Unkarilaisilla tiedemiehillä on ollut kunnia olla tekemässä maailmaa mullistavaa tutkimusta ja ihmiskuntaa hyödyntäviä keksintöjä jo usean vuosisadan ajan.

Unkarilaiset ovat muun muassa keksineet jokapäiväisiä asioita kuten kuulakärkikynän (László Bíró, 1931), C-vitamiinin (Albert Szent-Györgyi, 1932) ja Rubikin kuution (Ernő Rubik, 1976) ja sen lisäksi unkarilaisilla on ollut merkittävä osuus esimerkiksi kuplavolkkarin muotoilussa (Béla Barényi, 1925) ja helikopterin kehityksessä (Oszkár Asbóth, 1928). Viihdetekniikan alallakin on unkarilaiset jättäneet jälkensä: Vuonna 1948 kehitti Yhdysvalloissa unkarilaissyntyinen Károly Péter Goldmark väritelevision ja vinyylilevyn. Yhdysvaltoihin päätynyt unkarilainen Leó Szilárd keksi muuten jääkaapin (1929, saksalaissyntyisen Albert Einsteinin kanssa) ja ydinketjureaktion (italialaissyntyisen Enrico Fermin kanssa).

Unkarilaista Pál Erdősiä pidetään kaikkein aikojen merkittävimpänä matemaatikkona ja kollega-matemaatikkoansa János Neumannia pidetään yhtenä tietokoneen esi-isänä joka sen lisäksi oli kehittämässä 40-luvulla yhdysvaltain ydinasetta muun muassa jälleen unkarilaissyntyisen Ede Tellerin kanssa, jota pidetään vetypommin isänä. Telleriin perustunee myös Stanley Kubrickin elokuvan Tohtori Outolempi samanniminen hahmo.

 

Muistipeli – Unkarilaisia keksintöjä ja hungarikumeja eli tyypillisiä unkarilaisia asioita

Liimaa tulostetut arkit ohuelle pahville ja leikkaa liiman kuivuttua kortit irti. Muistipeliä pelataan sekoittamalla kortit kuvapuoli alaspäin pöydälle ja nostamalla vuorotellen kaksi korttia. Jos kortit täsmäävät, ottaa pelaaja nostetut kortit talteen ja saa kokeilla uudelleen onneaan. Jos kortit eivät täsmää, vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Pelaaja, jolla on pelin lopussa eniten pareja, voittaa.

Tässä tulostettavaksi kaksi versiota, joista toisessa on vain kuvia:

Muistipeli lapsille
Muistipeli unkarilaisista asioista

 

Dominot – Unkarilaisia keksintöjä ja hungarikumeja eli tyypillisiä unkarilaisia asioita

Liimaa tulostetut arkit ohuelle pahville ja leikkaa liiman kuivuttua kortit paksuja viivoja pitkin irti.

Tulosta tästä dominopeli