Sadoista tuhansista unkarilaisista siirtolaisista suurin osa on asettunut Yhdysvaltoihin, mutta myös esimerkiksi Kanadassa, Brasiliassa ja Argentiinassa voi vielä tänäkin päivänä nähdä unkarilaisia vaikutteita sekä perinteistä ammentavaa yhteisöllistä toimintaa. Siirtolaiset ovat eläneet vuorovaikutuksessa paikallisväestöjen kanssa, ja kulttuurien yhdistyessä on syntynyt täysin uudenlaisia tapoja, perinteitä ja jopa kieliä.
Epäonnistuneen vallankumouksen jälkeen 1848–49 noin 4000 unkarilaista pakeni Itävallan kostotoimia Yhdysvaltoihin. He muodostivat ensimmäisen suuremman unkarilaisen siirtolaisjoukon. Mukana oli useita Kossuthin armeijan sotilaita, joista 800 taisteli myöhemmin vapaaehtoisena Pohjoisvaltioiden puolella Yhdysvaltain sisällissodassa.
Unkarilaistebn siirtolaisten auringonkukankorjuujuhla Clevelandissä 1913.
Maanviljelijöistä amerikkalaisiksi työläisiksi
1870-luvulta alkaen Atlantin yli lähdettiin yhä kasvavissa määrin. Vuosittaiset siirtolaismäärät nousivat huippuunsa vuonna 1907, jolloin lähes 200 000 siirtolaista eli prosentti koko Unkarin kuningaskunnan väestöstä jätti kotimaan taakseen. Vuosien 1870–1910 välisenä aikana peräti 90 % kaikista kuningaskunnan siirtolaisista lähti Yhdysvaltoihin, jonne heitä päätyi lopulta yhteensä 1,7 miljoonaa.
Kun muun muassa Yhdysvallat ja Argentiina nousivat Unkarin viljantuotannon kilpailijoiksi, lähtivät unkarilaiset etsimään työtä talouden kasvumaista. Ennen vuotta 1920 lähteneistä 95 % kuului kuitenkin köyhälistöön, eikä Yhdysvaltoihin haluavilla ollut välttämättä varaa muuttaa kauas Euroopasta. Tämän takia laajasta perheyhteisöstä pystyttiinkin läntiselle mantereelle lähettämään useimmiten vain yksi nuori mies. Myös jotkut yksittäiset amerikkalaiset yritykset maksoivat etukäteismaksuja matkakulujen kattamiseksi. Samaan aikaan Unkarin viranomaiset tuskailivat siirtolaisvirtojen kanssa ja pyrkivät vähentämään laittomien lähtijöiden määrää.
Valtaosa näiden neljän vuosikymmenen aikana lähteneistä siirtolaisista oli 14-44-vuotiaita miespuolisia maanviljelijöitä. Perillä monet hylkäsivät ajatuksen maanviljelystä ja työllistyivät Yhdysvaltojen itärannikon kaivos- ja tehdasalueille sekä suurkaupunkeihin. Myös Kanadaan, Yhdysvaltain rajan tuntumaan alkoi muodostua unkarilaisasutuksia jo 1800-luvun puolivälistä lähtien.
Vaikka osa lähtijöistä sai kerrytettyä suuriakin säästöjä, palasi Unkariin vuosien 1908–1924 välisenä aikana vain noin 150 000 siirtolaista. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen entisen Unkarin rajat olivat muuttuneet ja monet kokivat esimerkiksi Romanian tai Jugoslavian alueelle palaamisen epämielekkääksi. Myös Yhdysvalloissa syntynyt uusi sukupolvi vieroksui ajatusta Unkariin muuttamisesta.
Suurina massoina Yhdysvaltoihin saapuneet unkarilaiset pitivät kiinni kansallisesta identiteetistään – he elivät omissa yhteisöissään ja puhuivat keskenään unkaria. Työväenluokkaiset siirtolaiset kehittivät myös oman kielen ”Hunglishin”, jossa englanninkielisiä sanoja sekoitettiin unkariin ja muokattiin unkarilaisen suuhun sopiviksi. Ensimmäisiä unkarinkielisiä lehtiä julkaistiin jo 1850-luvulta lähtien. Näitä olivat esimerkiksi Magyar Amerika sekä Amerika Nemzetőr, jotka keskittyivät pääosin kulttuurielämään. 1900-luvun alussa New Yorkista oli tullut siirtolaisten suuren aallon myötä ”suurin unkarilainen kaupunki” Budapestin jälkeen.
1956 kansannousun jälkeen Kanadaan lähteneitä unkarilaisia siirtolaisia.
