Hallitus odottaa kannanottoanne!

Toukokuun lopussa unkarilaisille ryhdyttiin postittamaan pääministerin allekirjoittamaa vetoomusta, jossa tämä pyysi – hallituksen päätöksenteon tueksi – kansalaisia kertomaan mielipiteensä maahanmuutosta ja terrorismista. Tätä varten kirjeeseen liittyi kyselylomake, joka pyydettiin palauttamaan heinäkuun alkuun mennessä. Tämä ei ollut ensimmäinen konsultaatio. Kirjeessä muistutettiinkin, että Fidesz-KDNP:n hallitus oli päättänyt kuulla kansalaisia jo vuonna 2010.

Kyselyyn vastaamista on on pidetty tärkeänä Unkarin julkisin varoin ylläpidetyssä mediassa. Oppositio puolestaan on kritisoinut sitä. Kysely ei ole mikään gallup, se ei tuota tilastollisesti luotettavaa tietoa, mutta se kertoo asoista, jotka tällä hetkellä askarruttavat unkarilaista yhteiskuntaa.

– Mitä kansalaisilta kysytään? Pääministerin kirje ja kyselylomake ovat alla.

Kunnioitettu maanmieheni,

Me unkarilaiset päätimme 2010, että että keskustelemme/megbeszélünk kaikista tärkeistä kysymyksistä keskenämme, ennen kuin teemme päätöksen. Siksi käynnistimme kansallisen konsultaation muun muassa uudesta perustuslaista, itse kunkin sosiaalisesta turvallisuudesta ja eläkeläisten aseman parantamisesta. Ja siksi käynnistimme nytkin elintasopakolaisten – paremman elintason takia (laittomasti) maahan tulevia, megélhetési bevaándorlás – koskevan kansallisen konsultaation.

Kuten Te varmaan muistattekin, Eurooppaa järisytti, rázta meg, vuoden alussa vertaansa vailla oleva terroritekeko. Pariisissa viattomat ihmiset menettivät henkensä, életét oltották ki, armottoman kylmäverisesti, kegyetlen hidegvérrel, ja kauhistuttavan brutaalilla tavalla. Tapahtunut hämmästytti meitä kaikkia. Tämä ihmisjärjelle käsittämätön hirmuteko, szörnyűség, osoitti samalla sen, että Bryssel ja Euroopan Unioni ei kykene asianmukaisin keinoin, megfelelő módon käsittelemään maahanmuuttoa koskevia kysymyksiä.

”Elintasopakolaiset”, a megélhetési bevándorlók, tulevat maahan rajan ylitse laittomasti, ja vaikka he ilmoittavat olevansa pakolaisia, he tulevat maahan tosiasiassa sosiaalisten etuuksien ja työmahdollisuuksien takia. Vain muutaman viimeksi kuluneen kuukauden aikana elintasopakolaisten määrä on kasvanut Unkarissa kaksikymmenkertaiseksi. Se merkitsee uudenlaista uhkaa, új típusú fenyegetést, joka meidän on pysäytettävä.

Kun Bryssel on epäonnistunut maahnamuuton, bevándorlás, käsittelyssä, Unkarin on kuljettava omaa tietään. Emme tule sallimaan sitä, nem fogjuk hagyni, että maahantulijat, bevándorlók, vaarantavat unkarilaisten työpaikat ja toimeentulon, megélhetés.

Meidän on päätettävä, miten Unkari puolustautuu laittomia rajanylityksiä vastaan. Meidän on päätettävä, miten rajoitamme räjähdysmäisesti kasvavaa parempaa elintasoa tavoitelevien maahanmuuttajien tulvaa.

Pyydän Teitä kunnioittavasti tulemaan mukaan tähän valmistelutyöhön, kertokaa meillekin, mitä mieltä olette yllä esitetyistä kysymyksistä, täyttäkää ja palauttakaa kyselylomake. Tulen ottamaan mielipiteenne huomioon.

Terveisin

Viktor Orbán
(allekirjoitus)

Kansallinen konsultaatio maahanmuutosta ja terrorismista

Olkaa hyvä ja täyttäkää kyselylomake!

