teksti:Kaisa Pietilä
Musiikin kuuntelu on yksi parhaista tavoista opiskella unkaria ja kehittää omaa kielitaitoaan. Kuuntelepa esimerkiksi Gergő Ráczin ja Reni Orsovain parin vuoden takaista hittiä Mostantól, ja olet aivan huomaamatta saanut kertaustunnin imperatiivin eli käskymuodon muodostamisesta ja käytöstä. Zsuzsa Konczin ikivihreä Ha én rózsa volnék voisi puolestaan olla oppikirjan esimerkkinä konditionaalin käytöstä.
Monille lehtemme lukijoille on varmasti tuttuja esimerkiksi nimet Omega, Locomotiv GT, Fonográf, Edda Művek, Piramis ja Neoton. Legendaarisia unkarilaisia yhtyeitä, joiden musiikkiin on tutustunut jo useampikin sukupolvi. Nyt haluaisin kuitenkin esitellä muutamia tämän päivän yhtyeitä ja esiintyjiä, joita itse kuuntelen päivittäin ja levittää näin unkarilaisen nyky pop-rock-musiikin ilosanomaa myös muille. Jokaisen bändiesittelyn kohdalla on QR-koodi, jonka kautta voit kuunnella kyseisen yhtyeen musiikkia.
Bagossy Brothers Company
Bagossy Brothers Company on vuonna 2013 perustettu unkarilainen indie pop-rock yhtye, jonka musiikissa on elementtejä myös folk-musiikista. Yhtye ja sen jäsenet ovat kotoisin Gyergyószentmiklósista, Transilvaniasta. Nimensä bändi on saanut keulahahmoiltaan Bagossyn veljeksiltä Norbertilta (laulu ja kitara) ja Lászlólta (basso, laulu). Heidän lisäkseen bändiin kuuluvat myös Szilárd Bartis (rummut), Attila Tatár (kitara, taustalaulu) ja Zsombor Kozma (viulu, harmonikka, koskettimet).
Yhtyeen ensimmäinen albumi Elviszlek julkaistiin vuonna 2015, mutta varsinaisesti vuoden 2018 hitti Olyan ő räjäytti pankin ja nosti bändin kaikkien huulille. Muita hittejä heiltä on mm. Visszajövök, Van ez a hely, Gyere velem, Valahol itt ja Maradj így. Bändi on muutamassa vuodessa noussut unkarilaisen musiikkikentän aivan kärkikastiin, ja yhtyeen keikat ovatkin jatkuvasti loppuunmyytyjä. Näin oli myös tammikuussa 2022, kun yhtyeen uran toistaiseksi suurin tapahtuma, jättikeikka Budapestin Papp László -areenalla veti hallin täydeltä kuulijoita. Itse olen nähnyt tämän ehdottoman suosikkibändini livenä toistaiseksi vain kerran, mutta keikkakalenteri on aina tarkassa tarkastelussa Unkarin matkojen ajankohtia suunnitellessa.
Bagossy Brothers Company Spotifyssa
HoneyBeast
HoneyBeast on unkarilainen platina- ja kultalevyjä saanut bändi, jonka musiikissa yhdistyy elementtejä popista, rockista ja funkista. Yhtye on toiminut nykymuodossaan vuodesta 2011, mutta toimi aiemmin hieman eri kokoonpanolla nimellä Honey Bee. Yhtyeeseen kuuluu laulaja Zsófia Tarján, kitaristit Zoltán Bencsik-Kovács ja Árpád Tatár, basisti Tibor Lázár, rumpali Tamás Kovács sekä kosketinsoittaja Zsolt Kővágó. Yhtye nousi suuren yleisön tietoisuuteen osallistuttuaan vuoden 2014 Euroviisukarsintoihin kappaleella A Legnagyobb hős. Muita hittejä heiltä on mm. kappaleet Így játszom, Bódottá, Védtelen ja Idevaló.
Laulaja Zsófia Tarján tulee taiteellisesta perheestä, sillä hänen äitinsä on Jászai Mari -palkittu näyttelijä–laulaja Judit Hernádi ja isänsä oopperalaulaja Pál Tarján.
