”Olen vieras niityllä ja polulla. Vieras maatilalla ja kerrostalojen keskellä. Vieras Tonavan rannalla ja rantabulevardilla, kapakassa ja jalkapallokentällä. Vieras kotona ja vieras vieraisilla. Inkognito, kaikkialla.”
Inkognito on omaelämänkerrallinen romaani transsukupuolisuudesta. Romaani ilmestyi vuonna 2010 (Inkognitó), mutta on sekä ajaton että hyvin ajankohtainen teos. Tänä keväänä se ilmestyi suomeksi Saarni Laitisen kääntämänä S&S-kustannusyhtiön julkaisemana.
Inkognito pysäyttää, vavahduttaa, vaatii lukemaan yhdeltä istumalta. Romaani kuvaa itseensä havahtumista, etsimistä, löytämistä, tutustumista, vierauden kokemusta, kaapista tulemista. ”Olenko oikeasti mies vai nainen?” Kysymys toistuu alati narratiivissa, ja ihmiset – rakastajat, tuntemattomat, lääkärit ja perheenjäsenet – vastaavat siihen eri tavoin lokeroiden, kuvaillen tai solvaten: poika, tyttö, kundi, nainen, neiti, hinttari, latentti ekshibitionisti tai maanikko. Tibor, joka on myös Noémi, hakee itseään, tutustuu itseensä ja alkaa toteuttaa itselleen oikeaa sukupuoli-ilmaisua.
”Haluaisin taikasauvan, jolla voisin muuttaa sukupuoltani silloin kuin tahdon. Välillä olisin naisen, välillä miehen ruumiissa. Aina mieleni mukaan. Mutta voi myös olla, että muuttuisin lopullisesti naiseksi. En tiedä.”
Kuvauksessa asettuvat vastakkain isän kannustama jalkapalloharrastus ja äidin meikkaaminen, itsensä hakeminen, lapsuuden traumat ja yhteiskunnan julmuus. Romaani kuvaa monia asioita: rakkautta, perheväkivaltaa, kuolemaa – elämää, joka kehystää kysymystä omasta identiteetistä. Kuvaus on kaunis, sirpaleinen, kipeää tekevä ja läkähdyttävä. Se vie huomion aisteihin: miltä näyttää, kuuluu, tuntuu. Se on pelottavaa, vaikuttavaa, elävää. Romaani vaatii lukijaa kokemaan – ei vain todistamaan – Tiborin/Noémin tarinaa. Se kuvaa sekä sukupuolidysforian kokemusta että loputonta transfobiaa, pelkoa ja häpeää olla oma itsensä, kun se ei ole turvallista, halua toisaalta tuhota osa itsestään ja toisaalta säilyttää se. Kaikkea tätä vasten piirtyy välähdyksiä onnesta, toivosta, intohimosta ja helpotuksesta.
”Sitten kuva herää henkiin, vastaa katseeseeni lasiruudusta, se olen minä, nainen, mies. Lasiruutu, lasivuori, lasihelmi, lasikuula, tämä on vain leikkiä, ajattelen, leikkiä sukupuolilla. Hymyilen, elän.”
Saarni Laitisen suomennos on vaikuttava: se on kaunis, mietitty ja paljastaa romaanin runollisen, sirpaleisen kuvamaailman ja tunnelman. Käännös säilyttää upeasti romaanin unkarilaisuuden, ja lukija tunteekin olevansa itse Unkarissa. Tämä on paras tänä vuonna lukemani kirja.
Narratiivi rakentuu palasista, jotka muodostavat kuvan siitä, millaista Tiborin/Noémin elämä on, kuka hän on, ja millaista on olla transihminen Unkarissa. Suomennos ei olisi voinut tulla tärkeämmällä hetkellä; Unkarissa transihmisten oikeuksia on sorrettu järjestelmällisesti jo pitkään, mutta viime vuonna sukupuolen vahvistamisesta tuli laitonta.
Tibor Noé Kiss: Inkognito
Suomentanut Saarni Laitinen
Kustantamo S&S, 2021
Teksti on ilmestynyt Suomi-Unkari-lehden numerossa 2-2021.
Lue myös Suomi-Unkari-lehden numerossa 2-2019 ilmestynyt artikkeli Budapest Pride ja HLBTIQ+-tilanne Unkarissa.