Toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa Unkarissa ei ole juhlittu tänä vuonna satavuotiasta tasavaltaa. Ennemminkin hallitus valmistautuu suremaan noin puolentoista vuoden päässä olevaa Trianonin rauhansopimuksen muistoa. Maailmansota seurauksineen merkitsi silti todellista mullistusta maan historiassa. Yhteensä teemana tässä kolmiosaisessa lehtijuttusarjassa tarkastellaan Unkarin murrosvuosia, aluksi vuoden 1918 loppuun asti. Sarjan seuraavien, vuosia 1919 ja 1920 tarkastelevien, osien on tarkoitus ilmestyä ensi ja sitä seuraavan vuoden lopussa.
Tarkasteltaessa ensimmäisen maailmansodan syitä Saksa nostetaan usein esille, mutta varsinainen räjähdys tapahtui kuitenkin Balkanilla, kun Turkin, Venäjän ja Itävalta-Unkarin intressit joutuivat törmäyskurssille. Suurvaltojen tapaan myös Itävalta-Unkari oli laajentunut 1908 liittämällä itseensä Bosnian. Sarajevon laukaukset ammuttiinkin vuonna 1914, kun serbialainen Gavrilo Princip ampui Itävalta-Unkarin arkkiherttuan serbien kansallispäivänä.
Unkarissa pääministeri István Tisza vastusti ensin Serbian kurittamista: ajankohta olisi väärä, armeija valmistautumaton, ja valtion rakenne muuttuisi slaavilaisemmaksi. Tisza kuitenkin muutti mielensä saatuaan takeet Saksalta ja varmistuttuaan Romanian pysymisestä syrjässä.
Sota osoittautui heti alussa katastrofiksi, ja 1915 Gorlicen läpimurto oli oikeastaan ainoa laaja Itävalta-Unkarin saavuttama menestys. Valtion armeija oli varsinainen mosaiikki, jossa liikekannallepanokin oli julistettava viidellätoista kielellä.
Rintama aaltoili pääasiassa Galitsiassa eli nykyisessä Länsi-Ukrainassa, ja Italian liityttyä mukaan taisteluita käytiin myös Pohjois-Italiassa. Sodassa kuoli nykyarvioiden mukaan noin 16 miljoonaa sotilasta ja siviiliä. Itävalta-Unkarin osuus tästä oli vajaa 1,3 miljoonaa ihmishenkeä.
Unkarissa puolueiden välinen linnarauha päättyi kesällä 1916, kun kreivi Mihály Károlyi perusti uuden Itsenäisyyden ja vuoden 1848 puolueen. Suurmaanomistaja Károlyi ajoi yleistä äänioikeutta ja oli poliittisilta mielipiteiltään radikaali. Hän vaati rauhaa ja Unkarille omaa ulko-, puolustus- ja rahapolitiikkaa. Károlyi suunnitteli myös yli 300 hehtaarin tilojen pilkkomista ja jakoi omia maitaan talonpojille.
Ympärysvaltojen tavoitteet Itävalta-Unkarin suhteen vaihtelivat. Toisaalta Venäjän väliaikainen hallitus vaati monarkian pirstomista, toisaalta Yhdysvaltain presidentti Wilsonin 14 kohdan ohjelma halusi varmistaa autonomisen kehityksen kaksoismonarkian kansallisuuksille. Ympärysvallat ilmoittivat kesäkuussa 1918 tavoitteekseen itsenäisen Puolan ja Tšekkoslovakian, ja käytännössä tämä sinetöi monarkian pirstomisen jo ennen Trianonin rauhansopimusta. Kuningas Kaarle IV julisti Itävalta-Unkarin liittovaltioksi lokakuun puolivälissä 1918, mutta julistuksella ei ollut enää käytännön merkitystä.
Unkarissa lokakuun loppu tunnetaan asteri- tai krysanteemivallankumouksena. Sen laukaisi poliisi ampumalla Tonavan ketjusillalle kokoontuneita mielenosoittajia. Lokakuussa radikaalit sotilaat tunkeutuivat entisen pääministeri István Tiszan Budapestin huvilaan ja murhasivat hänet. Krysanteemikumous nosti pääministeriksi Károlyin ja hallitukseen hänen puolueensa, sosiaalidemokraatit ja porvarilliset radikaalit. Tasavaltalaiset ennättivät säätää useita edistyksellisiä lakea kuten lehdistön- ja kokoontumisvapauden. Maahan luvattiin myös kahdeksan tunnin työpäivä ja tasapuolisempi vaalilaki.
