Pentti Väistö

Kuva: Pentti Väistö

Balatonin ympäri viidessä päivässä – Tisza-järvi hoituu päivässä

Muuan Unkarissa asuva suomalaismies väitti minulle, että Unkarissa on eniten polkupyöriä EU:ssa suhteutettuna asukaslukuun. Epäilin, enkä uskonut. Hän esitti väitteensä tueksi EU:n tilaston. Epäilin edelleen toteamalla, että tilastothan ne vasta valehtelevatkin. Nyt olen perunut epäilyni. Unkarissa pyöräillään todella paljon. Täällä se on perhelaji. Jos ette usko, niin tulkaapa ajelemaan Tonavan rantatöyräälle, Balatonille tai Tisza-järvelle. Mutta paras tulla keväällä tai syksyllä, sillä silloin on enemmän tilaa ajaa.

Itse olen nyt vuoden aikana järjestänyt kavereilleni kaksi Pentin Pyöräily -nimellä kulkevaa pyöräretkeä Balatonin ympäri. Aiemmin vuonna 2009 alkaneen tapahtuman reitit ovat kulkeneet Venäjän Karjalassa ja Virossa. Syyskuussa 2016 ajoimme Balaton-järven ympäri vastapäivään, keväällä 2017 myötäpäivään. Molemmilla kerroilla kilometrejä kertyi noin kolmesataakolmekymmentä. Lähtö- ja lopetuspaikkamme oli järven etelärannalla oleva Siófok, josta vuokrasimme pyörät.

Tiszajärven ympärysmitta on 65 kilometriä, joten se on sopiva yhden päivän retkikohde. Pyörätie on erinomainen, eikä maantieosuutta ole kuin aivan loppuvaiheessa viitisen kilometriä. Pyörän voi vuokrata Tiszafüredissä olevasta polkupyöräkeskuksesta noin 12 euron vuorokausihintaan.

Vuokrapyörällä mutkitellen 

Balatonilla käyttämämme pyörävuokraamo suosii unkarilaisia Csepel-merkkisiä 24-vaihteisia pyöriä. Ajokokemuksemme niillä on molemmilla kerroilla ollut hyvä. Vuokra on 10–12 euroa vuorokaudelta. Hintaan sisältyvät laukut, kypärä ja lukko. Vuokraaja tuo pyörät haluttuun lähtöpaikkaan ja noutaa ne palattaessa. Mitään haavereita tai huoltotarpeita kesken matkan meille ei ole sattunut. Jos sattuu, niin soitto vuokrafirmaan, ja apua on saatavissa.

Kummallakin kerralla käytimme matkaan viisi ajopäivää, maanantaista perjantaihin. Jos järven kiertää lyhintä reittiä seuraten rantaviivan pyöräteitä, niin matkaa kertyy nipin napin 200 kilometriä. Me ajoimme mutkille saadaksemme enemmän kilometrejä ja myös enemmän näkemystä Balatonin ympäristöstä. Varsinkin pohjoispuolella järveä on hienoja ”vuoristoja”, joille nouseminen avaa aivan huikeat näkymät Balatonille ja vuorten rinteillä oleviin kyliin. Nousut pistävät puhisemaan, mutta eivät ole ylitsepääsemättömiä.

Normaalikuntoinen liikkuja, jollaisia me kaikki Pentin Pyöräilyyn osallistuneet olemme olleet, ajaa helposti 70–90 kilometriä päivässä, joten kiireinen pyöräilijä voi hyvin kiertää Balatonin kolmessakin päivässä, mutta miksi kiirehtiä – kannattaa ottaa aikaa myös hieman lepoon ja maisemien ihailuun.

Rentoutusta termaalijärvessä

Huhtikuun viimeinen viikko tänä keväänä osoittautui hyväksi ajankohdaksi. Oli sateetonta ja lämpötila päivisin 15–20 astetta. Onneksi, sillä edellinen viikko oli hyytävän kylmä, 3–5 astetta ja vesisadetta. Ajoimme ensimmäisenä päivänä Siófokista Hévíziin. Matkaa kertyi 90 kilometriä, mutta koska Balatonin eteläranta on tasaista, se ei tuottanut kenellekään ongelmia. Majoituimme Hévízissä Castrum Campingin huoneisiin.

Toisena ajopäivänä muutimme hieman alkuperäissuunnitelmaa ja otimme löysemmin. Jätimme Pikku-Balatonin väliin ja ajelimme Keszthely’ssä ja katselimme Balatonia hieman pohjoisen suuntaan. Kilometrejä kertyi noin neljäkymmentäviisi. ”Ajelulla” ja ”löysäilyllä” oli tarkoituksensa. Meille jäi aikaa kellua Hévízin termaalijärvessä. Jäykähköille lihaksille järvi tekee todella hyvää, se rentouttaa ja nostaa mielialaa. Huhtikuun lopussa järven lämpötila oli 32 astetta.

Kartta pitää oikealla tiellä

Balatonin alueen pyöräilyreiteistä on olemassa erittäin hyvä kartta. Niitä saa matkailuneuvonnoista sekä pyörävuokraamosta. Karttaan on merkitty 16 eri reittivaihtoehtoa, joista voi suunnitella itselle sopivan kokonaisuuden. Koko järveähän ei tarvitse ahnehtia yhdellä kertaa, reittejä riittää yhden päivän matkoista vaikkapa kahdeksi viikoksi. Reitit on hyvin merkitty, ja jos sattuu ajamaan harhaan, ei tarvitse hätääntyä, kun muistaa kumman käden puolella järvi on. Tämän tietäen ”kaikki tiet vievät lopulta Balatonille”. Itse suosittelen järven kiertäjille sen ajamista myötäpäivään.

Meidän keväinen reittimme jatkui Hévízistä kiertotietä ylös vuorille, alas rantaan ja taas ylemmäs Tapolcaan. Neljännen ajopäivän aamuna palasimme taas rantaan, pyörähdimme Mencshely’n kautta Balatonakaliin ja yöksi Tihany’n rantaan. Tihany’sta ajoimme viidentenä päivänä takaisin Siófokiin – ja olimme onnellisia. Poikkeuksetta kaikki olivat ihastuksissaan sekä omasta jaksamisesta, muotoutuneesta ryhmähengestä sekä fyysisen rasituksen ja henkisen virkistäytymisen tuomasta ilosta. Suosittelen!

kuva: Mikko Aaltio

Balaton-linkkejä

Bikemap-sivuston Balatonin ympärys -reitti:
https://www.bikemap.net/en/route/243634-balaton-kor/
Balatonin nähtävyys- ja palvelukartta:
http://gotohungary.com/balaton-map

 

Juttu on alun perin ilmestynyt Suomi-Unkari-lehdessä 2-2017.