Unkarilaisten leipä

Elokuun 20:nnen päivän juhlintaan kytkeytyy ajalle ja ilmapiirille ominaisia juonteita. Eräs sellainen on unkarilaisuuden nostaminen esille ei vain Unkarin valtion kansalaisia yhdistävänä käsitteenä vaan laajempana entiteettinä, johon liittyvät myös maan rajojen ulkopuolella, erityisesti naapurimaissa asuvat unkarilaiset (egyetemes magyarság), jotka 1920 Trianon’n rauhassa ”reväistiin irti” 1. maailmansotaa edeltäneestä Unkarin kuningaskunnasta, ”historiallisesta Unkarista”.

Eräs tällainen toimenpide on unkarilaisten leivän, magyarok kenyere, leipominen ”uutisleivän päiväksi” 20. elokuuta. Tapa ei ole vanha eikä traditiosta siis voi puhua, sillä ensimmäisen kerran operaatio toteutettiin 2011. Hankkeen käynistäjä oli oikeustieteen professori ja akateemikki Korinek László. Hänen ideansa kantavana voimana oli ajatus, että kun itse kukin pienellä panksellaan toimii yhteisen päämäärän hyväksi, lopputuloksena on merkittävä kokonaistulos hädänalaisten auttamiseksi. Kaikkiaan 370 lahjoittajaa, yksittäisiä kansalaisia ja organisaatioita, niin Unkarista kuin muualtakin Karpaattien altaan alueelta, sai tänä vuonna kokoon ennatysmäärän eli 100 tonnia vehnää, josta erä jauhettiin Mohácsissa, P. Nikolain, Szent Miklós, mukaan nimetyssä vesimyllyssä. Leivänjuuri saatiin Erdélyn Székelyföldistä (Oroszhegy) ja ”kansakunnan leipä”, nemzet kenyere, paistettiin Pécsin koillispuolella Pécsváradissa, ja samalla paistettiin viitisentuhatta pienempää leipää tai limppua.

Suurimman osan jauhoista sai Erdélyin Dévan P. Fransiskuksen säätiö, Dévai Szent Ferenc Alapítvány, jonka fransiskaanimunkki Böjte Csaba perusti muutama vuosi sitten. Mutta yksi leipä vietiin myös Budapestiin, jossa kardinaali ja arkkipiista Erdő Péter siunasi sen ennen Pyhän Oikean Käden kulkueen, Szent Jobb körmenet, liikkeellelähtöä. Pécsin pormestarin Páva Zsoltin mukaan mestyksekäs hyväntekeväisyyshanke kelpasi esimerkiksi koko maalle ja Pécsin kaupunki ja Baranyan lääni oli valmis toimimaan tapahtuman isäntänä myös tulevaisuudessa. Böjten mukaan lahjoituksella – jauhoina ja leipänä – oli suuri merkitys Erdélyn unkarilaisille lapsille, joista 2500–3000 tulee jälleen saamaan konkreettisen osoituksen unkarilaisen kansankunnan keskinäisestä yhteenkuuluvuudesta ja solidaarisuudesta.

Szolnokissa puolestaan leivottiin ensimmäisen kerran suunnaton Karpaattien altaan leipä, Kárpát medencei kenyer, jonka ainekset (jauhot, hiiva, vesi ja suola) oli sdaatu eri puolilta historiallista Unkaria. – Prof. Korinekin varovainen toive siitä, että kansakunnan leipää paistettaisiin muuallakin, näyttää siis käyvän toteen, hänen ideansa oli tosin, että uudet paikat olisivat Unkarin rajojen ulkopuolella.