Marraskuun puolivälissä kansallisneuvosto julisti Unkarin itsenäiseksi (kansan)tasavallaksi. Itävalta oli tehnyt samoin joitakin päiviä ja tšekit muutamia viikkoja aiemmin. Myös Ylä-Unkari eli Slovakia oli lähdössä omille teilleen. Toisin kuin länsirintamalla maailmansota ei kuitenkaan “päättynyt” vielä marraskuussa 1918: kaksoismonarkian jättäneet Serbia, Romania ja uusi Tšekkoslovakia nimittäin alkoivat miehittää historiallisen Unkarin osia. Ympärysvallat tukivat niitä ja kohtelivat myös Unkarin uutta, edistysmielistä johtoa häviäjinä. Romanialle ne olivat tehneet keskusvaltoja paremman tarjouksen lupaamalla Transilvanian ja Bukovinan.
Mihály Károlyi ei voinut suostua vaatimukseen siitä, että Unkarin olisi vedettävä joukkonsa demarkaatiolinjan luomiseksi Romanian vastaiselle rajalle. Paljon keskustelua on herättänyt se, miksi Károlyi ei puolustautunut määrätietoisemmin, vaan luovutti vuoden 1919 puolella hallitustehtävät sosiaalidemokraateille ja heidän kanssaan yhteistyötä tehneille kommunisteille. Nyky-Unkarissa Károlyitä on syytetty vanhan Unkarin hajoamisesta ja petturuudesta. Jobbik-puolue esimerkiksi syytti Károlyin olevan vastuussa Trianonista eli Unkarin nykyrajoista.
Fideszin 2010 vaalivoiton jälkeen puhemies László Kövér lupaili Károlyin patsaan poistamista parlamentin viereltä. Patsas leikattiin jalustaltaan maaliskuussa 2012 ja siirrettiin lopulta Siófokiin. Keväällä 2014 lähes samalle paikalle palautettiin 1930-luvulla pystytetty István Tiszan patsas, joka oli poistettu aukiolta toisen maailmansodan lopussa. Kevään 2014 vaalivoittonsa jälkeen pääministeri Viktor Orbán myös puolusti lupaustaan “kansakunnan pääaukion” uudistamisesta sen ”alennustilasta”. Orbánin retoriikassa niin Tiszan murha krysanteemikumouksessa kuin patsaan kaataminenkin olivat osoituksia kansakunnan turmion aikakauden alkamisesta. Uudelleenpaljastus symboloisi kansakunnan rakentamisen ja yhdistämisen aikakauden alkua. István Tiszan kuolemaa on myös muisteltu syksyllä 2018 erityisesti hallitusta lähellä olevissa piireissä. Myös Unkarin parlamentti järjesti Tiszalle muistoistunnon.
OIkeastaan Mihály Károlyi on ollut eräänlainen kaksinkertainen häviäjä. Toisen maailmansodan jälkeen Károlyi palasi maanpaosta kotimaahansa, ja hänet nimitettiin suurlähettilääksi Pariisiin. Muutamaa vuotta myöhemmin Károlyi erosi protestina kommunistien näytösoikeudenkäynneille ja kuoli maanpaossa Rivieralla vuonna 1955. Ruumis haudattiin uudelleen Unkariin vuonna 1962, ja patsaan hän sai parlamenttiaukiolle vuonna 1975, kun hänen syntymästään oli kulunut 100 vuotta.
Kuva: Vallankumouksellisia ja kaupunkilaisia Budapestissa vuonna 1918. Asterivallankumous sai nimensä sotilaiden lakkiinsa kokardin tilalle kiinnitämistä kukista. Kuva Wikimedia Commons.
Unkari 1918-1919-1920 -sarjan aloittava artikkeli on ilmestynyt Suomi-Unkari-lehden numerossa 3&4-2018.