Margaret Island
Margaret Island on vuonna 2014 perustettu unkarilainen bändi, joka on saanut nimensä Budapestissa sijaitsevalta Margit-saarelta. Bändin ensimmäiset biisit kirjoitettiin englanniksi, ja siksi bändin nimikin on englanniksi. Yhtyeen perustajajäseniä ovat laulaja Viki Lábas, kitaristi Bálint Fústös ja basisti Kristóf Törőcsik. Heidän lisäksi vakiokokoonpanoon kuuluu myös pianisti Norbert Bejan. Keikkakokoonpanoon kuuluvat lisäksi rumpalit Dániel Gerendás ja Bertalan Sárkány, kitaristi Tamás Verók ja pianisti Kurszán Koltay. Yhtyeen musiikissa yhdistyy akustisen musiikin ja folk-popin kaikumaailmat, ja siinä on myös paljon vaikutteita unkarilaisesta kansanmusiikista.
Bändin ensimmäinen musiikkivideo, englanninkielinen Soaked in life julkaistiin helmikuussa 2014. Myöhemmin kuuluisa unkarilainen muusikko, säveltäjä ja sanoittaja János Bródy kirjoitti lauluun uudet unkarinkieliset sanat, ja tästä versiosta tulikin bändin ensimmäinen radiohitti Nem voltál jó. Siitä lähtien bändi on tehnyt kappaleensa unkariksi, ja he kokevatkin tavoittavansa yleisönsä paremmin omalla äidinkielellään. Bändin muita hittejä ovat mm. Eső, Hóvirág, Veled minden ja Ringató. He versioivat unkarilaisen runoilijan János Arany’n runon A rab gólya vuonna 2017, jolloin runoilijan syntymästä tuli kuluneeksi 200 vuotta.
Soulwave
Soulwaven tarina alkoi Körmendissä vuonna 2007, kun laulaja Máté Fodor ja kitaristi Ádám Huszár päättivät yhdessä perustaa bändin. Alkuvuodet he tekivät musiikkia englanniksi, mutta eivät saaneet mainittavaa menestystä. Muutaman vuoden tauolla oltuaan bändi koki muutamia kokoonpanomuutoksia, ja nykyään bändiin kuuluu Fodorin ja Huszárin lisäksi kitaristi Ferenc Szabó, basisti Attila Pap ja rumpali Barnabás Tóth. Vuonna 2015 julkaistu ensimmäinen unkarinkielinen sinkku Szélcsend sai listasuosiota ja varmisti yhtyeen päätöksen vaihtaa laulukieleksi unkarin. Tämän jälkeen kiinnostus yhtyettä kohtaan kotimaassa kasvoi ja yhtye sai levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa. Bändi voitti vuoden 2017 Vuoden tulokkaan Fonogram-palkinnon, ja saman vuoden hitti Kalandor oli ehdolla Comet-palkinnon saajaksi Vuoden kappale -kategoriassa. Muita yhtyeen hittejä ovat mm. Nehezen múlik ja tuorein julkaisu Sorstalan.
Halott Pénz
Halott Pénz on toiminut vuodesta 2004 lähtien. Alunperin bändi oli räppäri Dávid Marsalkón sooloprojekti, mutta vuodesta 2013 lähtien yhtyeessä on ollut seitsemän jäsentä: Dávid Marsalkó (laulu, lyriikat), Márk Járai (laulu), Gábor ”Venom” Boros (DJ), Barnabás Prifer (kitara, taustalaulu), Samu Papp (koskettimet), Dávid ”Ninja” Mihalovics (basso) ja Mátyás Varga (rummut). Bändi sekoittaa musiikissaan lukuisia eri tyylejä. Viime vuosina bändistä on kasvanut yksi Unkarin suosituimmista yhtyeistä, joka kiertää kaikki suurimmat festarit ja tunnetuimmat esiintymispaikat. Bändin tunnetuimpia hittejä on mm. Valami van a levegőben, Amikor feladnád ja Melletted. Laulaja Mark Járailla on hyvin tunnistettava ääni, josta itse pidän kovasti. Luultavasti juuri siksi tämänkin bändin kappaleet eksyvät toistuvasti soittolistalleni.
