Unkarilaisten ja romanien onnistunut rinnakkaiselo

Saksan liittopäiväedustaja Tobias Zech on useita kertoja vieraillut Unkarissa romanien asuttamissa kylissä, joissa hänen kokemustensa mukaan viranomaisten käynnistämät ohjelmat toimivat hyvin.

M1:n uutisissa kerrotaan 6.2., että Unkari on saanut kiitosta romanien aseman parantamiseen liittyvästä politiikastaan. Tämä tapahtui tilaisuudessa, joka oli järjestetty Budapestissa Unkarin ja Saksan välisen ystävyssopimuksen allekirjoittamisen 25-vuotisjuhlassa. Sopimus siis allekirjoitettiin 6.2. 1992 ja vuosipäivän johdosta maiden ulkoministerit antoivat yhteisen julkilausuman.

Merkkipäivää vietettiin Budapestissa kokouksessa, jossa käsiteltiin Euroopan Neuvoston toimesta laadittua romanien sosiaalista integroitumista koskeva raporttia [oik. kysymys on inkluusiosta]. Kokouksessa raportin valmistelija totesi, että Unkarin romanipolitiikka on monessa suhteessa esimerkillinen koko EU:n alueella.

Unkarin toimiessa tammi–kesäkuussa 2011 EU:n puheenjohtajamaana hyväksyttiin jäsenvaltioiden yhteinen poliittinen kommunikea, jonka mukaan valmisteltaisiin EU:n puitestrategia, keretstratégia, romanien sosiaalisen sopeutumisen, beilleskedés, auttamiseksi ja kannustamiseksi. Hyväksymässään kommunikeassa jäsenvaltiot sitoutuivat siihen, että kukin laatisi oman valtaväestön ja vähemmistöjen lähentämistä, felzárkózás, koskevan strategiansa sekä romanien aseman parantamista koskevan strategiansa.

Tämän strategiaprosessin osalta Unkari esitti ensimmäisenä omat suunnitelmansa. Europan neuvosto hyväksyi 5.10.2016 raportin joka käsitteli tasa-arvoisen ja yhteisen koulutuksen eli inkluusion avulla tapahtuvaa romanivähemmistöjen ja kunkin maan valtaväestön soiaalista lähentämistä (Promoting the Inclusion of Roma and Travellers).

Uutisissa lausunto Unkarin politiikasta perustui Saksan liittopäiväedustaja Tobias Zechin selvitykseen, Zech esiteltiin erityisesti Unkarin tilanteeseen perehtyneeksi saksalaiseksi poliitikoksi. Zechin käsitys oli, että Unkarin käynnistämät ohjelmat inkluusion edistämiseksi toimivat hyvin. Hänen mukaansa Unkarin politiikka voisi toimia esimerkkinä muille EU:n jäsenvaltioille.

Zech oli perehtynyt erityisesti kahteen konkreettiseen alueeseen, työllistämis-ohjelmaan, közmunkaprogram, sekä niihin toimenpiteisiin, joiden tavoitteena on tukea lasten koulunkäyntiä, mistä on tehty (romaniperheille) tiettyjen tukien saamisen edellytys.

Juhlassa puhui myös myös ministeri Zoltán Balog (EMMI). Balogin mukaan tarvitaan yhteiset kultturiset ja historialliset juuret, jotta yhteistyö [valtaväestön ja romanien kesken] olisi näin menestyksellistä [kuin raportissa todetaan]. Hänen mukaansa aikakautemme keskeinen kysymys on se, millaisen roolin Eurooppa ja EU tulevat  itselleen ottamaan globaalien kysymysten ratkaisemisessa. Tässä [työssä] erityisen tärkeää on, että Eurooppa määrittelee omat ja yhteiset vastauksensa.

Tammikuussa Unkari sai tukea myös Yhdysvaltain kongressilta, kun edustajainhuoneen unkarilaistaustainen jäsen kertoi pitävänsä Unkarin pakolaispolitiikkaa onnistuneena.