Pekka Rokka: Kevään 2019 kulttuurimatka Egeriin ja Budapestiin

Ensimmäinen kohde Eger

Järvenpään Suomi-Unkari Seuran järjestämälle kulttuuri- ja kevätmatkalle Unkariin osallistui 18 Unkarin ystävää. Matkan asiantuntevana matkanjohtajana toimi Jaakko, Jaska, Kuusela. Kokemusta seurueeseen toi Antero Koski, joka kertoi käyneensä Unkarissa ensimmäisen kerran peräti 66 vuotta sitten. Matkojen kokonaismäärää hän ei pystynyt enää laskemaan. Me muut saimme kuulla lukemattomia mitä ihmeellisempiä tarinoita ja tapahtumia vuosien varrelta. Lisää rikasta tietämystä toi paikallisyhdistyksemme puheenjohtaja Heli Alaja.

Lento Helsingistä Budapestiin kesti parisen tuntia. Toinen parituntinen kului linja-automatkalla lentokentältä ensimmäiseen kohteeseemme Egeriin. Matkan aikana oli aikaa rupatella tuttujen matkakumppaneiden kanssa. Olipa joukkoon saatu ainakin yksi uusikin osallistuja. Egerissä vietimme neljä yötä.

Egeri Imola Platan-kylpylähotelli osoittautui ennakkotietojen mukaiseksi: uusi ja hieno kylpylähotelli. Majoittumisen jälkeen oli heti aikaa tutustua lähiympäristöön ennen lounasta. Lounaat kuuluivat jokapäiväiseen viikko-ohjelmaamme. Joka päivä söimme mitä mainioimmissa ravintoloissa maukasta ja tasokasta unkarilaista usein lihapitoista ruokaa.

Egerin kulttuuriohjelmaamme huppuna oli Kiovan kaupungin balettiryhmän esittämä taidokas ja nautittava Romeo ja Julia Gárdonyi Geza teatterissa. Tarina kulki tuttua rataansa ja loppuhuipennus oli sama kuin aina ennenkin. Tanssiesityksen juoni kulki kohti vääjäämätöntä surullista kohtaloaan.

Muuta ohjelmaa oli Jaksan johdolla tehty Egerin kaupunkikierros kävellen. Tarinoita ja historiaa tulvi jaskamaiseen tyyliin ”ovista ja ikkunoista”. Yhden illan ohjelmassa oli käynti Kauniin rouvan laaksossa, jossa on kymmeniä viinitupia.  Alueen viinivalikoimaa pääsimme maistelemaan Kulacs-ravintolassa. Ohjelmaa tarjosi taidokkaan mustalaisorkesterin esittämä musiikki. Harmittavaa oli, etteivät muusikot soittaneet perinteistä mustalaismusiikkia vaan kepeitä länsimaisia kappaleita.

Imola Platan-hotellissa oli useita altaita ja saunoja. Saunoista erityistä kummastusta herätti yksi, jossa heinäkärry törötti nurkassa. Tuoksu toi mieleen maaseudun heinäladot, mutta merkitys jäi viileässä saunassa epäselväksi. Ehkä mieleen piti tulla hikiset hetket heinäpellolla hohtavan auringon alla. Lisäksi käytössämme oli hotellin ulkopuolisen alueen ulkoilma-altaat sekä erilaiset sisäaltaat. Näin ollen liki jokaiseen Egerin päivän ohjelmassa oli unkarilaiseen tapaan lillumista ja rupattelua +37 asteisessa syvältä maan sisältä tulleessa terminaalivedessä. Vesi vaihdettiin joka päivä. Kylpyläkulttuuri on keskeinen osa unkarilaista elämää.

Ohjelma tarjoisi mahdollisuuden tutusta omin päin Egerin nähtävyyksiin, kuten monet Unkarin historian vaiheet kokeneeseen Egerin linnaan. Käymisenarvoinen kohde oli mm. marsipaanimuseo. Koko vanha Egerin keskusta on tulvillaan historiaa ja mielenkiintoista nähtävää: yliopisto, kirkkoja, kauppatori ja mm. erilaisia hallinnollisia rakennuksia. Onneksi aikaa jäi pistäytyä viinituvissa ja kahviloissakin.

Erikoisuutena hotelimme lähellä oli lämmin mineraalivesikaivo, josta kaupunkilaiset kävivät täyttämässä mitä moninaisempia pulloja ja purkkeja. Tämä maasta tuleva lämmin hyvänmakuinen vesi kuulemma parantaa terveyttä. Tässä iässä siihen onkin tarvetta!

Toinen kohde Budapest

Egeritä matkustimme bussilla Matra-vuoristoon. Matkan aikana oli aikaa ihailla unkarilaista maalaismaisemaa ja kevään kukkaloistoa. Matralla sijaitsee Unkarin korkein kohta Kékes. Laakea huippu yltää joko 1014 tai 1015 metriin. Epäselväksi jäi kumpi on tämänhetkinen virallinen mittaustulos. Ehkäpä turistilaumat kuluttavat mäen huippua niin, että se pikkuhiljaa kuluu matalammaksi.

Budapestissä majoituimme tuttuun Mercure Korona –hotelliin, jota osin remontoitiin. Hotellin sijainti oli mitä manioin. Sieltä oli helppo liikkua eri puolille pääkaupunkia joko kävellen tai julkisilla kulkuneuvoilla. Mercure Koronassa vietimme kolme yötä.

Kulttuuritarjontaamme kuului Budapestin Operettiteatterissa esitetty unkarilainen klassikko Mágnás Miska –operetti. Operetti rakentuu yllätykselliselle tarinalle, jossa tallirenki ottaa kreivin paikan. Juoni polveilee sinne ja tänne, mitä värittää kleptomaaninen isoäiti. Lopulta, kuten arvata saattaa, kaikki päättyy hyvin ja rakastavaiset saavat toisensa. Esitystä värittää pari taidokasta tanssikohtausta. Tuttuun tapaan täpötäysi unkarilainen yleisö suorastaan hihkui naurusta. Suomalaisella seurueellamme ei näyttänyt olevan yhtä hauskaa. Mistähän se johtui?

Viralliseen mutta vapaaehtoiseen ohjelmaamme sisältyi Jaskan johdolla mm- iltakävely Budan vuorella. Kirsikkapuut kukkivat ja historia huokui ympärillämme. Budapestin ohjelma tarjosi mahdollisuuden tehdä omia valintoja: vaatteiden hiplaamista, museovierailuja, käynti kauppahallissa jne. Osa joukostamme käväisi Helin johdolla Järvenpään ystävyyskaupungissa Vácissa. Minä en, harmillista kyllä, päässyt ihailemaan maalaiskaupunki Soltia.

Kulttuurimatkamme aikana Budapestissä on jokavuotinen kevätfestivaali, jolloin monipuolista kulttuuritarjontaa on ympäri kaupunkia. Virallisten ohjelman lisäksi voi nauttia erilaisista esityksistä. Me pysähdyimme kuuntelemaan jazzia ruokaa ja juomaa notkuvien tarjoilupisteiden ääreen.

Uutta kulttuurista kevätmatkaa haikaillen,

Pekka Rokka

Osa osallistujista Unkarin korkeimmalla kohdalla:

Egerin keskustaa. Taustalla historiallinen linna: