Arkisto

Aiempia tapahtumia

Mathias Rex -ravintolan herkkuja Hyvinkäällä 23.3.2018

Perjantaina 23.3. kokoonnuimme Härkävehmaan koulun kotitalousluokkaan opettelemaan unkarilaisten herkkujen valmistamista. Opettajana toimi tällä kertaa Laszlo Szilagyi, joka piti unkarilaista Mathias Rex -ravintolaa Karkkilassa 2008-2010. Ruokalistalla oli pörkölt persiljaperunoilla, porsaanleikkeet sienillä ja rizibizillä ja Gundelin letut. Opimme samalla taloudellista raaka-aineiden käyttöä ja ruokalajien valmistumisen ajoittamista. Nälkäisenä ei kenenkään tarvinnut lähteä kotiin.

Unkarin alkeiden kertauskurssi maaliskuussa 2018

Kahtena viikonloppuna Hyvinkään opistolle kokoontui ryhmä unkarin kielen opiskelijoita verestämään taitojaan. Opettajana toimi Irene Wichmann. Hyvinkään Suomi-Unkari Seura tarjosi opiskelijoille lauantaisin lounaan, ja käytännön toteutuksesta vastasi Risto Kaisla. Ensimmäisenä lauantaina oli Kalevalan päivän kunniaksi hernekeittoa ja toisena Unkarin kansallispäivän kunniaksi gulassia. Kertasimme kurssilla verbin taivutusta, tien kysymistä ja neuvomista, paikallissijoja ja sijainteja. Opettaja ilahdutti meitä …

Unkarin alkeiden kertauskurssi maaliskuussa 2018 Read More »

Mindenki-lyhytelokuva Hyvinkäällä 8.3.2018

Vuonna 2017 parhaana lyhytelokuvana Oscarilla palkittu unkarilainen lyhytelokuva Mindenki sai Suomen ensi-iltansa Hyvinkäällä 8.3. vuosikokouksen yhteydessä. Elokuva sijoittuu 1990-luvun alkuun, ja kertoo tytöstä, joka aloittaa uudessa koulussa ja koulun palkitussa kuorossa. Kuoron johtaja on karismaattinen ja hän tavoittelee palkintoja kiihkeästi. Elokuva oli juuri niin ihastuttava, kuin odottaa saattoi.

Raakamakkarakurssi 29.1.2018

Maanantaina 29.1.2018 Ferenc Vilisics tuli Hyvinkäälle opettamaan raakamakkaroiden valmistusta. Osallistujista muutamat olivat jo aiemmin kokeilleet tehdä makkaroita, mutta Ferillä oli kaikille uutta tietoa ja käytännön vinkkejä. Aluksi kuulimme raaka-aineista, lihasta, rasvapitoisuudesta, suolesta ja mausteista. Sitten ryhdyimme toimeen: liha paloiteltiin ja jauhettiin, mausteet sekoitettiin ensin keskenään ja sitten jauhelihaan huolellisesti. Makkaraprässi täytettiin massalla, suoli ujutettiin paikoilleen …

Raakamakkarakurssi 29.1.2018 Read More »

Hevosmatkalle Unkariin -tilaisuus tammikuussa 2018

Maanantaina 22.1.2018 Kati Piispanen Akác tanya -hevostilalta Unkarista tuli kertomaan meille hevosmatkailusta Unkariin. Katin esitelmä kattoi hevosten historiaa Unkarissa, unkarilaiset hevosrodut, harrastuslajit mukaan lukien hevosteatterin, kisat ja hevosmatkailun kehityksen 1930-luvulta saakka. Esitelmän jälkeen nautimme unkarilaista kahvia ja tuliaisherkkuja. Suuret kiitokset Katille erittäin mielenkiintoisesta esitelmästä!

Ystävyyskaupunkien puhallinorkesterit vierailulla 17.6.2017

Hyvinkäänkylän puhallinorkesteri kutsui kahdesta Hyvinkään ystävyyskaupungista puhallinorkesterit vieraiksi kesäkuun puolivälissä. Kecskemétistä saapui Kecskeméti Városi Fúvózenekár ja Bad Hersfeldistä, Saksasta Blechbläserensemble der MSO, GSO und KDS Bad Hersfeld. Lauantaina 17.6.2017 kaikki kolme puhallinorkesteria esiintyivät yhdessä aamupäivällä torilla ja illalla Hyvinkääsalissa.Toriesiintyminen sujui kesäisessä säässä, kuvassa vierailun isännät eli Hyvinkäänkylän puhallinorkesteri: Kaunis sää ja kauaskantava musiikki houkutteliva paikalle …

Ystävyyskaupunkien puhallinorkesterit vierailulla 17.6.2017 Read More »

Hyvinkään seurakunnan tilaisuus 27.5.2017 Herusissa

Tapasimme lauantaina 27.5.2017 Hyvinkään seurakunnan 100-vuotisjuhliin kutsuttuja kansainvälisiä vieraita. Suomalainen järvimaisema ihastutti vieraita pilvisenäkin päivänä. Kecskemétin luterilaisesta seurakunnasta, vieraiksi saapuivat Enikö Hülej ja György Krett. Muut vieraat olivat Virosta, Venäjältä ja Kroatiasta. Nautimme päivällistä ulkona, ja illan viiletessä entisestään siirryimme sisätiloihin. Jokaista vierailijaryhmää oli pyydetty valitsemaan laulu, jonka voi esittää ja mahdollisesti opettaa muille. Kuulimme …

Hyvinkään seurakunnan tilaisuus 27.5.2017 Herusissa Read More »

Pääsiäinen Unkarissa – esitelmä kirjastolla 6.4.2017

Sekä nuorille että vanhemmille osallistujille jaettiin jo ennen esitelmän alkua väritystehtävät, joista sai värittää ja askarrella pääsiäiskoristeita tai -kortteja esitystä kuunnellessa. Esitelmässä kerrottiin pääsiäistä edeltävästä paastosta, eri päiviin kuuluvista perinteistä ja ruoista sekä kauppojen aukioloista pyhien aikana. Unkarissa 40 päivän paasto ennen pääsiäistä on suuremmassa asemassa kuin Suomessa, ja paaston aikana pidättäydytään lihasta. Paastonajan ruoat …

Pääsiäinen Unkarissa – esitelmä kirjastolla 6.4.2017 Read More »

Kansainvälinen Hyvinkää – pienet matkamessut 3.-4.3.2017

Hyvinkään kaupungin aloitteesta paikalliset ystävyysseurat pohtivat, mitä voisivat tehdä yhdessä. Kaikilla ystävyysseuroilla on samankaltaisia haasteita toiminnassaan: jäsenmäärät ovat vähenemään päin, ja toiminta tavoittaa melko vähän ulkopuolisia. Yhdessä tehden on mahdollista saada tapahtumaan monenlaista ohjelmaa ja laajempi yleisö. Ensimmäiseksi toteutettavaksi ideaksi valikoitui pienten matkamessujen nimellä kulkenut ehdotus, ja tapahtumapaikaksi pääkirjasto. Tapahtumaan osallistuivat Hyvinkään Suomi-Unkari Seuran lisäksi …

Kansainvälinen Hyvinkää – pienet matkamessut 3.-4.3.2017 Read More »