Leander Kills
Leander Kills on vuonna 2015 laulaja Leander Kötelesin sooloprojektina startannut metallibändi, joka on julkaissut toistaiseksi neljä studioalbumia. Yhtyeeseen kuuluu laulaja-pianisti-basisti Kötelesin lisäksi kitaristit Miklós Czifra ja András Vermes sekä rumpali Valentin Jankai. Bändin musiikkityyli on jotain hard rockin ja metalcoren välimaastosta. Heidän kuunnelluimpia kappaleitaan ovat mm. Kicsinyi falum, Madár ja Nem szól a harang. He ovat tehneet myös omia versioitaan tunnetuista unkarilaisista kappaleista, mm. Péter Mátén Hull az elsárgult levél on saanut heidän käsissään uuden, väkevämmän asun. Olin kerran katsomassa Budapestissa Vígszínházin musikaalia A Padlás, kun huomasin osaavani yhden musikaalin lauluista alusta loppuun ulkoa. Ihmettelin, miten se on mahdollista, kun en ollut koskaan aiemmin kyseistä esitystä nähnyt, mutta myöhemmin tajusin kuunnelleeni kymmeniä kertoa Leander Killsin versiota kappaleesta Fényév távolság.
4S Street
4S Street on melko tuore nimi unkarilaisessa musiikkikentässä. Bändi ja sen jäsenet ovat kotoisin Gyergyószentmiklósista, Transilvaniasta. Yhteyeeseen kuuluu laulaja Alin Nicuta, kosketinsoittaja Csaba Mihály, kitaristi Loránd Fülöp, basisti László Szab ja rumpali Andor Pál. Yhtye perustettiin vuonna 2018, ja oli vuonna 2022 ehdolla meidän Emma-palkintoa vastaavan Fonogram-palkinnon saajaksi Vuoden tulokas -sarjassa. Heidän ensimmäinen albuminsa Fellegvár julkaistiin vuonna 2019 ja toinen, Szebb napok marraskuussa 2021. Kuunnelluimpia kappaleita ovat Mesélek a bornak ja Üzenet a távolból.
Bändin musiikkia kuunnellessa tarkkakorvainen saattaa kuulla vivahteita toisen samasta kaupungista lähtöisin olevan yhtyeen, Bagossy Brothers Companyn musiikin kanssa. Tämä ei olekaan ihme, sillä bändin tuottajana on toiminut László Bagossy. Muutenkin yhtyeiden yhteistyö on tiivistä, ja 4S Street on esiintynyt usein myös Bagossy Brothersin lämmittelijänä, myös tammikuun 2022 jättikeikalla Papp László -areenalla.
Azahriah
Azahriah on toinen nouseva nimi unkarilaisessa musiikkikentässä. Hän on Budapestissa vuonna 2002 syntynyt laulaja-lauluntekijä ja vloggari. Hän tuli alunperin tunnetuksi YouTube-videoistaan, joita hän julkaisi nimellä Paul Street, viitaten Ferenc Molnárin klassikkoromaanin Pál utcai fiúk.
Azahriah on julkaissut kaksi englanninkielistä studioalbumia: I´m worse vuonna 2020 ja Camouflage vuonna 2021. Lisäksi häneltä on ilmestynyt useita sinkkuja unkariksi, usein yhteistyössä toisten artistien kanssa. Viime aikoina hän on tehnyt yhteistyötä erityisesti Deshin kanssa, ja heidän kappaleensa ovat saaneet valtavasti kuunteluita YouTubessa: MIND1 on kerännyt jo yli 19 miljoonaa ja RÉT yli 17 miljoonaa kuuntelukertaa.
Azahriah oli ehdolla vuoden 2022 Fonogram-palkinnon saajaksi vuoden tulokkaan ja vuoden modernin kotimaisen pop-rock albumin/äänitteen kategoriassa.