12.1.2013 kerrottiin M1:n uutisissa Donin katastrofin vuosipäivän vietosta. Unkarin 2. armeijan hallitsematon perääntyminen Don-joen mutkan alueella on Unkarin sotahistorian suurin tappio ja kansallinen tragedia. Uutisissa käsitellään lyhyesti tapahtumien kulkua, Puna-armeijan 40-asteisessa pakkasessa alkanutta talvihyökkäystä, joka pakotti Don-joen varrella asemissa olevan, huonosti varustetun Unkarin 2. armeijan luopumaan asemistaan. Odottamaton ja voimakas hyökkäys pilkkoi parissa päivässä Saksan sodanjohdon alaisena vetäytymään pakotetun armeija osiin, joista suuri osa demoralisoitui ja pakeni. Armeija menetti taistelukykynsä ja 2/3 vahvuudestaan. Uutisten mukaan ”2. armeija tuhoutui lähes kokonaisuudessaan, 2. hadsereg szinte teljesen megsemmisült”, kaatuneina, haavoittuneina ja vankeina, joista pieni osa palasi kotimaahan 1950-luvun alussa.
Uutisten mukaan muistotilaisuuksia järjestettiin monin paikoin sekä Unkarissa että naapurimaissa, kuten Romanian Erdélyssä. Matyás-kirkossa pidettiin messu ja Pákozsdissa, Velence-järven länsipäässä, paljastettiin sotilaille nimetyssä muistopuistossa Donin mutkan taisteluissa menehtyneille omistettu muistomerkki. Nykyinen puolustusvoimien pääesikunnan päällikkö, Tibor Benkő muistutti unkarilaisten sotilaiden rohkeudesta, urheudesta ja siitä velvollisuudentunnosta, jolla ne olivat pyrkineet täyttämään isänmaaltaan ja kansakunnalta saamansa käskyt. Muistomerkkitoimikunnan edustajan mukaan muistomerkki oli osoitus kansallisesta yhteenkuuluvudesta ja yhteisestä kulttuurista ja yhteisestä historiasta. Budapestissa oli sotahistoriallisen museon pihassa muistotilaisuus, jossa laskettiin seppele Donin sankarien muistotaulun juurelle ja puolustusministeri Csaba Hende puhui siitä, kuinka unkarilainen armeija joutui taistelemaan vieraiden tavoitteiden puolesta toivottomassa sodassa mahdottomien käskyjen täyttämiseksi. ”Nämä sotilaat täyttivät ne velvoitteet, joita isänmaa heiltä vaati ja tekivät vielä tätäkin enemmän, tekivät kaiken, minkä vain saattoivat tehdä.” Tilaisuus jatkui vielä Kapisztrán-aukiolla. Eräässä arkistossa, Nyilt társadalom archívum, avattiin päiväkirjoista lehtiuutisista ja uutisfilmeistä koottu näyttely, jossa itse taistelun lisäksi kuvataan myös vuosia kestänyttä sotavankeusaikaa.
Haastateltiin myös katastrofista hengissä selvinnyttä everstiä, joka monien tovereidensa tavoin oli jo pitkään viettänyt taistelun vuosipäivää ja joka korosti sotilaiden keskinäistä solidaarisuutta ja toveruutta, joka oli verisukulaisuuttakin vahvempaa.
Pákozsdin puistoon rakennetun Donin taistelun kappelin vierellä myös Jobbik-puolue piti oman tilaisuutensa korostaen 2. armeijan urhoollisuutta ja taistelun tärkeyttä koko Euroopan puolesta käydyssä kommunisminvastaisessa taistelussa. Szatmárin läänissä Romaniassa järjestettiin 20 kilometrin marssi Donin katastrofissa menehtyneiden muistoksi, pienehkö joukko pysähtyi matkan varrella hautausmailla oleville muisomerkeille lyhyen hartaushetken ajaksi yhdessä paikkakuntalaisten kanssa.
