Einojuhani Rautavaaran Kaivos-ooppera maailmanensi-illassa Unkarin valtionoopperassa
Hiljattain edesmenneen Einojuhani Rautavaaran Kaivos-ooppera nähdään näyttämökantaesityksenä tänä syksynä Budapestin valtionoopperassa. Kaivos kertoo Unkarin vuoden 1956 kansannoususta ja se esitetään Budapestissa osana kansannousun 60-vuotismuistovuotta. Oopperassa kaivokseen loukkoon jääneiden työläisten tarina toimii metaforana diktatuuria vastaan kapinoivalle yhteiskunnalle. Rautavaaran itsensä mukaan hän sävelsi oopperan tavattuaan Sveitsissä vuonna 1957 Unkarin kansannousun pakolaisia.
Rautavaaran 1960-luvun taitteessa säveltämän oopperan aihe osoittautui aikanaan poliittisesti araksi myös Suomessa, eikä sitä koskaan esitetty oopperalavalla. Konserttiversiona teos on kuultu Tampere Filharmonian esittämänä Tampereella 2010. Samaisesta esityksestä on tehty levytys (Ondine), joka nousi vuoden 2012 Grammy-ehdokkaaksi.
Kaivoksen ohjaa Vilppu Kiljunen. Kapellimestarina toimii unkarilainen Tibor Bogányi. Simonin roolissa on Tommi Hakala.
Illan toisena oopperana nähdään Unkarin valtionoopperan sävellyskilpailun voittajateos Rakkaus. Sen innoittajana ovat olleet Tibor Déryn novellit ja niihin perustuva Károly Makkin samanniminen elokuva. Oopperan nuori säveltäjä on Judit Varga ja ohjaaja Vilppu Kiljunen.
Kuva Péter Rákossy. Magyar Állami Operaház.
Esitykset Unkarin valtionoopperassa 21.10., 27.10., 29.10. ja 3.11.2016.
Kaivos-oopperan toteutuksesta vastaavat Unkarin valtionooppera ja FinnAgora.
Einojuhani Rautavaara kirjassa Örs Csete – Gábor Richly: Vuoden 1956 kasvoja ja kohtaloita, unkarilaisia ja suomalaisia ‒ 1956-os arcok és sorsok, magyarok és finnek. Docendo, 2016.
”Zürichissä oli suuret festivaalit. Minä matkustin Zürichiin varsinkin kuunnellakseni Schönbergin Moses und Aron -oopperaa, joka kai ensimmäisen kerran esitettin lavalla. Se oli historiallinen tapaus. Siellä Zürichin oopperan väliajalla tapasin sattumalta ryhmän unkarilaisia –. He kertoivat minulle, mitä edellisenä vuonna oli tapahtunut, ja siitä minä sain idean tähän oopperaan. He muistaakseni mainitsivat jonkin suljetun tilan, johon kapinallisia oli paennut ja jossa he joutuivat piiritykseen.
Aloin suunnittelemaan ja tekemään Kaivos-oopperaa seuraavana vuonna. Minua viehätti juuri se kaivos – oopperassa pitää mielellään olla joku miljöötekijä. Niin kuin Wagnerilla on germaaninen metsä, Urwald, ja Brittenillä puolestaan meri. Se antaa taustan. Tässä oli se kaivos, aivan erikoinen miljöö, jossa sitten todella mennään syvemmälle ja syvemmälle. Ensimmäinen näytös on kaivoskylässä siellä yläpuolella, toinen näytös on kaivoksen suulla, ja kolmas menee kaivoksen uumeniin, syvälle sisälle. Se toimi symbolina: miten mennään myös ihmiseen. Voi sanoa, että tämä ooppera on kertomus ihmisistä semmoisessa ajassa, jossa heidän on pakko valita ja määrittää itsensä valinnoillaan. Siinähän on se peruskonflikti: on auktoriteetti eli puolue, ja yksilöt ja vapaus.”