Orbánin madonluvut 6.9.

Pääministeri Orbán antoi 6. syyskuuta haastattelun Itävallan julkisin varoin ylläpidetylle televisiolle, ORF:lle. Haastattelussa pääministeri perusteli Unkarin etelärajan sulkemisen tärkeyttä. Pääministerin mukaan Euroopan rajat pitäisi sulkea, le kellene zárni, tulijoilta, samalla Itäävallan ja Saksan olisi ilmoitettava, että ne eivät voi ottaa vastaan enempää pakolaisia. Zeit im Bild -ajankohtaisohjelmalle antamassaan haastattelussa Orbán totesi, että muutoin Eurooppaan virtaa ”useita miljoonia” pakolaisia.

Orbánin käsitys oli selvä: Sääntöjen mukaan Euroopan Unionin rajan voi ylittää vain asianmukaisin matkustusasiakirjoin. Tämän periaatteen vastaisesti Itävalta kuitenkin päästtää maahan [ilman passia ja viisumia] tulijoita, joista suurin osa on elintasopakolaisia, gazdasági bevándorló. Hän korosti myös, että Unkari pyrkii huolehtimaan tulijoista niillä taloudellisilla ja järjestyksen ylläpitoon varatuilla voimavaroilla, joita sillä on käytettävissään. – Kyseessä ei ole Unkarin ongelma, totesi pääministeri ja viittasi siihen, että tulijat eivät halua saada turvapaikkaa [Unkarista] vaan haluavat päästä pakolaisiksi Saksaan.