Ponkalan säätiö palkitsi Hilda Kozárin ja Sándor Vályn

Villa Kivessä Helsingissä jaettiin 26.8.2015 Ponkalan Säätiön tunnustuspalkinnot virolaiselle Suomen kirjallisuuden kääntäjälle Kadri Jaanitsille sekä Suomessa asuville unkarilaistaustaisille taiteilijoille Hilda Kozárille ja Sándor Válylle.

Hilda Kozárin installaatiot ovat Suomessa uudella tavalla moniaistisia, hän käyttää töissään muun muassa tuoksuja ja hajuja. Hän on toteuttanut teoksia ja työpajoja näkövammaisten kanssa. Monikulttuurisuus, identiteetti ja muisti ovat Kozárin taiteen keskeisiä teemoja. Sándor Vály taas assosioituu surrealistis-dadaistiseen taidesuuntaan ja on dokumentoinut fiktiivisen mytologian kansalliseepoksineen. Hänen projektinsa liittyvät kuvataiteen lisäksi myös elokuvaan, kirjallisuuteen ja musiikkiin.

Vuonna 1924 perustettu E.W. Ponkalan Säätiö edistää säädekirjansa mukaisesti Suomen ja sen sukukansojen keskinäisiä kulttuurisuhteita. Säätiön hallituksen puheenjohtajana toimii kirjailija Juhani Salokannel ja varapuheenjohtajana fil.tri Hannu Launonen.

Hungarian hot paprika -makkara on paras

Ferenc Vilisics voitti Stadin paras makkara -kilpailun, joka pidettiin elokuussa ensimmäistä kertaa järjestetyn makkarapäivän yhteydessä. Tuomaristo valitsi käsintehdyn Feri’s Hungarian hot paprika -tuoremakkaran parhaaksi 30 eri makkaran joukosta.
Tulisen ja paprikaisen voittajamakkaran myyntipaikat ja tilaustiedot löytyvät Feri’s Sausages Facebook-sivuilta.
www.facebook.com/ferissausages