Keskikevään 2013 Unkari-tapahtumia

ELOKUVA

Unkarilaisen elokuvan sarja

Unkarin kulttuurikeskuksen ja Suomi-Unkari Seuran perinteinen unkarilaisen elokuvan sarja jatkuu huhtikuussa, jolloin nähdään kaksi palkittua esikoiselokuvaa.
Näytökset lauantaisin klo 14 Kino Engelissä, Sofiankatu 4, Helsinki.
Vapaa pääsy.

Attila Gigor: The Investigator (A nyomozó, 2008)
la 20.4.2013 klo 14.00 (huom. uusi aika!)
(6.4.2013 näytös peruuntui elokuvateatterin vesivahingon vuoksi)
väri, tekstitys englanniksi, 107 min
Gigor, oikealta nimeltään Attila Galambos, on tehnyt hallitun film noir -tyyppisen elokuvan, jossa on omalaatuista huumoria. Patologi Tibor Malkáv (osastaan palkittu Zsolt Anger) saa yllättävän tarjouksen. YLE esitti filmin vuonna 2010 nimellä Etsivä.

Simon Szabó: Paper Planes (Papírrepülők, 2009)
la 13.42013. klo 14.00
väri, tekstitys englanniksi, 94 min
Simon Szabón underground-miljöössä tapahtuvan elokuvan keskiössä on seitsemän nuorta, yhtenä hahmona ohjaaja itse, muina amatöörejä ja kavereita. Yhdistävänä tekijänä kaupunki, Budapest. Kaikilla on oma tapansa ratkaista ongelmansa tai joutua niihin.

Eurooppalaisen elokuvan viikko

Viikolla nähdään kaksi unkarilaista elokuvaa. Esitykset Eurooppasalissa, Malminkatu 16, Helsinki. Vapaa pääsy.

Ágnes Kocsis: Fresh Air (Friss levegő, 2006)
ke 24.4. klo 17.30 (huom. ajankohta)
Kaurismäkeläiseksi sanottu Ágnes Kocsisin esikoiselokuva on pieni helmi. Visuaalisesti kiehtova kuvaus äidistä ja tyttärestä, jotka kaipaavat haljuun elämäänsä jotain muuta.
Väri, tekstitetty englanniksi, 109 min

Bence Fliegauf: Csak a szél (Just the Wind, Unkari, Saksa, Ranska 2012)
pe 26.4. klo 15.45
Berliinissä viime vuonna Grand Prix -palkinnon voittanut ja loppusuoralla Euroopan Lux -palkinnosta kilpaillut elokuva on saanut alkunsa tositapahtumista. Minimalistinen elokuva seuraa yhden perheen elämää yhden päivän ajan.
Väri, tekstitetty englanniksi, 91 min.
http://ec.europa.eu/finland/pdf/eu_elokuvaviikot_esite.pdf

KIRJALLISUUS

Unkarilaisen runouden päivä

11. huhtikuuta, runoilija Attila Józsefin syntymäpäivä, on Unkarilaisen runouden päivä. Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa keskitytään 11.4.2013 klo 18.00 Hannu Launosen suomentamien Sándor Weöresin runojen kokoelmaan Kadonnut päivävarjo. Näyttelijä Ágnes Kaszás lukee tilaisuudessa Weöresin runoja unkariksi.
www.unkarinkulttuuri.com

Tervosen kirja

Espoon Suomi-Unkari Seura järjestää 18.4.2013 klo 18.00 Unkaria tullen mennen -kirjan ja Viljo Tervosen elämäntyön esittelyn Unkarin kulttuurikeskuksessa. Reima T. A. Luoto keskustelee Marketta Huitun kanssa.

Kirjallisuusmatka 2013

Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen, Goethe-instituutin, Ranskan instituutin ja Rikhardinkadun kirjaston luentosarjassa torstaina 16.5.2013 klo 18 Saksalais-ranskalais-unkarilainen runoilta.
Rikhardinkadun kirjasto, Helsinki
www.goethe.de/kirjallisuusmatka

NÄYTTELYT

Anna Makovecz

28.3.-5.5.2013 Galleria U
Avoinna ma-pe klo 10-18
”Tästä lähtien haluan maalata vain kaunista! Tämä ajatus tuli mieleeni tiskatessa, matkustaessani raitiovaunulla, jotain banaalia, arkipäiväistä ihmiselämään liittyvää asiaa tehdessäni. Ei sen takia ettenkö näkisi rumaa maailmassa, vaan siksi että haluan vahvistaa kaunista.”

