Suomalainen koulu unkarilaisin silmin

János Setényi, suom. Marjatta Manni-Hämäläinen

Koulu ei ole irrallinen saarekkeensa, vaan se heijastaa aina ympäröivää yhteiskuntaa. Suomalaisessa koulussa vierailevien unkarilaisten PISA-turistien tyytymättömyys (joskus ihailu) ei koske niinkään suomalaisen opetuksen todellisuutta vaan näyttää vierailijan oman turhautumisen.

Jakautunut yhteiskunta ja preussilaiset koulut

Unkarilainen yhteiskunta on jo vuosisatoja ollut syvästi pluralistinen, mikä merkitsee samalla rikkautta ja vahvaa jakautumista. Keski-Euroopan kansat elävät samanlaisissa yhteiskunnissa. Jo vilkaisu unkarilaiseen koulutusjärjestelmään paljastaa, että unkarilainen koulu heijastaa (ja valitettavasti edistää) yhteiskunnallisia eroja. Sosialismin vuodesta 1945 rakentama suuri luomus, yhtenäinen kahdeksanvuotinen peruskoulu romutettiin vuonna 1989, ja keskiluokka otti koulutusjärjestelmän valvontaansa. Kahdeksan-, kuusi- ja nelivuotiset lukiot imevät parhaat oppilaat yläasteelta. Ammattikoulutuksesta taas on tullut yhä enemmän köyhimpien ja monien ongelmien kanssa painivien kansankerrosten parkkipaikka.

 

taulukko_koulujärjestelmä

Unkarin koulujärjestelmä. Klikkaa kuvaa isommaksi.

 

Kova ja epäsuosittu koulu

Keskiluokan arvojärjestelmän jyllätessä koulut kilpailevat keskenään, konservatiivisten kirkollisten koulujen määrä kasvaa, eikä unkarilainen pedagogiikka juurikaan ole muuttunut viime vuosikymmeninä. Lapset opiskelevat paljon ja tekevät koulussa ankarasti töitä. Numeroarvosteluita annetaan tiuhaan ja kokeita on paljon. On ulkoa oppimista ja paljon asiatietoa, ja lukiossa latinan kieli tekee vahvaa paluuta. Unkarissa opettajien palkat eivät ole hyvät (tosin viime vuosina ne ovat nousseet), ja näin ollen preussilaisen opetuksen takana on hyvin eritasoisia opettajia. ”Hei ope” -tervehdyksen sijaan oppilaat tervehtivät ”Herra Opettaja” ja ”Rouva Opettaja”. Mutta kaikesta huolimatta niin opettajat kuin vanhemmat ovat vahvasti sitä mieltä, että koulun täytyy antaa nuorille koko eurooppalainen sivistys, ja tämän oppiminen vaatii kovaa työtä. Paljon vettä on virrannut Tonavassa sitten vuoden 1990, opettajat ovat osallistuneet suureen määrään jatkokoulutusta ja jokainen on tutustunut nykyaikaisiin metodeihin. Sen sijaan niiden soveltaminen on hyvin satunnaista, eikä vanhempien kiinnostus niitä kohtaan ole vahvaa Budapestin eliittikaupunginosia lukuun ottamatta.

Dilemmoja

Kova työskentely ja kilpailu johtavat ristiriitaisen tulokseen. Parhaat opiskelijat pääsevät aiempaa parempiin tuloksiin ja surffaavat globalisaation aallonharjalla. Cambridge ja Oxford pullistelevat parhaista unkarilaisista lukioista tulleita nuoria. Unkarilaiset oppilaat voittavat säännöllisesti kansainvälisissä eri aineiden olympialaisissa. Suomalainen koulu ei pääse tässä lähelle unkarilaisten saavutuksia. Samaan aikaan enemmistö kärsii unkarilaisessa koulussa, ja vaivoin saavutetut tulokset näyttävät vaatimattomilta kansainvälisissä vertailuissa (esim. PISA-tulokset). Ammattikoulutuksessa taas niin nuorten heikko osaaminen kuin yhä korkeampi koulun keskeyttäneiden määrä aiheuttavat huolta unkarilaisten asiantuntijoiden keskuudessa.

Siinä missä naiiveimmat opetusalan edustajat haluaisivat valikoida kuin marketin hyllyltä parhaat palat unkarilaisesta, suomalaisesta, englantilaisesta tai kiinalaisesta opetuksesta, on todellisuus kuitenkin toinen. Suomalainen koulu on suomalaisen demokratian ja hyvinvointiyhteiskunnan 40 vuoden työn tulosta, kaikkine hyvine puolineen ja heikkouksineen. Sen osasia ei voi niin vain istuttaa erilaisen yhteiskunnan koulujärjestelmään.

Ajatuksenjuoksua

Tässä kahden yhteiskunnan välisten erojen havainnollistamiseksi lainaus Suomeen tehdyn opintomatkan innoittamasta – kuvitteellisesta – opettajien vuoropuhelusta:

  • Näimme Suomessa kaikkialla hyvin varusteltuja ja yhtenäisiä kouluja. Pidin niistä. Mutta en kaipaa niitä meidän kuntaan, koska on hyvä, että reformoiduilla, katolisilla, valtiolla ja yksityisillä säätiöillä on omat koulunsa. Onhan se tuhlausta ja niukkaa, mutta parempi niin kuin yhtenäinen järjestelmä.
  • Yhdeksänvuotinen yhtenäinen peruskoulu on hieno juttu, demokraattisen yhteiskunnan ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien perusta. Pidin siitä. Mutta oman lapseni panisin silti kuudennen luokan jälkeen lukioon.
  • Pidin siitä, miten suomalaiset lapset opiskelevat hitaasti ja perusteellisesti ja miten taitojen kehittäminen on keskeistä. Meilläkin tarvittaisiin tällaista. Mutta itse kyllä puhuin lapseni lukion vanhempainillassa matematiikan, tietotekniikan ja latinan opetuksen kehittämisen puolesta. Loppujen lopuksi, työmarkkinat ovat globaalit, ja hyvän työpaikan saamiseksi on nykyään osattava valtavan paljon.
  • Seurasin ihaillen, miten äidinkielentunnilla keskityttiin kommunikaatiotaitoon. Meilläkin tarvittaisiin sitä kieliopin sijaan. Mutta olen kuullut, että Suomessa kirjallisuuden opetuksessa ei enää edetä kronologisesti. Nuoret eivät tiedä, ovatko Homeroksen, Shakespearen vai Danten teokset syntyneet ensin… Näinköhän on?
  • Oli upeaa nähdä, miten Suomessa kiinnitetään huomiota myös kädentaitoihin ja käytännön osaamiseen. Meilläkin voitaisiin tehdä näin. Mutta meillä tällaiset asiat opitaan kotona ja koulua käydään tietojen hankkimista varten.
  • Koulujen siisteys oli vaikuttavaa. Mutta meillä kyllä vanhemmat vastustaisivat sitä, että lapset opiskelisivat sukkasillaan ja opettajilla olisi sisätossut.
  • Pidin suomalaisten oppikirjojen yksinkertaisuudesta ja käytännönläheisyydestä. Mutta emme voi luopua pyrkimyksestä eurooppalaisen sivistyksen täyteen omaksumiseen. Hyvinä aikoina luovuus ja terve järki riittävät. Mutta vain kulttuuri auttaa huonoina aikoina, ja 40 sosialismin vuoden aikana kansallinen kulttuuri säilytti unkarilaisuuden hengissä.

Kirjoittaja on opetusalan konsultti.

Artikkeli on ilmestynyt Suomi–Unkari-lehdessä 3-2016.