1) Monenlaisia mielipiteitä voi kuulla lisääntyvien terroritekojen yhteydessä. Kuinka tärkeänä Te pidätte oman elämänne näkökulmasta tärkenä kysymyksenä sitä, että terrorismi on saanut lisää jalansijaa (Ranskan verenvuodatus, ISISin hälyttävät teot)?

  • Erittäin tärkeänä
  • Tärkeänä
  • Ei ole tärkeä

2) Voiko Teidän mielestänne Unkarista tulla lähivuosina terroritekojen kohdemaa?

  • Se on vakavasti otettava mahdollisuus
  • Näin voi tapahtua
  • Täysin poissuljetu mahdollisuus

3) On henkilöitä, joiden käsityksen mukaan Brysselin huonosti hoitama maahanmuuttokysymys on yhteydessä terrorismin yleistymisen kanssa. Oletteko samaa mieltä näiden mielipiteiden kanssa?

  • Täysin samaa mieltä
  • Jokseenkin samaa mieltä
  • Olen eri mieltä

4) Tiesittekö, että parempaa elintasoa tavoittelevat maahanmuuttajat, megélhetési bevándorlók,  ylittävät laittomasti Unkarin rajan ja että viime aikoina maahanmuuttajien määrä on noussut Unkarissa kaksikymmenkertaiseksi?

  • Kyllä
  • Olen kuullut siitä
  • En tiennyt

5) Maahanmuuttoon liittyen kuullaan monenlaisia mielipiteitä. On henkilöitä, joiden mukaan ”elintasopakolaiset”, megélhetési bevándorlók, vaarantavat unkarilaisten työpaikat ja elannon. Oletteko samaa mieltä näiden käsitysten kanssa?

  • Täysin samaa mieltä
  • Jokseenkin samaa mieltä
  • Olen eri mieltä

6) On henkilöitä, joiden käsityksen mukaan Brysselin maahanmuuttoa ja terrorismia koskeva politiikka on epäonnistunut, ja siksi on tarpeen lähestyä näitä kysymyksiä uudella tavalla. Oletteko samaa mieltä näiden käsitysten kanssa?

  • Täysin samaa mieltä
  • Jokseenkin samaa mieltä
  • Olen eri mieltä

7) Tukisitteko Unkarin hallitusta siinä, että se – Brysselin sallivan politiikan vastaisesti – ottaisi käyttöön tiukemmat maahanmuuttoa koskevat määräykset?

  • Kyllä, tukisin täysin
  • Tukisin osittain
  • En tukisi

8) Tukisitteko Unkarin hallitusta siinä, että se ottaisi käyttöön tiukemmat maahanmuuttoa koskevat määräykset, joiden nojalla laittomasti rajan ylittävät henkilöt voitaisiin ottaa säilöön?

  • Kyllä, tukisin täysin
  • Tukisin osittain
  • En tukisi

9) Oletteko samaa mieltä sen mielipiteen kanssa, että laittomasti Unkarin rajat ylittävät maahantulijat voitaisiin mahdollisimman lyhyellä aikavälillä palauttaa takaisin kotimaahansa?

  • Täysin samaa mieltä
  • Jokseenkin samaa mieltä
  • Olen eri mieltä

10) Oletteko samaa mieltä siitä, että parempien taloudellisten elinolosuhteiden toivossa Unkariin tulleiden maahanmuuttajien tulisi itse kustantaa elantonsa?

  • Täysin samaa mieltä
  • Jokseenkin samaa mieltä
  • Olen eri mieltä

11) Oletteko samaa mieltä siitä, että taistelussa [hallitsematonta] maahanmuuttoa vastaan paras työkalu olisi se, että Euroopan Unionin jäsenmaat auttaisivat kehittymään niitä maita, joista maahanmuuttajat tulevat?

  • Täysin samaa mieltä
  • Jokseenkin samaa mieltä
  • Olen eri mieltä

12) Oletteko Unkarin hallituksen kanssa samaa mieltä siitä, että maahanmuuttajien asemesta pikemminkin olisi tuettava unkarilaisia perheitä ja näihin syntyviä lapsia?

  • Täysin samaa mieltä
  • Jokseenkin samaa mieltä
  • Olen eri mieltä