Sugrifest 2017 — TIEDOTE

Sugrifest 2017 – henkilökuvia, juurien pohdintaa ja markkinahumua

Kansainvälistä suomalais-ugrilaista sukukansapäivää, Sugrifestiä, vietetään Tampereella jo neljättä kertaa peräkkäin. Festari laajenee ja tapahtumia on nyt pitkin lokakuuta, vaikka virallinen juhla onkin lokakuun kolmas lauantai. Sukukansapäivää juhlitaan 14 paikkakunnalla: Helsingissä, Hollolassa, Kajaanissa, Kemissä, Kouvolassa, Kuopiossa, Oulaisissa, Oulussa, Pieksämäellä, Salossa, Siilinjärvellä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla.

Tampereen Sugrifestin ohjelmassa nousevat tänä vuonna esiin henkilökuvat ja juurten etsintä. Aihetta tutkitaan esimerkiksi musiikin ja elokuvien kautta. Sugrikinossa Arthouse Cinema Niagarassa 16.-20.10. tutustutaan Unkarin vuoden 1956 aikaiseen pääministeriin Imre Nagyyn, virolaiseen säveltäjään Erkki-Sven Tüüriin, kolttasaamelaiseen Kuun metsän Kaisaan sekä Suomen viimeiseen runonlaulajaan Jussi Huoviseen (1924-2017). Myös Jörn Donnerin Perkele 2 -elokuvan ensi-ilta 20.10. nivoutuu osaksi Sugrikinoa.

Kulttuuriravintola Telakalla Rahvaan musiikin kerhon klubi-illassa 20.10. saadaan katsaus läntiseen ja itäiseen kansanmusiikkiperinteeseen. Pohjanmaan pelimanniperinnettä edustaa nuori ja palkittu haitarivirtuoosi Leija Lautamaja, jonka vastinpariksi saadaan kuulla pitkän linjan petroskoilaisyhtyeen Sattuman näkemystä suomalaisesta ja karjalaisesta kansanmusiikista. Ympäri maailmaa keikkaillut Sattumaa on kuultu täydessä kokoonpanossa Tampereella viimeksi vuonna 2008.

Varsinaisena sukukansapäivänä 21.10. klo 12-16 järjestettävässä koko perheen tapahtumassa Monitoimitalo 13:ssa on nähtävillä koko suomalais-ugrilaisuuden kirjo. Neljäs kerros muuttuu markkinapaikaksi, josta on myynnissä eri kansojen käsitöitä, kirjoja, musiikkia, koruja ja taidetta. Arpajaisista voi voittaa esimerkiksi Kalevala-korun. Vatsankin saa täyteen: paikalla ovat esimerkiksi unkarilaiset makkaramestari Ferenc Vilicsis ja piparkakkuleipuri Renáta Csavajda sekä tamperelainen Viron Herkkukauppa. Lavalla on vaihtuvaa ohjelmaa, esimerkiksi virolainen Vingerpussit, Lempäälän Helkanuoret, petroskoilainen Sattuma ja mordva-ersäläinen laulajatar Natalia Abrosimova. Sukukansapäivässä on myös kansallispukujen tuuletusta, joten oman puvun kanssa kannattaa tulla tapahtumaan.

Sukukansojamme ovat noin 25 suomalais-ugrilaista ja samojedikansaa, joiden kielet ovat samaa alkuperää. Kieliopissa ja sanastossa voi maallikkokin tunnistaa yhteenkuuluvuutta. Suurimmat – unkari, viro ja suomi – ovat elinvoimaisia. Pienimpien kielten – kuten vatjan tai enetsin – puhujat voi laskea sormilla.

Lokakuista ohjelmaa täydentävät myös lastenkulttuurikeskus Rullan Metsäpeitto-näyttely, museokeskus Vapriikin Birckala1017 näyttelyä avaavat keskiviikkoluennot sekä perinteiset Viro-viikot. Muutamat tamperelaiset ysiluokat saavat Sugrifestin aikaan teemaan liittyviä oppitunteja.

Sukukansojamme ovat noin 25 suomalais-ugrilaista ja samojedikansaa, joiden kielet ovat samaa alkuperää. Kieliopissa ja sanastossa, voi maallikkokin tunnistaa yhteenkuuluvuutta. Suurimmat – unkari, viro ja suomi – ovat elinvoimaisia. Pienimpien kielten – kuten vatjan tai enetsin – puhujat voi laskea sormilla.

Mukana: Karjalan Sivistysseura, Lastenkulttuurikeskus Rulla, Museokeskus Vapriikki, Pirkanmaan Tuglas-seura, Rahvaan musiikin kerho, Sisä-Suomen Saamelaisyhdistys Bárbmu, Suomi-Venäjä-Seura, Tampere Eesti Klubi, Tampereen Kalevalaiset naiset, Tampereen kaupungin Kulttuuripalvelut, Tampereen Suomi-Unkari Seura, Tampere-Tartto-Seura

Sugrifest2017 Tampereella: https://www.facebook.com  Sugrifest2017

Lisätiedot: toiminnanjohtaja Riku Savonen, Suomi-Venäjä-Seuran Länsi-Suomen piiri ry: riku.savonen@venajaseura.com, +358 (0)50 328 1420