Unkarin kunnallista itsehallintoa säätelee voimassa oleva kunnallislaki vuodelta 2011. Sen mukaan kunnilla – joita Unkarissa on yli 3000 – on joukko lakisääteisiä tehtäviä, mutta ei verotusoikeutta niiden rahoittamiseksi. Ainoa verottaja on valtio, jonka budjetista ohjataan määrätyt osuudet kunnille, joiden tehtävänä on muun muassa sote-asiat, varhaiskasvatus, jätehuolto, kunnallistekniikka ja velvoitetyöllistäminen. Rahoituskäytännön ongelmana on, että se helposti ruokkii epäilyjä ”oikein” äänestäneiden kuntien suosimisesta ja ”väärin” äänestäneiden rankaisemisesta. Kunnilla on toki joitakin omiakin rahoituslähteitä, kuten erilaisten maksujen periminen (jätehuoltomaksu, vesimaksut, kiinteistövero sekä jotkut tarkastus- ja lupamaksut). Kunnat voivat myös omistaa kiinteistöjä ja saada niistä merkittäviäkin vuokratuloja, erityisesti Budapestin kaupunginosissa ja eräissä suuremmissa kaupungeissa. Pienillä kunnilla ei yleensä ole riittäviä resursseja esimerkiksi vesi- ja energialaitosten ylläpitoon, joten ne on velvoitettu huolehtimaan asiasta kuntayhtymien puitteissa. Sama koskee terveyskeskuksia, hoivakoteja ja muita sote-palvelukeskuksia.
Kunnilla on demokraattisesti valitut valtuustonsa ja pormestarinsa, joiden toimikausi on neljä vuotta. Pormestarin ohella tärkeä rooli on hallintojohtajalla, joka on käytännössä kunnanviraston esimies ja vastaa monista sellaisista tehtävistä, jotka Suomessa kuuluvat yleensä kunnansihteerin hoidettaviksi. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi matkailun ja elinkeinotoiminnan edistäminen, tie- ja katuverkoston rakentaminen ja parantaminen, puistot ja katuvalaistus, myyntitorien rakentaminen yms. Hankkeet kilpailutetaan ja päätökset tekee viime kädessä valtuusto. Toteutumisen edellytyksenä on tavallisesti rahoitustuki EU:n rahastoista, jotka ovatkin olleet Unkarin osalta varsin avokätisiä.
Kunnilla on periaatteessa kaavoitusmonopoli, mutta niiden riippuvuus valtiontaloudesta kyseenalaistaa niiden keinot pitää oma päänsä tapauksissa, joissa keskushallinnon tuella käynnistyy isoja hankkeita niiden alueella. En ole juuri törmännyt tapauksiin, joissa yksittäinen kunta olisi pystynyt turvautumaan vaikkapa ympäristöluvan epäämiseen tai uhkasakkojen määräämiseen, kun hankkeen takana – olkoonpa se sitten julkinen tai yksityinen investointi – on valtion johtoa lähellä olevaksi mielletty toimija.
Aiemmin myös opetustoimi oli osa kunnallista itsehallintoa, mutta nähtävästi kouluopetuksen keskitetty ohjaus ei ollut riittävää valtakunnallisen opetussuunnitelman kautta, sillä koulut on pari vuotta sitten siirretty suoraan Unkarin opetushallituksen alaisuuteen (se ei koske kirkon ja eräiden muiden uskonnollisten yhteisöjen kouluja). Yksittäisten kuntien ja oppilaitosten mahdollisuus oppikirjojen valintaan ja paikallisiin erityispainotuksiin on sen myötä kadonnut. Opettajista on siten tehty valtion virkamiehiä, joiden mahdollisuudet edunvalvontaan ovat huomattavasti kaventuneet (virkamiehillä ei ole oikeutta ryhtyä lakkoon tai muihin työtaistelutoimiin). Hallintotehtävien keskittäminen valtiolle on johtanut valtion aluehallintovirastojen (kormányhivatal) roolin korostumiseen ja viranomaisvalvonnan tehostumiseen. Tämä on selvästi ristiriidassa EU:n subsidiariteettiperiaatteen kanssa.
Artikkeli on ilmestynyt Suomi-Unkari -lehden numerossa 2-2019.