Suomi-Unkari Seura hakee uutta toiminnanjohtajaa vastaamaan valtakunnallisen seuran toiminnasta, hallinnosta ja taloudesta sekä toimimaan Suomi-Unkari-lehden päätoimittajana.

Suomi-Unkari Seura on vuonna 1950 perustettu valtakunnallinen yhdistys, jonka tavoitteena on edistää Suomen ja Unkarin välisiä yhteyksiä eri aloilla. Seuralla on yli 30 toimivan paikallisen jäsenyhdistyksen koko maan kattava verkosto.

Seura julkaisee mm. Suomi-Unkari-lehteä ja unkarin kielen oppimateriaaleja ja lisää Unkari-tietoutta myös erilaisia tapahtumia järjestämällä.

Yhdistyksen pitkäaikaisen toiminnanjohtajan jäädessä eläkkeelle Suomi-Unkari Seura etsii nyt uutta toiminnanjohtajaa.

Toiminnanjohtaja

Toiminnanjohtaja vastaa seuran toiminnasta ja sen kehittämisestä, hallinnosta, taloudesta, viestinnästä ja henkilöstön johtamisesta sekä toimii Suomi-Unkari-lehden päätoimittajana.

Seuran tavoitteita ohjaavan strategian toteuttamisessa ajankohtaisia osa-alueita ovat viestinnän ja yhteistyön kehittäminen sekä seuran ja jäsenyhdistysten elonvoimaisuuden vahvistaminen. Toimintaa kehitetään yhdessä hallituksen, työryhmien, jäsenjärjestöjen ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Mitä odotamme

Edellytämme uudelta toiminnanjohtajalta vahvaa sitoutumista ja halua tarttua haasteisiin ratkaisukeskeisellä asenteella.

Odotamme hakijalta Unkariin liittyvää asiantuntemusta ja unkarin kielen hyvää taitoa sekä erinomaista suomen kielen osaamista.

Arvostamme oma-aloitteisuutta, avoimuutta, ideointikykyä, joustavaa työotetta, yhteistyöhalukkuutta ja projektien hallintakykyä. Järjestötoiminnan tunteminen ja talousosaaminen katsotaan eduksi.

Mitä työ tarjoaa

Tarjoamme mielenkiintoisen, joustavan ja itsenäisen työn sekä monipuoliset ja vaihtelevat tehtävät.

Työ tarjoaa näköalapaikan yhteen Euroopan mielenkiintoisimmista maista sekä monipuolisesti Unkarista kiinnostuneiden ihmisten maanlaajuisen yhteisön ja yhteistyöverkostot.

Seuralla on pieni mutta inspiroitunut työyhteisö, jonka muodostavat toiminnanjohtaja, osa-aikainen toimistonhoitaja sekä kulloisetkin korkeakouluharjoittelijat ja projektityöntekijät. Seuran toimisto sijaitsee Helsingissä.

Toiminnanjohtajan tehtävä on kokoaikainen ja työsuhde toistaiseksi voimassa oleva. Työnantajaa edustaa yhdistyksen hallitus. Palkka neuvotellaan tulevan toiminnanjohtajan kanssa erikseen. Seuralla on käytössä lounasetu ja työterveyspalvelut.

Tehtävä on tarkoitus täyttää 1.9. alkaen tai sopimuksen mukaan, ja siihen kuuluu perehdytysjakso. Työsopimuksessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus palkkatoivomuksineen sekä CV pdf-muodossa 9.4.2021 klo 16 mennessä osoitteeseen marjatta.manni-hamalainen@nullsuomiunkari.fi. Kirjoita viestin otsikkokenttään ”Toiminnanjohtaja”.

Haastattelut suunnitellaan huhtikuulle ja päätös tehdään toukokuun loppuun mennessä.

Lisätietoja antaa Suomi-Unkari Seuran puheenjohtaja Irmeli Kniivilä irmeli.kniivila@nullgmail.com, +358505818471

 

Hakuilmoitus PDF-muodossa

www.suomiunkari.fi
www.facebook.com/suomiunkari