Itä-Euroopan tila ja tapahtumat kolmisenkymmentä vuotta sitten ennakoivat käänteentekeviä muutoksia ja mullistuksia. Etenkin Unkarissa järjestelmämuutoksen enteet oli helppo havaita. Olin ei-unkarilaisena mukana Blue Ribbon Commission -nimisessä ryhmässä, joka valmisteli Unkaria markkinatalouteen, kapitalismiin ja demokratiaan. Ryhmän jäsenistä osa asui Unkarissa ja osa oli ulkounkarilaisia, kuten tunnettu sijoittaja ja hyväntekijä Georg Soros, jonka nimi esiintyy nykyään tiuhaan maan mediassa.
”Sininen nauha” ‒ Atlantin valtameren nopeimmin ylittävälle alukselle annettu tunnustus ‒ oli osuva nimi unkarilaiselle uudistusryhmälle. Ainakin alussa Unkarin valtiolaiva oli uudella väylällä muiden edellä oikean kurssin ja ripeän vauhdin ansiosta.
Vuonna 1990 pidettiin monen puolueen vapaat vaalit. Unkari oli nyt demokratia, vaikka yhtä ja toista sen valmiudesta puuttui. Puolueiden, vaalien ja muiden poliittisten rakenteiden lisäksi demokratiassa tarvitaan etenkin oikeuslaitoksen, median, tieteen, taiteen ja talouden instituutioita, joiden odotetaan toimivan vapaina poliittisen vallan painostuksesta ja korruptiosta.
Yhtä tärkeää kuin edellä sanottu on, että maassa toimii vapaa kansalaisyhteiskunta. Demokratia olisi tyhjä kuori, köyhä ja tylsä elinympäristö ilman valppaita kansalaisia ja heidän yhteisöjään.
Unkarille oli alun alkaen selvää hakea Euroopan unionin jäsenyyttä. EU esitti ja asetti hakijoille pitkän asialistan, jonka joka kohdassa hakijamaan oli saavutettava tietty taso ja valmius edellytyksenä jäsenyydelle. Unkari kehitti määrätietoisesti järjestelmäänsä ja tuli EU:n jäseneksi vuonna 2004 ensimmäisten entisten sosialistimaiden joukossa. Jo aiemmin Unkarista oli tullut Naton jäsen.
EU ohjeisti ja opasti tulevia jäseniä hyvin aktiivisesti, mistä hakijat eivät aina pitäneet. Mutta eivät EU:n jäsenetkään aina pidä siitä, että Bryssel myös niitä ohjeistaa, oikaisee ja joskus yrittää rangaistakin. En usko, että EU toimii näin kiusatakseen jäsenvaltioita vaan pikemmin silkasta välttämättömyydestä. Ellei yhteisö piittaa siitä, noudattavatko sen jäsenet hyväksymiään periaatteita ja sääntöjä, se vaarantaa yhtenäisyytensä ja lopulta olemassaolonsa.
Unkarilaiset ovat kansalaisia valtiossa, joka omasta vapaasta tahdostaan ilman ulkoista painostusta tai rajoittamista päättää kansainvälisistä suhteista ja asemastaan ‒ liittymisistä, kuulumisista ja eroamisista. EU:sta voi erota, jos siinä mukana oleminen ahdistaa, ja sen jälkeen on kaksi vaihtoehtoa: hakea jäsenyyttä Euraasialaiseen talousunioniin, jossa Venäjä on vaikutusvaltaisin jäsen, tai jäädä Euroopan kahden unionin ulkopuolelle kuten Sveitsi, Norja, Islanti ja pian myös Britannia.
Unkarin hallitus on arvostellut toistuvasti ja hyvin kärkevästi Brysseliä. EU-jäsenyyden piinasta siis pääsee eroon joko menemällä kimppaan Venäjän kanssa tai alkamalla pärjäillä omillaan kuten Sveitsi ja Norja.
2000-luvun vaihteessa Viktor Orbán vieraili Suomessa pääministerinä. Minulla oli tuolloin kahdenkeskinen keskustelu hänen kanssaan. En osannut vastata tehtyyn kysymykseen, miten Unkarista voisi tulla Suomi. Mutta yritin kertoa, miten Suomesta tuli Suomi.
Muistan kertoneeni, että onneksi viha ei oikein sovi suomalaiseen politiikkaan. Meillä mikä hyvänsä puolue voi löytää itsensä seuraavien tai sitä seuraavien vaalien jälkeen samasta hallituksesta minkä hyvänsä toisen puolueen kanssa. Toisissa oloissa vihan politiikka jotain kansanosaa tai yksittäisiä ihmisiä kohtaan voi auttaa valtaan pääsemisessä ja vallassa pysymisessä, mutta aina sen seuraukset ovat tuhoisat.
Mitä kaikkea Suomesta kerroinkin, se ei tehnyt unkarilaiseen vieraaseen pysyvää vaikutusta. Kun pääministeri Orbán viime vuosina on maininnut nimeltä Unkarille esikuvaksi kelpaavia maita, Suomi ei tietääkseni ole ollut mainittujen joukossa, joka onkin koostunut Suomeen verrattuna varsin toisenlaista valtioista.
Mutta vaikkei meistä olisikaan esikuvaksi, kumppaniksi me varmasti kelpaamme. Suomen ja Unkarin kumppanuudella on pitkät perinteet. Lähihistoriassa Suomella oli monitahoinen ja monitasoinen kumppanuussuhde sosialistiseen Unkariin, jolla ei ollut vastaavanlaista suhdetta yhteenkään toiseen demokratiaan.
Tasavertainen kumppanuus antaa hyötyä ja iloa eri elämänaloilla moninaisissa asioissa. Kelle hyvänsä Unkarin ystävälle tavoitteeksi ja unelmaksi Unkarin suhteen sopii kumppanuuden kehittäminen eteläisten kielisukulaistemme kanssa.
Kivikari on taloustieteen professori ja Unkarin kunniapääkonsuli.
Esitys kuultiin Helsingissä 9.11.2018 pidetyssä Unkarin paikka Euroopassa – arvot ja edut muutoksessa -seminaarissa, ja teksti on julkaistu Suomi-Unkari-lehden numerossa 3-4/2018.