Suomi-Unkari Seuran uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Botond Vereb-Dér, joka aloittaa tehtävässä 15.9.2021. Seuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja Marjatta Manni-Hämäläinen jää eläkkeelle loppuvuodesta.

Unkarissa maisteriksi valmistunut Vereb-Dér on opiskellut viestintää ja fennougristiikkaa. Hän kertoo aloittaneensa suomen kielen opinnot yliopistossa oppikirjasta, jonka yhtenä tekijänä oli seuran nykyinen puheenjohtaja Irmeli Kniivilä. Tällä hetkellä Vereb-Dér suorittaa medianomin YAMK-tutkintoa Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. Hän asuu perheineen Hämeenlinnassa.

Botond Vereb-Dér on toiminut useita vuosia suomalaisissa kaupungeissa kansainvälisten osaajien työllistymiseen, kotoutumiseen sekä kielenopetukseen liittyvissä hankkeissa. Ennen niitä hän työskenteli toimittajana Tampereella. Hänellä on kokemusta myös suomalaisesta järjestötoiminnasta ja vapaaehtoistyöstä, mm. juniorijääkiekkoilijoiden valmentajana.

Sekä suomea että unkaria puhuvan ja molemmat maat hyvin tuntevan Botond Vereb-Dérin koulutus ja työkokemus antavat hyvät valmiudet Suomi-Unkari Seuran toiminnanjohtajan tehtävään.

Suomi-Unkari Seura on vuonna 1950 perustettu valtakunnallinen yhdistys, jonka tavoitteena on edistää Suomen ja Unkarin välisiä yhteyksiä eri aloilla. Seuralla on yli 30 toimivan paikallisen jäsenyhdistyksen koko maan kattava verkosto.

Seura julkaisee tänä vuonna 40 vuotta täyttävää Suomi-Unkari-lehteä ja unkarin kielen oppimateriaaleja ja lisää Unkari-tietoutta myös erilaisia tapahtumia järjestämällä.