Eeva Savolainen

Budapest Pride

Kuva: Gabriella Csószo

Szivárvány Misszió Alapítvány’in vapaaehtoistyöntekijän Kama Peksan mukaan ensimmäinen tapahtuma pidettiin vuonna 1992, mutta silloin kyseessä oli pieni metsässä pidetty kokoontuminen, jota oli mainostettu homolehdessä. ”Ensimmäinen Pride-marssi oli vuonna 1997, ja se oli tosi nopea.” Peksan mukaan marssiin osallistui 300 tai 400 ihmistä — vuonna 2015 luku oli jopa 20 000. Vertailukohdaksi voidaan ottaa vuoden 2018 Helsinki Pride, johon osallistui lähes 100 000 ihmistä. Viranomaiset yrittivät vaatia vuoden 2019 kulkueen aitaamista, mutta vaatimus kumottiin. Budapest Pride ilmoitti sivuillaan 29.4., että kulkueeseen voi liittyä ”joka risteyksestä”.

Budapest Pride on kasvanut valtavaksi kulttuuritapahtumaksi. ”Kyseessä ei ole vain Pride-marssi vaan myös kulttuurifestivaali ennen marssia. Viime vuonna siitä tuli kuukauden pituinen festivaali.” Tänä vuonna Budapest Pride -festivaali alkaa 7.6. ja huipentuu 6.7. pidettävään kulkueeseen. Peksa kertoo Budapest Priden olevan kansainvälinen tapahtuma, ja pienempiä tapahtumia järjestetään ympäri vuoden. ”Pyrimme voimaannuttamaan yhteisöä ja tavoittamaan nuoremmat sukupolvet. Haluamme aktivoida ja ottaa heidät mukaan, koska tehtävää on paljon.”

 

Kuva: Davda Bereznai

Yhteisön haasteita

Millainen tilanne Unkarissa sitten on? ”Se ei ole mustavalkoista”, Peksa toteaa. ”Mielestäni asiat ovat menossa parempaan suuntaan kun vertaa siihen, millaista oli kymmenen vuotta sitten.” Peksa kuitenkin kertoo politiikkojen suhtautumisesta HLBTIQ+-ihmisiin; puhetta on ollut mm. eheytyshoidoista, vaikka ne on kielletty lainsäädännössä. Hän kertoo myös tuoreesta tapauksesta, jossa joukko romani- ja HLBTIQ+-nuoria oli kokoontunut katsomaan elokuvaa, ja kesällä 2018 perustetun äärioikeistolaisen Mi Hazánk Mozgalomin (suom. Kotimaamme-liike) jäsenet tulivat häiritsemään tapahtumaa. ”He keskeyttivät koko tapahtuman, vetivät johdot ja projektorin ja tietokoneen pois seinästä ja sanoivat asioita kuten ’lopettakaa homoseksuaalinen propaganda! Olette epänormaaleja! Menkää kotiin’. He [nuoret] olivat 16-vuotiaita ja hiton peloissaan, ja menivät kotiin”, Peksa kertoo. Hänen mukaansa häirintä ei johtanut minkäänlaisiin seuraamuksiin.

Poliitikot eivät siis suhtaudu kannustavasti. ”Eivät”, Peksa sanoo. Hänen mukaansa jotkin liberaali- ja vasemmistopuolueet käyvät Pridessä, mutta eivät yritä muuttaa asioita. Osa poliitikkojen viestinnästä on avoimen homofobista. Unkarin parlamentin puhemies László Kövér esimerkiksi rinnasti toukokuun puolivälissä homoparien adoptiot pedofiliaan ja väitti, että ”normaali homoseksuaali” ei pidä itseään tasavertaisena vaan pyrkii sopeutumaan.

Myös hallituksen propaganda tulee puheeksi. ”Täytyy sanoa, että he tekevät sen aika hyvin.” Peksan mukaan muutamat sanat — kuten perinne ja perhearvot — toistuvat viestinnässä ja ihmiset nielevät ne pureskelematta. Myös muilla haastattelemillani on sanottavaa hallituksen viestinnästä. ”Hallitus ei suhtaudu HLBTIQ+-järjestöihin avoimen vihamielisesti (poikkeuksena tästä ovat kaikenlaiset kansalaisjärjestöt), mutta HLBTIQ+-oikeuksista ja epätasa-arvosta ei puhuta, ja hallituksen puheessa ja kampanjoinnissa näkyy yhä vahvemmin ja vahvemmin ’perhettä ja avioliittoa puolustava’ viesti”, Hátter-seuran johtokunnan jäsen Bea Sándor toteaa. Sándorin mukaan suurin haaste on kaapista ulos tulemisen vaikeus.