Antal Révész

7.5.-19.5.2013 Galleria U
Hienovarainen grafiikka kuvaa elävästi Unescon maailmanperintökohteita Unkarissa sekä perintökohteeksi ehdotettuja maisemia. Näyttelyn yhteydessä järjestetään kirjallisuusilta Unkaria käsittelevistä matkakirjoista.

Katalin Haász

22.5.-28.6.2013 Galleria U
Haászin näyttely The Brief History of Time päättää Galleria U:n kevätkauden.
www.unkarinkulttuuri.com

Vizsolyin raamattu

Kalevan kirkon seurakuntasalissa Tampereella on esillä 15.3.-15.4.2013 valokuvaaja László Harisin kuusi erikoisen kaunista kuvaa Vizsolyin Raamatusta, ensimmäisestä unkarinkielisestä Raamatusta.
www.tampereenseurakunnat.fi/kaleva

Minä, te ja muut

Unkarilaisten Márta Badan ja Erika Lakatosin teoksia on mukana kansainvälisessä taidenäyttelyssä Työväenmuseo Werstaassa Tampereella 1.2.-26.5.2013. Näyttelyssä kuvataiteilijat määrittelevät teoksillaan kysymystä etniseen vähemmistöön kuuluvan naisen identiteetistä.
www.tyovaenmuseo.fi

MUSIIKKI

Lehárin Iloinen leski

Unkarilaisen säveltäjän Franz Lehárin rakastettu operetti Iloinen leski Vaasan kaupunginteatterissa 11.1.-13.4.2013.
www.teatteri.vaasa.fi

Bartókin Herttua Siniparran linna

Béla Bartókin Herttua Siniparran linna esitetään Suomen Kansallisoopperassa 12.4.-10.5.2013. Illan toinen teos on Leoncavallon Pajatso. Musiikinjohto Mikko Franck, ohjaus Vilppu Kiljunen.
www.ooppera.fi

Süle ja Takács soittavat Bachia

Johann Sebastian Bachin 6 sonaattia viululle ja pianolle kuullaan Olaus Petrin kirkossa (Minervankatu 6, Helsinki) kahden illan konserteissa.

ke 17.4.2013 klo 19
Sonaatit  A duuri, h-molli ja c-molli

to 18.4.2013 klo 19
Sonaatit E duuri, f-molli ja g-duuri

Esiintyjinä unkarilaissyntyiset Zoltán Takács – viulu (RSO:n ykkösviulisti) ja László Süle – piano
(säveltäjä, Metropolia AMK:n pop/jazz koulutusohjelman pianonsoiton lehtori). Konsertteihin on ilmainen sisäänpääsy, käsiohjelma 15 euroa.
www.unkarinkulttuuri.com

SEMINAARI

Mitä uutisten takana?

Seminaari perjantaina 26.4.2013 klo 15-17.30 Helsingissä. Aiheena EU:n ja Suomen mediassa esillä olleet ajankohtaiset teemat kuten Unkarin uusi perustuslaki. Puhujina mm. Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen, Szegedin yliopistosta (Unkari) valmistunut suomalais-unkarilainen oikeustieteen maisteri Anna Kaarina Kovács, Suomi-Unkari Seuran varapuheenjohtaja, valtio-opin dosentti Heino Nyyssönen Tampereen yliopistosta, Suomen PEN:in puheenjohtaja Jarkko Tontti, lähetystösihteeri György Urkuti Unkarin Helsingin-suurlähetystöstä ja johtaja Gábor Richly Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksesta. Puhetta johtaa kansainvälisen talouden professori (emeritus) Urpo Kivikari.

Ohjelma tarkentuu huhtikuun alussa.
Osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista 24.4. mennessä: toimisto@nullsuomiunkari.fi
www.suomiunkari.fi

TAPAHTUMA

Eurooppa-päivä

Kampintorilla Helsingissä järjestetään 8.5.2013 Eurooppa-päivän tapahtuma, jossa myös Unkari on esillä Unkarin suurlähetystön, Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen ja Suomi-Unkari Seuran voimin.
www.unkarinkulttuuri.com