18,5 cm. Mallin erikoisuutena tulee olemaan, että siihen asennetaan monia ajo-ominaisuuksia tukevia laitteita. Rjoicsi Oura, pääjohtaja ilmoitti marraskuussa 2014 emoyhtiön suunnitelmissa olevan, että lähivuosina joka vuosi luodaan uusi malli. Tämä tarkoittaa Magyar Suzuki -tehtaan osalta että aina 2—2,5 vuoden välein alkaa uuden mallin tuotanto. Uuden Vitaran tuotannon valmistelu alkoi yli kaksi vuotta sitten, minä aikana yritys on käyttänyt suunnitteluun 150—160 miljoonaa euroa.

Magyar Suzuki Zrt. valmisti vuonna 2013 161106 autoa Esztergomissa, mikä merkitsee 3,2 prosenttiyksikön kasvua edellisvuoteen (2012) verrattuna. Valmistamistaan autoista yhtiö myi vuoden aikana 157 755 kappaletta, mikä merkitsi 1567 miljoonan euron ennätysmyyntiä, sillä myynti nousi 11,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Unkarin uusien autojen markkinoilla merkkimyyjät myivät vuonna 2014 yhteensä 5000 Suzukia, mikä oli 27 % enemmän kuin edellisvuonna, samalla kun automarkkinat kasvoivat viidenneksellä. Suzukin markkinaosuus, részesedés a piacon, 7,4 prosenttia. Suzukin myynnistä yritys- ja yksityisasiakkaiden suhde on 70/30.