Millä sivulla oet kirjan kansi

Suomi-Unkari Seura on julkaissut juhlavuotensa kunniaksi yli 250-sivuisen teoksen, joka esittelee uudempaa unkarinkielistä novellistiikkaa. Aiheet ovat moninaiset, ne edustavat nykyisen ja osin aikaisemmankin Unkarin elämää ja todellisuutta monelta eri kannalta.  Kirjoitusten tyylien ja aiheenvalinnan rikkaus antavat monipuolisen kuvan, ja jokaisella lukijalla on mahdollisuus löytää häntä itseä kiinnostavia ja miellyttäviä tekstejä. Novellisteista vanhin on syntynyt vuonna 1950, nuorin vuonna 1991, siis osalla heistä on kokemuksia sekä sosialismista että järjestelmänmuutoksen vuosista ja uuden Unkarin yhteiskunnan kehittymisestä. Osa kirjoittajista on myös syntynyt nykyisen Unkarin rajojen ulkopuolella, mutta unkariksi kirjoittavina heidänkin kokemuksensa täydentävät kuvaa nykyunkarilaisten kokemuksista ja elämästä. Kirjan antama kuva unkarilaisista novellista tai yleensäkin kirjallisuudesta on kattava. Kyse ei ole lainkaan ”nuorten kirjailijoiden esiinmarssista” tai heidän esittelystään, vaan mukana on jo paikkansa varmistaneiden, moninkertaisestikin palkittujen tekijöiden luomuksia.  Kymmenkunta heistä on saanut unkarilaisen Attila József -kirjallisuuspalkinnon ja ainakin kaksi EU:n kirjallisuuspalkinnon.

 

Kuvituksista vastasi Helga Sárközi-Kovács.

Toimituksista vastasivat Irmeli Kniivilä, Kaisa Pietilä, Klára Pojják Magdona Kovács, Anna Tarvainen ja Outi Hassi. Vastaava toimittaja: Botond Vereb-Dér.

Pehmeäkantinen, 266 sivua.

Kokoelman hinta: 25 €.

Hinta seuramme jäsenille: 20 €.

Tilaa Kauppa-sivulta!