Viimeisen kahdensadan vuoden aikana suurin osa Unkarin siirtolaisista on suunnannut Yhdysvaltoihin, jossa moni on päätynyt maan keskeisimpiin tieteen, taiteen ja politiikan piireihin. Yhdysvaltain sisällissodassa unionistien puolella taistelleiden unkarilaisten joukossa olivat muun muassa presidentti Lincolnin läheinen luottamusmies ja kongressin kunniamitalin saanut kenraalimajuri Gyula Számvald sekä merkittävä lehdistövaikuttaja Joseph Pulitzer. Siirtolaismäärien kasvaessa nousi unkarilaisten joukosta esiin tunnettuja säveltäjiä, tiedemiehiä, näyttelijöitä, keksijöitä sekä viihdealan vaikuttajia niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin.
Tavallisimmin unkarilaisiin saattoi törmätä merkittävillä tekniikan ja tieteen aloilla. Monet heistä työskentelivät matematiikan, kvanttiteorian, tietokoneteknologian ja tutka-astronomian parissa, olivatpa unkarilaiset tiedemiehet mukana kehittämässä atomipommiin johtanutta ydinfissiotakin. Eläintieteilijä János Xántus (1825–1894) pakeni vuoden 1848 vallankumouksen jälkeen Englannin kautta Yhdysvaltoihin, jossa hän keräsi luonnonhistoriallista materiaalia Kansallismuseon tarpeisiin. Saksassa työskennellyt Béla Barényi (1907–1997) oli itävaltaunkarilainen insinööri, joka toimi merkittävänä vaikuttajana autoteknologian turvallisuuden kehittämisessä. Barényin väitetään ansioituneena keksijänä omistaneen jopa yli 2000 patenttia. Coloradoon kullankaivajaksi muuttanut keksijä Tivadar Puskás (1844–1893) tunnetaan puolestaan puhelinkeskusjärjestelmän kehittäjänä.
Vuoden 1919 jälkeen Unkarista lähti maailmalle myös tunnettuja poliitikkoja, radikaaleja sekä akateemikkoja kuten sosiologi Karl Mannheim. Shakin suurmestari Pál Benkő puolestaan loikkasi Yhdysvaltoihin vuonna 1958 Islannissa pidetyn turnauksen jälkeen. Unkarilaiset siirtolaiset menestyivät erinomaisesti ulkomaisen elokuvatuotannon parissa. Elokuva-alalla toimi muun muassa Adolph Zukor (1873–1976), joka oli yksi Paramount Picturesin perustajista. Elokuvaohjaaja sir Alexander Korda (Sándor László Kellner, 1893–1956) työskenteli Euroopassa ja Hollywoodissa ohjaten, tuottaen sekä käsikirjoittaen elokuvia yli neljänkymmenen vuoden ajan. Myös illusionistina ja yleisenä moniosaajana tunnettu Harry Houdini (Erik Weisz, 1874–1926) oli kotoisin Budapestista. Hän muutti neljävuotiaana perheensä kanssa Wisconsinin osavaltioon, mutta kiersi myöhemmin myös Euroopassa esittämässä kuuluisia kahlekuningastemppujaan.
Nykyisistä ulkounkarilaisista vaikuttajista mainittakoon kenties tunnetuimpana filantrooppinen miljardööri George Soros. Myös monilla viihdealalla toimivilla ulkomaisilla merkkihenkilöillä on unkarilaisilta siirtolaisilta perittyjä juuria. Heihin lukeutuu muun muassa brittiläinen koomikko ja näyttelijä Stephen Fry, jonka äidin unkarinjuutalaiset vanhemmat muuttivat Iso-Britanniaan 1920-luvulla. Vuonna 1949 syntyneen, Kiss-yhtyeen laulajana tunnetun Gene Simmonsin äiti oli Holokaustista ja natsien keskitysleireiltä selvinnyt unkarinjuutalainen. Simmonsin unkarilainen isä jäi Israeliin, kun Simmons muutti sieltä lapsena äitinsä kanssa New Yorkiin. Tänäkin päivänä Yhdysvalloista löytyy unkarilaiset juuret omaavia henkilöitä, jotka haluavat ainakin jossain määrin pitää yllä suhteitaan Unkariin. Esimerkiksi kongressin edustaja Tom Lantos (s. 1928) on ollut aktiivisesti mukana Unkariin liittyvässä poliittisessa toiminnassa.
