Kuva Gyula Czimbal
László Krasznahorkain Saatanatango julkaistiin Unkarissa vuonna 1985, ja kirjailija nousi heti esikoisteoksellaan unkarilaisen kirjallisuuden kärkinimiin. Saatanatango lienee Krasznahorkain teoksista ellei paras ainakin tunnetuin, sillä moni tunnistaa Béla Tarrin ohjaaman massiivisen samannimisen elokuvan. Rakastettu kulttiklassikkoelokuva pohjautuu tähän Krasznahorkain romaaniin, joka on viimeisten kymmenen vuoden aikana noussut maailmankirjallisuuden nykyklassikoksi.
Saatanatangossa hiljalleen mutaan uppoavan tilan asukit rypevät omassa päämäärättömyydessään ja päättämättömyydessään. Heidän uomiinsa juuttunut elämänsä kuitenkin virkistyy, kun leviää huhu, että kuolleeksi luultu Irimiás on nähty matkalla kohti tilaa. Salaperäinen Irimiás on toisille vapahtaja, toisille saatana, mutta yksi on varmaa: hänen tulonsa on käännekohta tilalaisten elämässä.
Romaani on mestarillinen kokonaisuus. Päämäärättömyys aiheena voi kuulostaa synkeältä, mutta Krasznahorkai ivailee kohtalolle niin osuvasti ja hänen hahmonsa ovat niin loistavasti kuvattuja karikatyyreja, että lukiessa saa nauraa makeasti useaan otteeseen. Hahmot keikahtelevat aivan ymmärryksen rajoilla, ja Krasznahorkai luo taidokkaasti jännitteitä muutoksenkaipuun ja pysähtyneisyyden välille.
Saatanatango pakottaa lukijan irti kaikista odotuksista. Romaanin alussa, keskivaiheilla ja vielä lopussakin on täysin arvaamatonta, mistä kertomus lähtee ja minne se päättyy. Romaanista nauttiakseen on saatanatangon vietäväksi heittäydyttävä itsekin. Saatanatango vaatii lukijalta antautumista ja tapahtumien seuraamista hiljaisena katselijana. Jo se, että teos todella vaatii lukijaltaan jotakin, on virkistävää. Korkeakirjalliselle ja klassikoksi kruunatulle teokselle poikkeuksellisesti vaatimus ei kuitenkaan ole liiallinen, vaan Saatanatangosta voi nauttia kuka tahansa; teos pyytää lukijaa vain heittäytymään hetkeksi absurdiuden vietäväksi.
Romaanin jännite rakentuu suurelta osin kielelliselle kieputukselle. Pitkät, kiihkeät lauseet laittavat pään pyörälle, ja arvioissa Krasznahorkain virkkeitä on kutsuttu jopa hulluuteen ajaviksi. Kieli tosiaan on intensiivistä ja ajoittain suorastaan armotonta, mutta ei missään tapauksessa vaikeaa tai monimutkaista seurata. Minnamari Pitkänen on suomennoksessaan saavuttanut tajunnanvirtamaisuuden niin luontevasti, että sinne, tänne ja tuonne polveilevia lauseita seuraa ilolla ja lukee nautiskellen.
Krasznahorkain romaanit ovat menestyneet englanninkielisessä maailmassa hyvin, mutta muissa pohjoismaissa huonosti, ja pitkään ajateltiin ettei Krasznahorkaille löytyisi lukijoita Suomestakaan. Ilahduttavaa kyllä, arvioijat ja kirjabloggarit ovat ottaneet Saatanatangon suomennoksen riemulla vastaan, ja sekä romaani itsessään että Pitkäsen suomennos ovat ansaitusti saaneet suitsutusta. Kun Krasznahorkain teoksille selvästi on kysyntää suomeksi ja hänen viimeisin englanninnoksensa meni ja pokkasi muutama viikko sitten Yhdysvalloissa arvostetun National Book Award -palkinnon, voi vain toivoa, että suomennoksia on tulossa pian lisää.
László Krasznahorkai: Saatanatango
Suomentanut Minnamari Pitkänen
Teos, 2019
Artikkeli on alun perin ilmestynyt Suomi-Unkari-lehdessä 4-2019.