Filosofian maisteri Tenho Takalo on saanut vuoden 2012 Suomessa jaettavan István Rácz -palkinnon. Kyseessä on Suomessa ja Unkarissa vuosittain jaettava tunnustus henkilölle, joka on merkittävästi edistänyt maiden välisiä kulttuurisuhteita.

Tenho Takalon Unkari-yhteydet alkoivat 1970-luvulla. Hän on toiminut pitkään Suomi-Unkari Seuran Tampereen paikallisyhdistyksessä monissa tehtävissä, viimeksi aktiivisena puheenjohtajana lähes 20 vuoden ajan vuosina 1992-2011. Runsaat 20 vuotta hän on toimittanut Tampereen yhdistyksen kiitosta saanutta ’Unkarin uutiset – Magyar Hírek’ -nimistä lehteä, ja hän vastaa nykyään myös paikallisyhdistyksen informatiivisista verkkosivuista osoitteessa http://suomiunkarifi.niili.net/osastot/wordpress/tampere/
Takalo on edistänyt sekä paikallista toimintaa että alueellista Unkari-yhteistyötä kuin myös yhteyksiä Unkariin ja erityisesti Tampereen ystävyyskaupunkiin Miskolciin ja siellä toimiviin Suomen-ystäviin.

Tenho Takalo on esitellyt Unkaria monipuolisesti ja eri näkökulmista useissa artikkeleissa, esitelmissä ja paneeleissa. Hän on myös yksi kirjan ’Unkari – maa, kansa, historia’ tekijöistä.

Tenho Takalo on työskennellyt Tampereen yliopiston historian laitoksella ja yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksella. Pari vuotta sitten hän jäi eläkkeelle Tampereen yliopiston kansainvälisten asian päällikön tehtävästä.

Palkinto luovutettiin Helsingissä 27. huhtikuuta 2013 pidetyssä Suomi-Unkari Seuran edustajakokouksessa.

Suomessa vuonna 2002 perustettua palkintoa hallinnoi Suomi-Unkari Seura. Rácz-palkintoon kuuluu unkarilaisen Virág Szabón suunnittelema mitali ja rahapalkinto.

Nimensä palkinto on saanut Suomessa työskennelleeltä unkarilaiselta valokuvaajalta ja kääntäjältä István Ráczilta (1908-1998), joka tunnetaan mm. Kalevalan, Kantelettaren ja Seitsemän veljeksen unkarintajana.