Siirtolaiset amerikkalaistuvat
Yhdysvaltojen siirtolaislakien tiukentuessa vuosina 1921 ja 1924 tuli Kanadasta unkarilaisille siirtolaisille houkuttelevampi vaihtoehto. Samalla kun siirtolaislakeja tiukennettiin, olivat Yhdysvalloissa jo asuvien unkarilaisten uskonnonharjoittamisen mahdollisuudet puolestaan korkeimmillaan. Ensimmäisinä unkarilaisina seurakuntina aktivoituivat kalvinistit ja katolilaiset 1800-luvun lopulla ja 1930-luvulle tultaessa unkarilaisia kirkkoja oli jo yli 200. Kirkkojen rooli ei ollut enää vain hengellinen ja uskonnollinen, vaan ne toimivat myös sosiaalisina instituutioina unkarilaisille siirtolaisyhteisöille.
Vuoden 1956 kansannousun jälkeen unkarilaisia lähti jälleen sankoin joukoin Yhdysvaltoihin. Uudet ja vanhat siirtolaiset eivät aina tulleet välttämättä toimeen keskenään ja saattoivat paikoin jakaantua poliittisesti eri lailla orientoituneisiin ryhmittymiin ja järjestöihin. Neuvostoliiton poliittista väkivaltaa paenneet siirtolaiset ryhtyivät usein republikaanipuolueen kannattajiksi, sillä he kokivat tämän olevan tiukempi vastustaja kotimaata kahleissaan pitävälle kommunismille.
Siirtolaisten vähentyessä ovat kirkot sulkeneet oviaan 1970-luvulta lähtien, ja myös kulttuuria tukevien organisaatioiden ja instituutioiden määrä on pienentynyt. Vielä vuonna 1980 lähes 1,8 miljoonaa amerikkalaista koki itsensä unkarilaiseksi, minkä jälkeen luku on ollut tasaisessa laskussa. Monet jäljelle jääneet järjestöt ja seurat palvelevat tänä päivänä lähinnä ikääntyneempiä unkarilaisia sekä muutamia hiljattain Unkarista muuttaneita.
Pohjois-Amerikan unkarilaisten vaikutus näkyy unkarilaisittain nimetyissä kaupungeissa ja kylissä, joita ovat esimerkiksi 1894 perustettu Kanadan Otthon sekä Yhdysvaltain Georgian osavaltiossa sijaitseva Budapest. Unkarilaisten siirtolaisten vaiheet Yhdysvalloissa erosivat toisistaan hyvin paljon, ja sadan vuoden aikana muiden yhdysvaltalaisten mielikuva unkarilaisista on kääntynyt päälaelleen takapajuisesta työläisestä poliittisesti aktiiviseen kansalaiseen.
Fiume eli Rijeka oli monen laivan lähtösatama.
Latinalaisen Amerikan uudet tuulet
Rijekan satamasta 1800-luvun lopulta lähteneet unkarilaiset siirtolaiset suuntasivat usein myös Etelä-Amerikkaan, jossa erityisesti Brasilia ja Argentiina olivat suosittuja kohdemaita. Uusissa yhteisöissään he hankkivat toimeentulonsa esimerkiksi lampaiden kasvattamisella ja maanviljelyllä. Myös sotien välisenä aikana monet päätyivät Etelä-Amerikkaan Yhdysvaltojen siirtolaislakien tiukentuessa. Unkarilaisyhteisöjä löytyy tänä päivänä Brasiliasta, Argentiinasta, Chilestä, Venezuelasta ja Uruguaysta.
Brasiliaan lähteneiden unkarilaisten siirtolaisten määristä on vaihtelevia tilastoja, mutta arviot vuosien 1890–1957 siirtolaisluvuista osuvat noin 70 000 ja 150 000 välille. Brasilian unkarilaiset ovat keskittyneet São Paolon alueelle, jossa unkarilaiset tapahtumat keräävät muutamia satoja osallistujia. Yli 70 vuotta vanha Brazilian Hungarian Aid Association ylläpitää vanhainkoteja ympäri maata, ja unkarilaiset seurakunnat ovat toimineet maassa aina 1930-luvulta asti. Muita Brasilian unkarilaisia instituutioita ja järjestöjä ovat muun muassa Kálmán Könyves Free University, São Paolon unkarilaisten naisten seura sekä lukuisat kulttuuri- ja liikuntaseurat. Unkarin kieltä opetetaan esimerkiksi partiolaistoiminnan yhteydessä, ja paikallislehdet julkaisevat silloin tällöin unkarinkielisiä uutisia.
Argentiinassa puolestaan uskotaan olevan noin 40–50 000 unkarilaisperäistä kansalaista, joista enemmistö on keskittynyt Buenos Airesiin. Maahan saapui unkarilaisia siirtolaisia suurempina aaltoina maailmansotien ja vuoden 1956 kansannousun myötä. Argentiinan unkarilaisilla on aktiivinen folk-liike, ja erinäiset tanssi- sekä soitinryhmät kerääntyvät vuosittain isännöimään koko Etelä-Amerikan Táncháztalálkozó-festivaaleja. Maan lukuisten unkarilaisten kirkkojen, koulujen ja järjestöjen lisäksi Pohjois-Argentiinassa on unkarilaisen pormestarin johtama Coronel Du Graty -niminen kylä, jonka asukkaat puhuvat unkaria, transilvanialaisittain murtaen.