Jani Korhonen
Budapestissä sijaitseva Central European University -yliopisto (’Keskieurooppalainen yliopisto’, CEU) on toiminut Unkarissa vuodesta 1991. Sen on perustanut unkarilais-amerikkalainen liikemies George Soros. CEU:n opiskelijat saavat amerikkalaisen (ja osa opiskelijoista) unkarilaisen tutkinnon. Yliopisto seuraa anglosaksista yliopistomallia, joka poikkeaa varsin paljon muista Unkarin yliopistoista. Opetuskielenä kaikissa CEU:n koulutusohjelmissa on englanti. CEU ei tarjoa lainkaan perustutkinto-opetusta, vaan maisterivaiheeseen saapuvat opiskelijat ovat hankkineet perustutkinnon toisessa yliopistossa. Tämän lisäksi CEU:ssa on tohtorikoulutusohjelmia.
CEU on viime kuukausien aikana ollut otsikoissa myös Unkarin ulkopuolella. Unkarin hallitus ajoi huhtikuussa läpi lakimuutoksen, joka vaikeuttaa ulkomailta rahoitettujen yliopiston toimintaa. Täyttääkseen vaatimukset CEU:n tulisi perustaa kampus Yhdysvaltoihin, josta se saa rahoitusta. Lisäksi Yhdysvaltojen tulisi tehdä kahdenvälinen sopimus Unkarin valtion kanssa. Syyksi lakimuutokseen ministeri János Lázár kertoi lopulta heinäkuussa George Sorosin ”ohjelman, jonka päämääränä on avata Euroopan rajat ja kutsua alueelle vuosittain miljoona maahanmuuttajaa”. Lakimuutos on siis vain osa Unkarin hallituksen Sorosin vastaista kampanjaa.
Aloitin tänä syksynä opinnot kaksi vuotta kestävässä Nationalism Studies -maisteriohjelmassa, joka on monitieteinen nationalismia käsittelevä ohjelma. Sen opetushenkilökunnalla on taustaa sosiologian, historian, oikeustieteiden, kansainvälisiin suhteiden, antropologian ja valtiotieteiden alalta. Ohjelma käsittelee mm. nationalismiin, etnisiin konflikteihin, vähemmistöjen suojeluun sekä globalisaatioon liittyviä aiheita.
Päädyin opiskelemaan CEU:ssa kuultuani siitä paljon hyvää aiempien Unkarin-käyntieni aikana. Nationalismia käsittelevä maisteriohjelma vaikutti mielenkiintoiselta ja ajankohtaiselta. Tähän mennessä olin opiskellut lähinnä kielitiedettä ja ohjelman kautta pääsen laajentamaan osaamistani myös muille aloille.
Opiskelu on CEU:ssa varsin erilaista Suomen yliopistomalliin tottuneelle. Luentokurssien sijaan kurssit järjestetään useimmiten seminaareina. Luettavaa on paljon: jokaista seminaaritapaamista varten tulee lukea satakunta sivua tieteellisiä artikkeleita. Tenttejä ei ole, sen sijaan kursseilla pidetään esitelmiä ja kirjoitetaan kirja-arvosteluja ja esseitä. Eräällä kurssilla tehdään lyhyt dokumenttielokuva johonkin nationalismiin liittyvästä aiheesta.
Uudet opiskelukaverini tulevat monista eri maista ympäri maailman. CEU on ennen kaikkea kansainvälinen yliopisto, mutta opiskelijoista sekä etenkin yliopiston henkilökunnasta merkittävä osa on unkarilaisia.
CEU:n tulevaisuus on yhä auki. Huhtikuisen lakimuutoksen mukaan CEU ei saisi ottaa vastaan uusia opiskelijoita ensi vuonna, mutta CEU:n hallinto pyrkii saamaan asian ratkaistua mahdollisimman pian. Jos asiaan ei saada ratkaisua, CEU saattaa joutua muuttamaan pois Unkarista. Lakimuutoksen mukaan yliopisto voi toimia vuoteen 2019 asti normaalisti, joten ainakin itse onnistunen hankkimaan täällä tutkinnon.
Yliopistolla toiminta jatkuu normaalisti. Uudesta tilanteesta kertovat lähinnä siellä täällä näkyvät #istandwithceu-tekstin (’Seison CEU:n takana’) sisältävät julisteet ja pinssit. Saa nähdä, mitä lähikuukausina tapahtuu. Unkarin hallitus aloittaa pian uuden kansallisen konsultaation ”Soros-suunnitelmasta”, mikä voi vaikuttaa myös tunnelmaan yliopistolla. Tulen raportoimaan CEU:sta Suomi-Unkari-lehden seuraavissa numeroissa.
Juttu on ilmestynyt Suomi-Unkari-lehdessä 3-2017.