marraskuu 2009

JÄRVENPÄÄN KANSAINVÄLISTEN SEUROJEN YHTEINEN PIKKUJOULU 1.12.

Vietimme jo perinteeksi muodostunutta järvenpääläisten ystävyysseurojen yhteistä pikkujoulujuhlaa tiistaina 1.12. klo 19 alkaen Myllytien työ- ja toimintakeskuksen kabinetissa. Järjestäjän toimi tänä vuonna Suomi-Venäjä Seura, joka olikin laittanut pöydän todella koreaksi. Ohjelmassa oli yhteislaulua, tietokilpailu, arpajaiset, venäläistä ruokaa ja juomaa sekä ennen kaikkea vapaata seurustelua. Paikalla oli runsaasti isäntien ja emäntien lisäksi Unkari-seuralaisia ja Saksa-seuralaisia. Lämpimät …

JÄRVENPÄÄN KANSAINVÄLISTEN SEUROJEN YHTEINEN PIKKUJOULU 1.12. Read More »

PERINTEINEN KEVÄTFESTIVAALIMATKA BUDAPESTIIN 15.-21.3.2010

Keväinen ja kulttuurinen Budapest kutsuu taas hyvään matkaohjelmaan ja matkaseuraan tottuneita Unkarin ystäviä kevätfestivaaleille. Matka tehdään Malévin lennoilla. Lähtö on maanantaiaamuna klo 8.45 ja paluu seuraavana sunnuntaina klo 22.10. Majoitus on keskustassa sijaitsevassa tutussa Mercure Museum -hotellissa, Trefort utca 2, kahden hengen huoneissa aamiaisen kera. Puolihoito syödään eri ravintoloissa. Matkan hintaan kuuluu kolme konserttia. Liikkuminen …

PERINTEINEN KEVÄTFESTIVAALIMATKA BUDAPESTIIN 15.-21.3.2010 Read More »