Anna Borgos (Lábrisz) toteaa, että Unkarin perustuslaissa on määritelty, että avioliitto on miehen ja naisen välinen suhde. ”Ainakin voimme vaikuttaa siihen, mitä ihmiset ajattelevat perheen olevan.” Kymi Kristófy (Magyar LMBT Szövetség) toteaa, että rekisteröity parisuhde on ”melko hyvä” vaihtoehto. Borgos on samoilla linjoilla asioista. ”Se on melkein tasa-arvoinen avioliiton kanssa.” Borgos kuitenkin huomauttaa, että kumppanin lapsen adoptoiminen ei ole mahdollista, naispareilla ei ole mahdollisuutta keinohedelmöitykseen, eikä kumppanin sukunimen ottaminen onnistu. Tina Kolos (Transvanilla) kertoo, että naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevat transihmiset joutuvat eroamaan, jotta saisivat tunnustuksen sukupuolelleen.

Taistelu oikeuksista uuvuttaa Peksan mukaan aktivisteja. ”Me alamme väsyä – – ja olemme täysin burn outissa, kunnes istumme kotona ja itkemme, koska olemme vain niin väsyneitä tähän kaikkeen”, Peksa kertoo.

Millaista sitten on olla sateenkaari-ihminen Unkarissa?

Peksan mukaan se on vaikeampaa, jos on mukana aktivismissa ja politiikassa. ”Silloin joudut kohtaamaan kaiken”, Peksa toteaa. Hänen mukaansa normaali elämä on mahdollista, jos on ulkona kaapista vain valituissa piireissä eikä ole näkyvästi sateenkaari-ihminen. ”Jos sovit joukkoon, kaikki on OK.” Peksa kertoo kohtaavansa sanallista väkivaltaa lyhyiden hiustensa tähden. Hän kuitenkin painottaa, että kyseessä on hänen kokemuksensa. Peksan mukaan fyysistä väkivaltaa esiintyy, mutta ei usein. Transvanillan tietojen mukaan transihmisiin ei kohdistu fyysistä väkivaltaa, Kolos kertoo. Hän on silti kriittinen informaatiota kohtaan. ”Väkivaltaa on varmasti mutta se ei ole näkyvissä, eli en usko, että sitä on kovin paljon. Tai jos sitä on, sen uhrit ovat niitä, joihin emme pysty saamaan yhteyttä.”

Paikallinen vaihtelu on myös dramaattista. ”On ihmisiä, jotka ovat ulkona kaapista perheilleen ja työpaikoillaan, ja yhä useammat samaa sukupuolta olevat pariskunnat hankkivat lapsia. Mutta mahdollisuudet ovat hyvin erilaisia eri paikkakunnilla, ja esimerkiksi perheenjäsenten reaktiot vaihtelevat paljon”, Sándor kertoo. Peksan mukaan ihmisten on helpointa tulla ulos kaapista Budapestissä. ”Sen huomaa, että he muuttavat Budapestiin tai lähtevät ulkomaille”, hän sanoo.

Sateenkaari-ihmisenä koulussa ja työpaikalla

”Mielestäni unkarilaisten on melko vaikeaa löytää työpaikkaa, jossa voi olla avoimesti oma itsensä eikä tarvitse valehdella. Monikansallisissa yrityksissä on turvallisempaa, mutta ei sataprosenttisen turvallista”, Peksa sanoo.

”Näemme tutkimustuloksistamme, että noin 1/3 ihmisistä on ulkona kaapista töissä, 1/3 ei lainkaan ja 1/3 on ulkona muutamalle kollegalle”, Sándor kertoo. Hän kuitenkin huomauttaa, että kyselyihin vastaajat ovat yleensä koulutetumpia ja valtaosa heistä asuu Budapestissä.

Millainen tilanne sitten on kouluissa? ”Hiljaittain julkaistun koulujen ilmapiiriä tutkineen kyselymme mukaan 64 % vastanneista on joutunut verbaalisen häirinnän kohteeksi, 23 % on kohdannut fyysistä häirintää ja 13 % on joutunut väkivallan uhriksi koulussa.” Sándorin mukaan yhä useammat nuoret tulevat kaapista ulos, mutta eivät kaikki.