Joseph Pulitzer (1847–1911)
Unkarilaissyntyinen Joseph Pulitzer pyrki nuorena armeijaan Itävallassa, Ranskassa ja Britanniassa, mutta päätyi lopulta 1864 Yhdysvaltoihin ja taisteli maan sisällissodassa unionistien riveissä. Pulitzerin ura toimittajana käynnistyi saksankielisen Westliche Post -sanomalehden kautta. Koska hän oli aktiivinen myös politiikan saralla, keskittyi hän kirjoituksissaan muun muassa korruption kitkemiseen. Keltaisen lehdistön vaikuttajana tunnettu Pulitzer osti tappiota tuottaneen New York World -lehden ja ryhtyi rahoittamaan sen toimintaa mainostuloilla. Lukijoihin vetoavia kohu-uutisia käsittävä julkaisu kasvoikin levikiltään maan suurimmaksi sanomalehdeksi. Vuosina 1885–86 Pulitzer palveli kongressissa demokraattisen puolueen jäsenenä, ja vuonna 1917 hänen testamenttinsa pohjalta perustettiin tunnettu Pulitzer-palkinto.
Karl Mannheim (1893–1947)
Sosiologian tärkeimpiin vaikuttajiin kuulunut unkarilaissyntyinen Karl Mannheim (Károly Manheim) nähdään tänäkin päivänä yhtenä tiedonsosiologian perustajahahmoista. Mannheim opiskeli ympäri Eurooppaa ja sai lopulta filosofian tohtorin tittelin Budapestin yliopistosta. Miklós Horthyn noustua valtaan Mannheim lähti maanpakoon Saksaan, jossa hän alkoi paneutua sosiologiaan Heidelbergin yliopistolla. Vuonna 1929 Mannheim julkaisi tunnetuimman teoksensa Ideologie und Utopie, joka nousi suosioon myös muiden maanpakoon lähteneiden intellektuellien keskuudessa. Hän toimi sosiologian ja talouspolitiikan professorina Frankfurtissa 1929–1933, minkä jälkeen hän lähti natsien valtaannousun myötä opettamaan Lontooseen. Mannheim tarkasteli tutkimuksessaan esimerkiksi ideologian ja todellisuuden välisiä suhteita, demokratian kehitystä sekä epistemologian rakenteita.
Zsa Zsa Gabor (1917–2016)
Sari ”Zsa Zsa” Gabor oli tunnettu unkarilainen näyttelijä, joka lähti Unkarista maanpakoon Yhdysvaltoihin vuonna 1941. Vuoden 1936 Miss Unkariksi valittu Gabor esitti pääroolia muun muassa elokuvassa Moulin Rouge (1952). Hän teki pitkän uran esiintyen amerikkalaisissa elokuvissa 50-luvulta aina 90-luvulle saakka. Näyttelijänuransa ulkopuolella Gabor tunnettiin ylellisestä Hollywood-elämäntyylistään sekä lukuisista aviomiehistään, joista yksi oli Hilton-hotelliketjun perustaja Conrad Hilton. Julkisuudessa kohua herättäneellä Gaborilla uskottiin olevan romanttisia suhteita tunnettujen mieshenkilöiden, kuten Sean Conneryn ja Frank Sinatran kanssa; Richard Nixonin väitettiin järjestäneen sokkotreffit Gaborille ja Henry Kissingerille. Gabor vieraili säännöllisesti tunnetuissa tv-sarjoissa ja viihdeohjelmissa, niin roolihahmoina kuin omana itsenään.
Béla Bartók (1881–1945)
Maailmalla tunnettu säveltäjä ja pianisti Béla Bartók lähti New Yorkiin vuonna 1940. Tätä ennen hän oli jo kuitenkin säveltänyt suuren osan tärkeimmistä teoksistaan ja perehtynyt muun muassa unkarilaiseen kansanmusiikkiin. 1930-luvulla Bartók kieltäytyi konsertoimasta natsi-Saksassa, ja poliittiset kannanotot tekivät myös Unkariin jäämisestä vaikeaa. Amerikkalaiset kiinnostuivat Bartókista erityisesti pianistina ja opettajana, vaikka hänen sävellyksensä eivät heti löytäneetkään suurta yleisöä. Huonontuneesta terveydentilastaan huolimatta Bartók sävelsi osan mestariteoksistaan viimeisinä vuosinaan ja muun muassa Konsertto orkesterille (1944) valmistui vain vuotta ennen hänen kuolemaansa. Siitä tuli sittemmin hänen tunnetuin sävellyksensä, Bartók ei tosin itse elänyt tarpeeksi pitkään nähdäkseen sen saavuttamaa suosiota. Bartókia pidetään edelleen etnomusikologian pioneerina sekä yhtenä merkittävimmistä 1900-luvun säveltäjistä.
Juttu on ilmestynyt Suomi-Unkari-lehdessä 1-2018.