Musiikkia kaikille

Syyskuun 2. sunnuntaina (tänä vuonna 9. syyskuuta) vietettiin jälleen unkarilaisen laulun päivää, a magyar dal napja. Idean isä on Gábor Presser, ”Pici”, joka 1960- ja 1970-luvuilla tunnettiin ensin Omega- ja sitten Locomotiv GT-yhtyeen jäsenenä ja lopulta Vígszínház-teatterin musiikillisena johtajana. Uutisten mukaan sadat yhtyeet ja kokoonpanot saivat esiintyä 14 Budapestin ja 8 maaseututeatterin näyttämöllä sekä Slovakian Košicessa (unk. Kassa) ja Transsilvanian Sfântu Gheorghessa (unk. Sepsiszentgyörgy). Päivän tarkoituksena on esittää nimenomaan unkarilaista laulumusiikkia. Päivän päätapahtuma tänä vuonna oli Szombathelyssä. Lauluja sai esittää laidasta laitaan: oli 100-vuotiaita lauluja, kansanlauluja, chansoneita, 1600-luvun kukkaislauluja, klassisen musiikin kappaleita,  rockia, poppia, unkarilaisten runoilijoiden runoihin sävellettyjä töitä, Budapestissa oli mukana oopperalaululajia, jotka esittivät Bartókin, Kodályn ja Erkelin kaqnsanlaulujen teemoihin sävellettyjä lauluja, oli ooppera- ja operettisäveliä.

Millenáris-puiston alueella, lähellä Széll Kálmánin aukiota oli lauantaina 8. syyskuuta julkisin varoin ylläpidetyn radion ja television päivä, a közmédia napja. Ohjelmasta vastasi Mr2 eli Petőfi rádió. Kiinnostuneilla oli mahdollisuus tutustua Unkarin valtiollisen radion ja television ohjelmiin ja ohjelmien tekijöihin, suosikkihahmoihin ja -henkilöihin ja päästä kurkistamaan myös kulissien taakse. Päivän päätöstapahtumaksi Unkarin radion sinfoniaorkesteri oli järjestänyt tuhansille paikalle saapuneille ilmaistapahtuman MR2 Szimfonik Live 2.0 eli konsertin, jossa täysimittainen sinfoniaorkesteri esitti rock- ja pop-musiikin helmiä sinfoniaorkesterille sovitettuna. Ohjelmassa oli kaikkiaan 30 kappaletta, jotka olivat varmasti nuorisollekin tuttuja, sovitus vain oi hiukan toinen! Orkesterin ja julkisen median tarkoitus on saada nuoriso kiinnostumaan tällä tavoin kevyen musiikin ohella myös klassisesta musiikista. Konsertti oli järjestetty edellisenä vuonna suuren suosion saaneen ensimmäisen konsertin mukaisesti.