Anna Kokko
László Mártonin Pääkadun varjot on ilmestynyt Unkarissa jo vuonna 1999, mutta suomenkielisenä teoksen voi lukea vasta nyt. Juuri mikään ei kuitenkaan ole ajankohtaisempaa kuin lähes 20 vuotta sitten ilmestynyt Pääkadun varjot.
Pääkadun varjot kertoo ajasta vähän ennen holokaustia – ja monet ovat nähneet Syyrian pakolaisten kohtelussa tänä päivänä ja juutalaisten kohtelussa 30-luvulla yhtäläisyyksiä. Mártonin romaanin ensimmäisiä sivuja lukiessa niskakarvat nousevat pystyyn, koska viittaukset lakien ja laittomuuksien sekoittumiseen voisivat yhtä hyvin viitata tämänhetkiseen rasismin nousuun. Lyhyt maistiainen kirjan ajankohtaisuudesta:
”Heidän [ihmisten varjojen] olemassaolonsa on osoituksena siitä, että lait ja vääryydet, lainalaisuudet ja laittomuudet tulevat yhä lähemmäs toisiaan, vaihtaen lopulta paikkaa ja syöden toisensa sen vuosisadan kuluessa, jota olemme tähän asti eläneet ja joka vähitellen lähestyy loppuaan. Se, että mielikuvituksemme herättää heidät henkiin saa tarkoituksensa ja merkityksensä siitä, että pelkkinä varjoinakin he saattavat rikastuttaa elämää, joka katoavassa ajassa jatkaa kulkuaan. Emmehän voi hyvästellä heitä emmekä ilman hyvästejä pääse heistä eroon, kuten hyvästelyä vailla ei koskaan voi päästä eroon niiden uhrien varjoista, jotka eivät ole uhrautuneet, ja joita ei edes ole uhrattu, vaan jotka ovat rikosten uhreja, vieläpä sellaisten rikosten, joissa lakien kautta valmistellut laittomuudet ovat muuttuneet säännönmukaisiksi.
Eikä näkymätön raja erota heitä vain elävistä, vaan toinen näkymätön raja erottaa heidät myös muista vainajista, nimittäin se raja, jonka jo heidän eläessään muodosti tarkoitusta varten laadittu aikakauden lainsäädäntö, eikä tuo rajalinja ole poistettavissa takautuvasti, vaikka sen muodostaneet lait onkin kumottu, joten se jää pysyväksi.”
Pieni ja taipuisa Pääkadun varjot hämää ensinäkemältä – kirja ei suinkaan ole niin kevyttä luettavaa kuin ulkoasu ehkä antaa ymmärtää. Mártonin kerronta on hengästyttävää: lukuja tai varsinaisia kappalejakoja ei ole. Kerronta polveilee, vaihtaa suuntaa, tekee täyskäännöksen. Lukijalta vaaditaan myös jonkinasteista unkarilaisen ja juutalaisen kulttuurin tuntemusta – kääntäjä Juhani Huotarin jälkisanat kuitenkin helpottavat lukijan matkaa. Tuntuukin, että koko kirja on tarkoitettu luettavaksi kertaistumalta.
Vaativuudestaan huolimatta Mártonin kirja on helmi, joka jokaisen kannattaisi lukea. Monitasoisuuden ansiosta ei haittaa, vaikkei jokaista viittausta ymmärtäisikään. Ja kirjailijan taituruus on nautinnollista, vaikka alkuun saattaakin perinteisempää kerrontaa kaipaavaa ärsyttää. Kirjaa voi lukea niin 30-luvun Unkarin näkökulmasta kuin nykyhetkenkin kontekstissa – molemmat luennat avaavat uusia oivalluksia. Tällaiseen monialaisuuteen kykenee vain hyvin harva teos.
Lainaus László Mártonin teoksesta Pääkadun varjot. Suom. Juhani Huotari. Aporia 2016.
Artikkeli on ilmestynyt Suomi-Unkari-lehdessä 4-2016