TAUSTA: Donin mutkan tai Voronežin tappio. 70 vuotta sitten, 12. tammikuuta 1943 Puna-armeija aloitti osana talven suuroffensiiviaan vastahyökkäyksen Don-joen mutkan, Don kanyar,alueella rintamavastuussa olevaa 200000 miehen vahvuista Unkarin 2. armeijaa vastaan. Don-joen mutkan taistelusta – tai Voronežin taistelusta – tuli Unkarin sotahistorian suurin tappio ja kansallinen tragedia, jossa yli 40000 miestä kaatui ja yli 70000 haavoittui tai joutui vangiksi.
Unkarin hallitus lähetti 2. armeijan Itärintamalle Saksan vaatimuksesta. Kun syksyn 1941 jälkeen Itärintaman salamasota oli pysähtynyt, Saksa edellytti, että 1942 sen liittollaiset, Unkari, Romania ja Italia, lähettäisivät joukkoja ja ottaisivat osaltaan rintamavastuun. Unkarin hallitus ei ollut selvillä Saksan sotaponnistusten ehtymisestä, mutta ei myöskään halunnut niitä pohtia, kun Romania ilmoitti välittömästi suostuvansa Saksan sodanjohdon suunnitelmiin, tosin saadakseen takaisin Wienin toisessa sovintotuomiossa Unkarille elokuussa 1940 menettämänsä Pohjois-Transsilvanian, Észak.Erdély. Unkari taas toivoi voivansa liittää palkkiona aktiivisista sotaponniostuksistaan takaisin emämaahan lisää sellaisia alueita, jotka 1920 oli menetetty
Unkarin onnistui alentaa Saksan vaatimukset pitkällisissä neuvotteluissa, mutta sellaisella hinnalla, että unkarilaiset joukot alistettaisiin Saksan sodanjohdolle, aseistuksen osalta Berliini antoi vain suullisia lupauksia. Rinamalle etenevä 207000 miehen vahvuinen 2. unkarilainen armeija koostui suurelta osin reservläisistä, noin 20 % oli muita kansallisuuksia, kuten romanialaisia ja ruteeneja, 10 % oli juutalaisia ja työpalvelussa olleita. Armeijan komentajaksi nimitettiin kenraalieversti Gusztav Jány. Aseistus ja muu varustus oli puutteellinen ja vanhentunut, ylin johto oli saksalaisten käsissä.
Unkarilaiset joukot saivat rintamavastuun kesäkuussa ja 28.6. ne saivat kosketuksen vihollisjoukkoihin, 7.7. joukot olivat edenneet Donille ja 2. unkarilainen armeija sai 208 km pitkän rintamalinjan Voronežin ja Pavlovskin välillä. Kesän kuluessa unkarilaiset pyrkivät useaan otteeseen valtaamaan Puna-armeijan sillanpäät Donin länsirannalla ja menettivät taisteluissa 30000 miestä. 2. armeijan johto tajusi jo tuolloin, että unkarilaiset joukot eivät kykenisi pitämaan hallussaan koko rintamaosuutta, mutta se ei saanut talven tullenkaan tarvitsemiaan aseita eikä varusteita. Lisäksi Saksan sodanjohto Stalingradin taistelujen vuoksi siirsi joukkojaan Donin rintamalta tukemaan Stalingradin valtausta.
Neuvostoliiton 40.armeija aloitti hyökkäyksensä -35 ºC:n pakkasessa laajentaakseen sillanpäätään ja vaikeuttaakseen Pauluksen VII armeijan asemaa Stalingradissa. Puna-armeija sai välittömästi aikaan murron ja eteni 1. hyökkäyspäivän aikana 8-12 kilometriä. 14. tammikuuta hyökkäys laajeni 2. armeijan eteläiselle rintamaosalle ja venäläinen 3. panssariarmeija sai aikaan 50 km leveän murron unkarilaisten puolustukseen. Saksalaiset komentajat eivät käyttäneet reserviään estääkseen murron laajenemisen ja antoivat myös käskyn, että asemista ei saanut vetäytyä. Jány pitäytyi myös saamaaansa käskyyn, vaikka tilanne kävi päivä päivältä kestämättömämmäksi.
