Eduskunnan Unkari-ystävyysryhmän ja Suomi-Unkari Seuran järjestämässä seminaarissa ’Unkarin paikka Euroopassa – arvot ja edut muutoksessa’ tarkasteltiin Unkarin roolia Euroopassa. Kattava puhujakaarti toi esiin erinäisiä näkökulmia siihen, miten hankalana yhteistyökumppanina nähty Unkari sijoittuu osaksi Euroopan unionia, jonka puolestaan uskotaan olevan suurten murrosten koettelemana erityisesti ensi kevään vaalien alla. Seminaarissa pohdittiinkin aihetta myös toiselta kannalta: Mikä on Euroopan paikka Unkarissa?
Seminaarin avannut Unkari-ystävyysryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma toivotti tervetulleeksi suuren joukon kiinnostuneita kuulijoita. Heinäluoma viittasi Suomen ja Unkarin välisiin suhteisiin, vuoropuhelun tarpeellisuuteen sekä yhteisiin käsityksiin eurooppalaisista arvoista. Seminaaria pidettiinkin osana kahdenvälisten kulttuurisuhteiden jatkumoa, jota myös Suomen eurooppaministeri Sampo Terho painotti omassa tervehdyksessään. Terho vetosi Suomen ja Unkarin kauan jatkuneeseen yhteistyöhön, jonka perustana toimivat kulttuuri sekä kansalaisten kiinnostus toisiaan kohtaan. Historialliset kulttuurisopimukset ovat luoneet vankan pohjan valtioiden välille, ja ystävyysseurat toteuttavat vaikuttavaa yhteistyötä käytännön tasolla.
Unkarin matka Euroopan unioniin
Valtiotieteiden tohtori Katalin Miklóssyn puheenvuoro käsitteli Unkarin oikeusvaltion historiallista kehitystä. Unkarin tämänhetkisen poliittisen järjestelmän ymmärtämiseksi olikin osuvaa kysyä: ”Miten tähän kriisiin on päädytty?” Miklóssy esitteli itäisen ja läntisen Euroopan eroja oikeusvaltion käsitteen määrittelyssä. Unkarissa ja muissa entisissä itäblokin maissa vallitsee konservatiivinen käsitys oikeusvaltiosta, jolla on sananmukaisesti oikeus valtaan ja joka kansan valtuuttamana valvoo yleistä järjestystä ja myös oikeusjärjestelmää. Tässä määräenemmistön periaate on keskeinen eikä oppositiolla ole merkitystä.
Unkarin vahva hallinnollinen järjestelmä, on Miklóssyn mukaan pitänyt pintansa historiallisesti jo kaksoismonarkian ajoilta, jolloin sitä luotiin puolustamaan maan itsemääräämisoikeutta. Median rajoittaminen sekä oikeus- ja poliisilaitosten uudelleenjärjestäminen nähtiin edellytyksenä vallan jatkuvuuden takaamiselle. Vahva järjestelmä säilyi kommunistien alaisuudessa, minkä jälkeen Unkarissa tapahtui elitistinen vallanvaihto. Uusille tulijoille ei annettu tilaa nousta parlamenttiin, ja vallitseva hallinto vahvisti jälleen omaa asemaansa. Miklóssyn mielestä nykyisten oppositiossa olevien tulisikin katsoa peiliin, aivan kuten Euroopan unioninkin. EU ei ollut valmis uusien jäsenten vastaanottamiseen, eivätkä uudet jäsenmaat olleet sisäistäneet demokratiaa. EU laati tulokkaille tiukat ehdot, mutta alun euforian jälkeen jäljelle jäivät hyötynäkökulmat ja pelkkä demokratian näyteikkuna. Innostus länsimaista politiikkaa kohtaan hiipui. Nyt konservatiivinen ja EU-kriittinen trendi näyttäisi kasvattavan otettaan Euroopassa, ja itäeurooppalaiset mielletään edelleen toisen luokan kansalaisiksi.
Unkarin vaiheita EU-jäsenyyden tiellä analysoi myös emeritusprofessori Urpo Kivikari (ks. erillinen artikkeli). Hän oli itse mukana Blue Ribbon Commission -nimisessä uudistusryhmässä, joka valmisteli Unkaria markkinakapitalismiin. Unkari ei kuitenkaan ollut valmis demokratia, sillä se ei ollut kehittänyt vapaata kansalaisyhteiskuntaa. Kivikari kertoi tavanneensa Orbánin henkilökohtaisesti ja antaneen tälle neuvoja poliittisen kulttuurin kehittämiseen Suomen esimerkkiä käyttäen. Suomesta ei tästä huolimatta tullut Orbánin nykypolitiikan esikuvaa.
Eurooppalaisen Unkarin tulevaisuus?
Seminaarin pääaihetta, Unkarin roolia EU:ssa, ruoti omassa puheenvuorossaan (ks. erillinen artikkeli) erityisesti ulkoasiainneuvos Petri Tuomi-Nikula. Hän muistutti, ettei Unkari ole kohtaamassa globaaleja uhkia yksin, ja että Unkari on hyötynyt jäsenyydestään erittäin paljon esimerkiksi tukien osalta. Fidesz haluaa kuitenkin muuttaa Unkarin lisäksi myös koko EU:n tulevaisuutta itselleen sopivaksi, yhdessä eurooppalaisten sisarpuolueidensa kanssa. Orbán oli puheessaan toivonut Euroopasta ”illiberaalia kristillistä demokratiaa”; tämä kertonee paljon hänen tavoittelemastaan tulevaisuudesta.