Borgos ja Kristófy kertovat, että Mi Hazánk -puolue yrittää saada läpi lakialoitteen, joka kieltäisi ”homoseksuaalisen propagandan” levittämisen kouluissa. Kristófyn mukaan jäsenet pyrkivät häiritsemään kouluvierailuohjelman toimintaa ja saattavat ilmestyä paikalle esimerkiksi Budapest Prideen. “He oikeastaan rikkovat sellaisen turvallisen tilan”, Borgos sanoo. “Se [häiriköinti] on väkivallan rajamailla”, Kristófy kommentoi.

Sukupuolen moninaisuus Unkarissa

Kolosin mukaan transihmiset ovat näkymättömiä yhteiskunnassa — binäärisillä transihmisillä on hänen mukaansa vähän näkyvyyttä, mutta ei-binäärisiä ihmisiä ei ole edustettuna lainkaan. Hän kertoo, että Transvanillan kyselyiden mukaan transihmisiin suhtaudutaan Unkarissa negatiivisesti. ”Transihmisiä ei tietenkään tunneta, joten heistä ei pidetä, mutta nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä trans-asioiden näkyvyyden lisääminen voi viivyttää oikeudellisia menettelyjä, joiden puolesta taistelemme”, hän kertoo. Kolosin mukaan lainsäädäntö kieltää kuitenkin sukupuolisyrjinnän.

Mitä Unkarin translaissa sitten tapahtuu? Kolosin mukaan kaikki sukupuolenkorjausprosessit on tällä hetkellä keskeytetty: kukaan Unkarissa ei voi korjata juridista sukupuoltaan tai muttaa nimeään sukupuoli-identiteettiinsä sopivaksi. ”Ei ole kunnollista lainsäädäntöä koskien juridista sukupuolen vahvistamista, eikä terveydenhuollossa ole ohjenuoria trans-terveydenhuollolle”, hän kertoo. Prosessit on toistuvasti jäädytetty ja aloitettu uudestaan; tällä hetkellä Kolosin mukaan transihmiset voivat saada tarvitsemiaan terveyspalveluita vain yksityisten klinikoiden kautta. ”Ihmiset, joilla ei ole rahaa, eivät pääse käyttämään mitään [terveyspalveluita]”. Hän kertoo, että koska asioita on niin vaikea saada eteenpäin, he ovat joutuneet olemaan toistuvasti yhteydessä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Kolosin mukaan Unkarissa tunnustetaan vain binääriset sukupuolet, ja esimerkiksi kaikki nimet ovat joko miesten tai naisten nimiä. ”Esimerkiksi minulla on melko feminiininen nimi, ja haluaisin ottaa toisen nimen, joka on hyvin maskuliininen miehen nimi — se toisi identiteettini paremmin esiin — mutten tietenkään voi tehdä sitä”, Kolos kertoo. Hänen mukaansa yhteiskunnallinen keskustelu on hyvin perinteisiin rooleihin pohjautuvaa. ”Sukupuoliroolit ja -stereotypiat ovat yhä jäykempiä yhteiskunnassa. Olemme menossa taaksepäin.” Kolos ottaa puheeksi sen, miten tällainen keskustelu vaikuttaa transihmisiin. ”Olemme tavallaan vain marginaalissa mutta tunnemme, miten pahaa tämä tekee meille. Ja ei-binäärisille ihmisille tämä on painajaismaista, koska mitä jäykempiä nämä näkemykset yhteiskunnassa ovat, sitä vaikeampi on olla sopimatta näihin lokeroihin.” Hän kertoo, että ei-binääriset ihmiset eivät myöskään voi saada sukupuolenkorjaushoitoja ilman binääristä diagnoosia.

Sukupuolen korjaaminen on Unkarissa monimutkainen prosessi, jossa valtion eri tahot tekevät yhteistyötä; Kolosin mukaan toiminta on ”eri ministeriöiden ja viranomaisten sisäistä” ja ”muuttuu koko ajan”. Tarvittavaa tietoa ei ole tarjolla, ja kuten Kolos toteaa, kysymys on ihmisoikeuksien rikkomisesta. Hän kertoo, että Transvanilla jätetään usein ulkopuolelle päätöksenteossa. ”Yhteisö on turhautunut, fragmentoitunut, jakautunut, riidoissa keskenään”, Kolos kertoo. Hänen mukaansa Transvanillalla on myös ollut ongelmia yhteistyön tekemisessä muiden HLBTIQ+-järjestöjen kanssa.

 

Vasemmalta oikealle: Bea Sándor, Kama Peksa, Kymi Krisztófy, Anna Borgos ja Tina Kolos