Tammikuun 16. punsa-armeijan eteneminen jakoi unkarilaisen armeijan kolmeen osaan. Rintamalinja murtui ja joukot joutuivat paniikkiin. 17. tammikuuta Jány antoi käskyn VII armeijakunnan vetäytymisestä. Kahtia jaettu saksalaisten komennossa ollut III armeijakunta jatkoi taistelua, mutta helmikuun alussa sen komentaja, kenraaliluutnantti Marcel Stomm – sekä elintarvikkeiden että aseiden puuttuessa – hajoitti käskyllään joukko-osaston, josta vain pari tuhatta miestä pääsi vetäytymään muiden joutuessa saarroksiin ja puna-armeijan vangeiksi. – Stomm (1890–1968) joutui välittömästi palattuaan sotavankeudesta 1951 syytetyksi sotarikoksista ja sai kuolemantuomion, joka muutettiin elinkautiseksi vapausrangaistukseksi. 1954 hänet vapautettiin, mutta hän ei saanut asua Budapestissa. Kenraali Stomm kuoli 1968 ja hänet rehabilitoitiin korkeimman poikeuden päätöksellä 1989.
2. armeija vapautettiin rintamavastuusta virallisesti 24. tammikuuta. Jány joutui – nähdessään suurelta osin aseettomien ja demoralisoituneiden sotilaiden muodostaman surkean näyn – muotoilemaan surullisen kuuluisan (hírhedt) käskynsä, jonka mukaan ”Unkarin 2. armeija oli menettänyt kunniansa”. Hän syytti sotilaitaan pelkuruudesta ja ”kurin palauttamiseksi” määräsi, että käskyn täyttämisen laiminlyönnistä sai miehen eloittaa . Välittömästi. Tällaisen käskyn antaminen herätti niin kovan vastarinnan, että sitä monissa yksiköissä ei annettu edes tiedoksi, Jány joutui peruuttamaan käskynsä 4. huhtikuuta ja korvaamaan sen uudella.
2. Armeijan säilyneet yksiköt vedettiin 5. maaliskuuta Dniepr-joen länsirannalle, josta joukot kuljetettiin kotimaahan toukokuun loppuun mennessä. Kenraali Gusztav Jány sai vapautuksen armeijansa komentajan tehtävistä Horthyn päätöksellä 5.8.1943. – Kenraali Jány (1883–1947) tuomittiin kansantuomioistuimessa 1947 sotarikollisena kuolemaan ja tuomio pantiin täytäntöön 26.11.1947. Rehabilitaatio tapahtui 1993, kun korkein oikeus vapautti hänet syytteistä.
Täydellisiä tietoja Donin katastrofista ei vieläkään ole käytettävissä. 2.armeija menetti yhteensä 95000 miestä – toisten lähteiden mukaan 120000 tai jopa 148000 miestä – kaatuneiden ja sotavangeiksi joutuneiden kokonaismäärää ei voida sanoa tarkasti. Katastrofi on Unkarin sotahistorian suurin tappio, vieralla maalla ja vieraan johdon alaisena neljä kertaa enemmän unkarilaisia menetti henkensä kuin Mohácsin taistelussa vuonna 1526. Ristiretkien jälkeen unkarilaiset sotilaat eivät koskaan olleet taistelleet näin kaukana kotimaastaan.
Donin mutkan taistelu ja tappio sekä sitä pian seurannut Stalingradin antautuminen merkitsivät myös unkarilaisen sotapolitiikan käännettä. Usko Saksan aseisiin oli romahtanut myös Unkarin sodanjohdon piirissä, vaikka varsinanen välirikko tapahtuikin vasta vuotta myöhemmin, keväällä 1944, kun nuoliristipuolue Saksan marionettina otti vallan Unkarissa.