Unkarin parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Zsolt Némethin puheenvuoro keskittyi Euroopan tulevaisuuden tarkasteluun unkarilaisesta näkökulmasta. Hänen mukaansa maassa ei esiinny antisemitismiä, sillä Unkari on Israelin suurimpia puolustajia ja Budapest puolestaan juutalaisille paras paikka asua Euroopassa. Unkaria puolustelevaa puheenvuoroa väritti myös kritiikki EU:n pakolaispolitiikkaa kohtaan. Euroopan tulisi auttaa turvapaikanhakijoita paikan päällä sekä kehittää yhteistä armeijaa ja turvallisuuspolitiikkaa.
Németh käänsi kritiikin Unkarin ja Venäjän välisestä veljeilystä EU:ta ja Ukrainaa kohtaan. Hänen mukaansa Ukraina harjoittaa äärioikeistolaista muistipolitiikkaa sekä vaarallista ulkopolitiikkaa. Németh viittasi ongelmiin 1990-luvulla ja totesi Unkarin talouden tulleen länsimaisten yritysten valloittamaksi, päinvastoin kuin Suomessa, missä valtiollinen omistus on vahvaa. Hänen mukaansa EU:ssa tarvittaisiinkin yhtenäisyyttä talousasioissa ja oikeushallinnossa kansallisvaltioiden yhteistyön kautta, ilman jatkuvaa nöyryyttämistä.
Paneelin keskiössä Orbánin politiikka
Puheenvuorojen jälkeen oli vuorossa paneelikeskustelu. Ulkomaantoimittaja Suvi Turtiainen toimi paneelin puheenjohtajana, ja keskustelijoina olivat väitöskirjatutkija Annastiina Kallius, yhteiskuntatieteiden tohtori Heino Nyyssönen sekä suurlähettiläs György Urkuti. Keskustelu alkoi Unkarin ja Euroopan arvoista. Urkutin mukaan Unkari arvostaa demokratian aatetta keskieurooppalaisesta näkökulmasta. Nyyssönen puolestaan kuvailisi Unkaria pehmeän autoritäärisen mallin mukaiseksi, mistä on esimerkkejä myös Puolassa, Romaniassa ja Tsekissä. Budapestissa asuvia nuoria liberaaleja tutkinut Kallius totesi, etteivät nuoret näe eurooppalaista tulevaisuutta Orbánin Unkarille.
Keskustelu eteni syvemmälle Unkarin sisäpoliittiseen tilanteeseen. Nyyssönen huomautti, että Unkari on jatkuvasti pudonnut demokratiaa mittaavissa kansainvälisissä vertailuissa. Urkutin mukaan Unkarissa on kuitenkin monipuolisempi lehdistö kuin Suomessa, ja hän vitsikkäästi vertasi Unkarin maastamuuttoa Kekkosen aikana Ruotsiin lähteneisiin suomalaisiin: ”Oliko Suomi silloin diktatuuri?” Paneelikeskustelu eteni Unkarin poliittisen järjestelmän tarkasteluun sekä vertailuun Britannian kaksipuoluejärjestelmän kanssa. Demokratian käsitteen monimuotoisuus tekee Unkarin ymmärtämisestä vaikeaa, vaikka superenemmistöön perustuva järjestelmä selvästi hidastaakin vallan vaihtumista.
Unkarin sisäinen polarisaatio on johtanut viholliskuvien maalaamiseen. Kallius kertoi omakohtaisen tarinan joutumisestaan viralliselle mustalle listalle ”Sorosin kätyrinä”. Unkarissa on vaikea päästä käsiksi todellisiin faktoihin, sillä uhriksi tekeytyvä Unkarin hallitus luo propagandallaan virallisia totuuksia. Unkarin taloudellinen tilanne herätti myös väittelyä, sillä vaikka kehitystä on tapahtunut, on se ollut Euroopan keskitasoa.
Paneelikeskustelun päätteeksi yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Seminaariin osallistuneet halusivat kuulla lisää esimerkiksi Unkarin työmarkkinoista, Orbánista ja Sorosista. Kalliuksen mukaan Budapestin nuoret eivät näe Unkarin kehitykselle kuin verisen lopun, jossa he eivät toivo olevansa mukana. Myös Unkarin työttömyydestä väännettiin kättä. Hallitus on Urkutin mukaan pystynyt kasvattamaan maan työllisyyttä, mutta hallitusta on myös syytetty keinotekoisten työpaikkojen luomisesta. Nyyssönen kiteytti keskustelun työllisyydestä siihen, että puolueettomia tilastoja on vaikea löytää. Unkaria kuvaakin monelta osin hänen käyttämänsä termi ”huhujen yhteiskunta”.
Seminaari päättyi Suomi-Unkari Seuran puheenjohtajan Irmeli Kniivilän lämpimiin kiitossanoihin. Hän korosti ystävyysseurojen merkitystä, sillä ruohonjuuritasolla tapahtuvalla toiminnalla voidaan osoittaa tärkeitä arvoja sekä luoda jatkuvaa keskustelukulttuuria.
Artikkeli on julkaistu alun perin Suomi-Unkari-lehden numerossa 3-4/2018.